Onko sisältö silkkoa?

Nykyiset tekniikat mahdollistavat nopean tiedon leviämisen. Kiistaton etu siitä on, että lähes kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin ja vaikkapa paljastaa jonkin mullistavan uutisen.

Ongelmiakin on roppakaupalla. Tiedonkulun helppous kääntyy itseään vastaan, kun järkevä tieto hukkuu järjettömän suureen tietotulvaan. Ylitarjonta estää etsijää löytämästä haluamaansa.

Kun sitten löytää jotain, ei voi olla vakuuttunut, onko tieto vilpitöntä, vai onko sen lähettäjällä oma lehmä syvällä ojassa. Itse asiassa ei ole varmaa edes, että lähettäjä on se, kuka antaa ymmärtää olevansa. Maailmassa on runsaasti esimerkkejä valtioiden, terroristien ja kauppiaitten harjoittamasta kansan tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta.

Toisaalta monimutkainen tekniikka voi pettää vilpittömänkin tiedon tuottajan. Esimerkiksi pilvipalveluissa tieto on oman koneen sijasta jonkin kaupallisen yrityksen levyllä, josta se saattaa livahtaa karkuteille. Itse en menisi esimerkiksi lääkärille, joka säilyttää potilastietoja jonkin monikansallisen yhtiön pilvessä.

Siitäkin on esimerkkejä, että väärä tieto kulkee yleensä luotettavan tahon kautta ja muuttuu ”totuudeksi”.

Nykytekniikat tekevät tiedonkulun helpoksi. Enää ei olla tiettyyn aikaan ilmestyvän lehden tai tv-lähetyksen varassa. Useimpien kotona on internet, taskussa kulkee älypuhelin ja laukussa läppäri tai tabletti, joka välittää tekstin lisäksi ääntä ja pysähtynyttä sekä liikkuvaa kuvaa.

Kun tietojärjestelmät sortuvat – joko sähkökatkon, ylikuormittumisen tai tahallisen tukkimisen seurauksena – olemmekin enemmän tai vähemmän hukassa.

Kuka tarvitsee enää perinteisiä lehtiä tai Yleisradiota, kun tietoa tuntuu olevan tarjolla ilmaiseksi? Vastaan, että kaikki, jotka haluavat säilyttää päässään ja yhteiskunnassa jonkinlaisen järjestyksen. Kuinka moni meistä pystyisi itse tarkastamaan kriittisesti kaiken vastaanottamansa tietovyöryn? Sehän on vaikeaa jopa suurille, ammattitaitoisille toimituksille.

Maamme luisuu askeleen kohti kaaosta, kun hallitus on päätynyt verokertymää kasvattaakseen laittamaan yhdeksän prosentin arvonlisäveron tilattaville sanomalehdille. Vaikutus kertautuu, kun kustantajat käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja karsivat kovalla kädellä kustannuksia (lue: ihmisiä) vedoten näennäisesti juuri tuon arvonlisäveron aiheuttamiin lisämenoihin.

Yleensä vapaata tiedonvälitystä kahlitsevat diktaattorit. Nyt sitä tekee Suomi, vaan onko tuo ihme. Demokratiahan ei ole nyt kovin kovassa kurssissa. Riennettiinhän päätäntävallan antamista Kreikan kansalle hillitsemään koko maailman ja erityisesti EU:n poliittisin voimin.

Olkoonkin, että juuri vallasta syöstyllä pääministeri George Papandreoulla ei ehkä päällimmäisenä ollut tarkoitus herätellä henkiin entisaikojen demokratiaa, vaan pelata voitto kotiin sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Lopputulos kuitenkin on, että valta ei ole kansalla, vaan sillä, jolla on rahat. Tästäkin syystä tutkivalle journalistille olisi töitä. Vaan kun ei ole palkan maksajaa.

Lukija, jos jaksoit tänne saakka, ota huomioon, että tässä jutussa tekijällä on oma lehti ojassa.