Setelirahoitus johtaa omaisuuden uusjakoon

Yhteiskunnan kehitys rahoitetaan valtion ja kuntien verotuloilla. Veroja maksetaan kaupankäynnistä ja työtuloista. Jostain syystä rahoituskaupalle on annettu verovapaus, vaikka kaikesta muusta ansiotoiminnasta maksetaan mm. arvonlisäveroa. Varovaisten arvioiden mukaan rahoituskaupassa, kuten osakemarkkinoilla ja valuuttakaupassa, liikkuu jo yli viisinkertainen määrä rahaa valtioiden budjetteihin verrattuna. Muu ansio- ja yritystoiminta joutuu kohtuuttoman suuren verorasituksen kohteeksi, koska suurin osa ansiotoiminnasta on vapautettu kokonaan veronmaksusta.

Vähitellen rahoituskauppaan siirtyy yhä suurempi osa yhteiskunnan pääomista, muun muassa valtion ja kuntien lainakorkojen muodossa. Muutaman prosentin vuosikorot eivät tunnu suurilta, mutta jo kymmenessä vuodessa ”korkoa korolle” laskettuna niistä kertyy mahtavia summia. Muussa ansiotoiminnassa rahat palautuvat vähitellen verojen muodossa yhteiskunnan käyttöön, mutta rahoitusmarkkinoilla näin ei tapahdu.

Yhteiskunnan kannalta tasainen kehitys on toivottavaa, koska tällöin järkevien päätösten tekeminen on helpompaa. Rahoitusmarkkinoiden kannalta tasainen kehitys on kuitenkin huono asia, koska pääomia on nopeinta kasvattaa jatkuvassa nousu- ja laskusuhdanteiden vuoristoradassa. Tästä johtuen rahoitusmarkkinat vastustavat kaikin keinoin, jopa valheellisten väitteiden avulla, valuutta- ja osakekaupan verotusta, jota myös Tobinin veroksi kutsutaan. Verotuksen avulla rahoitusmarkkinoita voitaisiin ohjata myös pitkäjännitteiseen sijoitustoimintaan. Rahoitusmarkkinoiden kannalta nykyinen tilanne on kuitenkin erinomaisen hyvä, koska nyt rahoitusmarkkinat keräävät voitot ja yhteiskunta kantaa riskit.

Yhteiskunta on vähitellen ajautunut samanlaiseen pattitilanteeseen kuin sata vuotta sitten, jolloin yhteiskunnan kehityksessä tarvittavat pääomat ja valta olivat keskittyneet aateliston haltuun, sen monien erioikeuksien kuten verovapauden ansiosta. Sata vuotta sitten tämä ongelma ratkaistiin aateliston erioikeuksien poiston, verotuksen ja omaisuuden osittaisen uudelleen jakamisen avulla.

Maailmansotien jälkeen kaikesta oli suuri puute, mutta siitä huolimatta valtiomiehet saivat yhteiskunnan rattaat pyörimään. Nykyisessä tilanteessa ongelma ei ole rahan, omaisuuden, resurssien tai edes osaamisen puute vaan kyse on siitä, että digitaalinen raha makaa väärässä paikassa tai pyörittää yhteiskunnan kannalta hyödytöntä toimintaa. Nyt tarvitaan taas viisaita valtiomiehiä, jotka palauttavat rahoitusmarkkinoiden vallan demokraattisesti valitulle parlamentille verotuksen ja tapahtumien rekisteröintivelvollisuuden avulla.

Nykymuotoisen demokraattisen järjestelmän ongelma on, että se kannustaa valtioita ja kuntia kohtuuttomaan lainanottoon, koska lainan avulla kyvytönkin parlamentaarikko voi tarjota äänestäjille pikavoittoja. Tämä perusongelma ei riipu siitä käytämmekö euroja, dollareita tai oravan nahkoja, koska suurin osa merkittävimmistä demokraattisista valtioista on korviaan myöten veloissa. Ongelma ei myöskään riipu valtion tai osavaltion koosta, vaikka tämänkin ajatuksen varassa monet poliitikot ratsastavat. Todellisuudessa kyse on siitä, että valtioiden ja osavaltioiden perustuslaista puuttuu velkakatto tai velanoton kieltäminen muihin kuin tuottaviin investointeihin.

Kiinassa tällaista ongelmaa ei ole, koska päättäjien ei tarvitse kosiskella äänestäjien suosiota; puolue itse valitsee 15 pätevää eri alojen insinööriä johtamaan yhteiskunnan rakentamista. Sen sijaan iltalehtien lööppidemokratiassa parlamentaarikkojen pätevyydellä ei ole merkitystä vaan täysin sekundääriset asiat täyttävät otsikot. Yhteiskunnan tärkeimpiin tehtäviin on vaikea löytää päteviä hakijoita, koska heistä tehdään vapaata riistaa kaiken maailman paparazzeille. Tällöin valituksi tulevat ne ehdokkaat, jotka nauttivat julkisuudesta, mutta eivät osaa rakentaa uutta yhteiskuntaa, vaan keskittyvät kuihtuvien vanhojen etujen jakamiseen.

Valtioiden perinteinen tapa velkakierteen avaamiseksi on setelirahoitus. Nykyään keskuspankin ei tarvitse edes käynnistää painokonetta, vaan homma voidaan hoitaa tilisiirtona valtiolle. EU:n kohdalla oleellinen kysymys kuitenkin on, kenelle nämä rahat annetaan? Nyt näyttää siltä, että rahat päätyvät käytännössä yksityisille rahoituslaitoksille täysin vastikkeetta, vaikka EU:n pitäisi ottaa nämä rahoituslaitokset haltuunsa vastikkeeksi roskalainojen lunastamisesta. Asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä.

Setelirahoitus kiihdyttää inflaatiota, mistä johtuen velat ja pankkitileillä olevat rahat häviävät taivaan tuuliin. Setelirahoitus johtaa mittavaan omaisuuden uusjakoon, josta hyötyvät eniten velalliset, mutta myös kiinteään omaisuuteen ja osakkeisiin panostaneet tahot. Samalla valuutta devalvoituu ja ulkolaisten tuotteiden hinnat nousevat, mutta elintärkeä ulkomaankauppa piristyy. Näin kävi Suomessa 90-luvun alussa kun markan arvoa laskettiin vuoden aikana lähes 40 prosenttia. Setelirahoituksenkin haittoja on helppo vähentää verotuksen avulla.

Paluu kansallisvaltioihin, tai -valuuttoihin ei ole ratkaisu nykytilanteeseen, niitähän on kokeiltu jo aivan riittävän monta kertaa. Ne sopivat kansakunnalle, joka haluaa jatkaa yli varojensa elämistä. Sen sijaan tarvitsemme uuden EU:n, jossa on tiukempi budjettikuri. Tarvitsemme myös hallittua setelirahoitusta, jolla euron arvo lasketaan kilpailukykyiselle tasolle Kiinan valuutan kanssa. Nykyisellä vaihtosuhteella EU:ssa ei kannata tehdä juuri mitään. Tärkeintä on kuitenkin rahoitusmarkkinoiden vallan palauttaminen demokraattiselle parlamentille.