Aikuisen alku

Kolumni

HEIDI JAATINEN

Esikoinen täytti kahdeksantoista vuotta. Eikä pelkästään hän, vaan koko ikäluokka.

Aikuiseksi tuleminen ei ollut niin hohdokasta kuin mitä minä olin luullut. Nuoria huolestuttivat monet asiat uuden etapin kynnyksellä: Täytyykö minun heti ryhtyä maksamaan veroja? Mihin minä haen opiskelemaan? Voiko sinne narikkaan viedä laukun? Entäs lompakon? Pitääkö ne huolta siitä? Entä jos minä en pääse niistä kirjallisista läpi?

Kaikki eivät olisi halunneet suin päin ryhtyä vastuullisiksi täysi-ikäisiksi ja päättää itse asioistaan. Mutta kuten tyttären ystävän isä lohdutti: ”Se on kyllä sitten mukavaa, kun siihen tottuu.” Ja valtava naurunremakka päälle.

Nuoret käyttäytyivät paremmin kuin olin odottanut. He eivät hurjastelleetkaan ratissa liukkailla teillä. He eivät kännänneetkään itseään kaatokuntoon. He eivät pelanneetkaan itseään tunnottomiksi pelikoneilla. He eivät rynnänneetkään tekemään kaikkea, mikä aikaisemmin oli kiellettyä.

Mitä ihmettä minä olin oikein kuvitellut? Nuoret liukuivat aikuisuuteen tyylikkäästi kuin joutseniksi muuttuneet entiset ankanpoikaset. Tosin he jättivät myös äänestämättä – osa heistä.

Siitä on kauan, kun terhakka uhmaikäinen nähtiin käskemässä ”Pois!” itsepintaista varjoa ja polkevan jalalla mokomaa stalkkeria. Siitä on kauan, kun esikoinen päätti ryhtyä isona nauriinkasvattajaksi. Mutta samalla taas siitä on niin kovin vähän aikaa. Meidän, vanhempien, silmissä hän yhä näyttää pieneltä, päättäväiseltä tytöltä. Aika meni nopeasti.

Ja nyt hän on tässä, uudessa elämäntilanteessa. Oman elämänsä valtiattarena. Voimme enää vain toivoa, että kaikki tarvittava on tehty, neuvottu, oltu riittävän hyvänä esimerkkinä, pidetty sylissä ja kevennetty huumorilla tiukoissa paikoissa.

Tästedes hän ratkaisisi itse. Uskaltaisi. Haluaisi. Syttyisi. Huolehtisi. Varovaisen töytäisyn saattelemana.

Katsoimme esikoista. ”No, haluatko lähteä mukaan?”

”Eikö minun tarvitse?”

”Ei tietenkään, sinä olet täysi-ikäinen nyt, liikuntakasvatus loppuu tähän.”

Nuoremmat sisarukset protestoivat. Esitettiin muun muassa, että aikuinen sisar saa samantien ryhtyä maksamaan vuokraa kotona punkkaamisesta. Myös jääkaapin, mikron ja kahvinkeittimen hankkiminen omaan huoneeseensa tulee kysymykseen.

Jos kerran etuoikeuksia, niin myös velvollisuuksia! Esikoinen teki päätöksensä. Hän jäisi kotiin. Sentään hiihtämisestä kysymys, oli varmaan vaikea päätös?

Mutta kun lähdön hetki koitti ja seisoimme monoissamme eteisessä, kuului olohuoneen sohvalta poikaystävän kainalosta surkea inahdus ja naama vääntyi haikeaan hymyyn. ”No, mikä tuli? Onko tyhmää kun sinua ei pakoteta?” Hän nyökkäsi.

Jäi kotiin silti.