Kalastuksen valvontaa Otermanjärvellä
Onhan mahtavaa nähdä, kun poliisivene hurauttelee ja nostelee katiskoita kyytiin.Pyydyksiä tarkastetaan ja kerätään poliisin komealla veneellä. Sitten viedään pyydykset 120 kilometrin päähän Oulun poliisiasemalle.
Tässä yksi esimerkki, miten Metsähallituksen erävalvoja toimii täällä maaseudulla – siis täällä syrjäisellä.
Otermanjärvellä kalastuslupia myy Oterman osakaskunta ja Metsähallitus. Minulla on ollut 85 vuoden ajan osakaskunnan luvat.
Nyt kävi niin, että katiskassa oli osakaskunnan luvat, ja Metsähallituksen erävalvoja nosti katiskat ja vei Oulun poliisiasemalle. Erävalvojan mielestä katiskat olivat kalastuskuntien raja-alueella.
Olen pitänyt pyydyksiä osakaskunnan vesialueella. Osakaskunnan luvat on numeroitu, ja nämä numerolla merkityt katiskat ovat tähän asti riittäneet. Kuka lienee keksinyt, että luvassa pitää olla puhelinnumero ja pyydyksen (katiska) omistajan nimi? Sääntöjä pitää noudattaa.
Tämä asia tietysti kokonaisuutena on pieni juttu. Harmittaa silti tämmöistä, joka on koko ikänsä järven rannalla asunut, luvat maksanut ja saanut kalastaa ihan rauhassa.
Nyt tästä katiskan viennistä Oulun poliisiasemalle tulee taloudellista vahinkoa. Matkaa yhteen suuntaan 120 kilometriä, ja mitenkä kauan katiska viipyy tällä reissulla? Ahvenet jääpi saamatta.
Onhan mahtavaa nähdä, kun poliisivene hurauttelee ja nostelee katiskoita kyytiin. Näin eletään täällä Otermanjärven rannalla.
Metsähallitus tarttuu hanakasti vesialue- ja kalastuslupa-asioihin. Sen pitäisi tarttua tähän lahdella olevaan veteen – lahti ruohottuu. Metsähallituksella on voimaa ja kykyä puhdistaa lahti.
Viedyt katiskat ja osakaskunnan luvat numerot 394 ja 398 pitäisi palauttaa.
Vaala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

