Nähdäänkö metsä puilta?

Jos istutan tänään männyn tai kuusen taimen, lapsenlapset saavat kaataa sen tukkipuuna. Meidän kaatamamme tukkipuut ovat isovanhempien istuttamia tai kylvämiä, ja heidän sekä vanhempiemme hoivaamia.

Ylisukupolvisuus on metsänomistajalle sisäänrakennettu: se tulee vastaan metsässä joka päivä. Tuo männikkö on isäni kylvämä, tuota kuusikkoa olen ollut itsekin istuttamassa.

Tällaisena pikavoittojen tavoittelun aikana onkin hämmästyttävää, miten paljon metsätalous kiinnostaa, vaikka siellä kvartaali on 20 vuotta. Yksityiset metsänomistajat ovat valmiita investoimaan metsänhoitoon ja metsänparannustöihin, vaikka suorat tulokset tuntuvat parhaiten jälkipolvilla.

Toisaalta itsehän nautimme parhaillaan aiempien sukupolvien hoitotyöstä ja investoinneista, tai niiden laiminlyönnistä. Siinä on vastuullisuus konkreettisimmillaan: vienkö tulevilta sukupolvilta vai annanko niille?

Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan metsänhoitoon ja metsänparannustöihin investoidaan vuosittain noin 300 miljoonaa euroa. Tästä kaksi kolmasosaa on yksityisten metsänomistajien osuutta. Samaan aikaan kannattaa muistaa, että metsänomistajien tulot ovat keskimäärin pienemmät, kuin kaikkien suomalaisten keskitulot.

Aika vahvaa tulevaisuuden uskoa ja panostusta uusiutuviin luonnonvaroihin! Mutta miten julkisessa keskustelussa tätä vastuullisuutta ja panostusta arvostetaan?

Viime aikoina on tullut törmättyä jokseenkin absurdiin keskusteluun, jossa metsää ei nähdä puilta. Ilmastonmuutoskeskustelussa vaikuttaa siltä, että maailma pelastuu, jos suomalainen metsätalous jäädytetään, eikä metsiä hakata. Kas, kun se kaadettu puu on kadotettu sielu, ei kun hiilinielu.

Muutama tosiasia tässä vain unohtuu. Suomalaisten metsien hiilinielu ei ole syntynyt vahingossa, sattumalta ja yksin luonnon omana työnä, vaan se on nimenomaan edellyttänyt aktiivista metsänhoitoa. Vuodesta 1990 yksityiset metsänomistajat ovat investoineet metsänhoitoon kuusi miljardia euroa. Samassa ajassa metsävarat ovat kasvaneet 30 prosenttia. Kasvava metsä sitoo hiiltä enemmän, kuin ikääntynyt metsä, koska yhteyttäminen on tehokasta.

Samalla on pidettävä mielessä, että fossiilisista raaka-aineista on päästävä eroon, mikäli ilmastonmuutosta halutaan todella jarruttaa. Kun niitä korvataan uusiutuvilla, saadaan kaksinkertainen hyöty: fossiilisista lähteistä luopuminen ja metsänhoidon aktivoinnin kautta tuleva lisääntyvä hiilensidonta. Fossiilisille raaka-aineille on löydettävä korvaajat, jotta ratkaisu on kestävä. Meillä kestävän metsänhoidon mallimaana tässä on tuhannen taalan paikka.

Suomessa hakattua metsää ei jätetä omilleen, vaan alueelle on saatava vakiintunut taimikko. Vastuullinen metsänomistaja pyrkii tasaiseen ikäjakaumaan metsissään, jotta myös tulevaisuus turvataan. Samalla pidetään huoli metsän hiilensidontakyvystä.

Puutuotteiden käyttöön pitää kannustaa, sillä niiden avulla saman kakun voi sekä syödä että säästää. Samalla tuotetaan myös kansantalouteen suuria hyötyjä. Puurakentaminen onkin vihdoin pääsemässä vauhtiin myös isoissa kohteissa. Arkkitehtikilpailuihin soisikin yhdeksi kriteeriksi ilmastoystävällisyyden, mikä toteutuu parhaiten puurakentamisella.

Uusiutuvien luonnonvarojen tuottajat, maanviljelijät ja metsänomistajat, ovat muuten supersankareita: he pitävät maapallon keuhkot toiminnassa pitämällä huolen yhteyttävistä kasveista. Samalla he tuottavat ruokaa, puuta, kuituja ja energiaa maailmalle. Ei hassumpi taito.