Maailman talonpojat tarvitsevat yhteisen äänen

Viljelijöiden maailmanjärjestö WFO kokoontui viime viikolla vuosikokoukseensa, tällä kertaa Sambiaan.

Järjestössä on jäsenenä noin 80 kansallista viljelijä- ja osuuskuntajärjestöä liki 50 maasta. Edustettuna ovat kaikki maanosat ja kaikenkokoiset maatilat. Yhteinen nimittäjä on perheviljelmä: järjestö edustaa maatiloja, jotka ovat perheiden omistuksessa.

Maatalous on globalisaatiokehityksen ytimessä. Ruuan kysynnän tiedetään kasvavan. Toisaalta tällä hetkellä eri puolilla maailmaa on vakavia markkinahäiriöitä, jotka aiheuttavat hintojen heiluntaa.

Miten hoidetaan tämän hetken markkinaongelma, mutta varaudutaan samalla tulevaisuuden kysynnän kasvuun?

Viljelijät eri puolilla maailmaa kohtaavat myös muita ongelmia: ilmastonmuutos aiheuttaa kuivuutta, tulvia ja myrskyjä. Joissain maissa on vaikea saada rahoitusta maatalouden investointeihin tai korot ovat poskettomia, kuten Sambiassa, jossa lainan todellinen vuosikorko saattaa nousta yli 30 prosentin. Maanomistusolot saattavat olla epäselvät. Eteläafrikkalaiset nostivat esiin viljelijöiden kohtaaman väkivallan ja murhat. Haasteita riittää.

Yhteinen nimittäjä löytyy kuitenkin nopeasti: viljelijän maausko ja oma arvostus maailman tärkeintä työtä, ruuan tuottamista, kohtaan on yhteistä.

Keskustelun aiheita löytyy, sillä eri maiden maataloudessa on enemmän yhteistä kuin eroja. Vaikka kauppapolitiikasta ollaan eri mieltä esimerkiksi eteläamerikkalaisten kanssa, on viljelijän identiteetti yhteinen.

Ruoka ja maatalous ovat kansainvälisen politiikan polttopisteessä. Kestävän kehityksen tavoitteissa ja ilmastosopimuksessa maatalous nousi suureen rooliin.

Maataloutta koskevista asioista päätetään kansainvälisillä foorumeilla. On välttämätöntä, että viljelijät ovat siellä edustettuna.

Siksi Suomi on mukana kehittämässä kansainvälistä viljelijöiden yhteistyötä. MTK on globaalin viljelijäjärjestön perustajajäsen ja ollut rakentava kansainvälinen toimija liki 70 vuoden ajan. Maailman pohjoisimman maatalousmaan huolia ei tuo esille kukaan muu kuin me itse.

Meidän on itse kerrottava, että näissä arktisissa olosuhteissa todella tuotetaan ruokaa, ja se tehdään vieläpä laadukkaasti. Samalla haluamme olla mukana muussakin keskustelussa, sillä olemme huomanneet, että yhteistyöllä saa enemmän aikaan, kuin riitelemällä. Isoilla kentillä viljelijöiden on tultava esiin yhtenäisellä äänellä: perheviljelmien oikeuksia puolustetaan yhdessä. Kiistojen ratkominen on myös tärkeää, mutta myös niiden hoitaminen on tehokkainta yhteistyön kautta.

Monet kokouksessa kohtaamani ihmiset nostivat järjestön tärkeimmiksi saavutuksiksi sen, että WFO:n kautta on saatu viljelijän edustus monelle kansainväliselle foorumille ja että se tuo viljelijät yhteen ja lisää ymmärrystä muiden maiden maataloutta kohtaan.

Ei ole sattumaa, että maatalous ja ruuantuotanto olivat esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksessa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa vahvasti mukana; viljelijät ovat itse tuoneet esiin sen, että olemme monessa ongelmassa paitsi kärsijänä, myös osana ratkaisua, niin ilmastonmuutoksessa, kasvavassa ruuantarpeessa kuin bioenergian käytön lisäämisessäkin.

Ensi vuonna järjestön vuosikokous pidetään Suomessa. Saamme mahdollisuuden esitellä suomalaista maa-, metsä- ja elintarviketaloutta laajalle osallistujajoukolle, sillä kokoukseen osallistuu viljelijäjärjestöjen edustajien lisäksi myös runsaasti muiden organisaatioiden edustajia.

Kiinnostus on jo valtava: arktiseen maatalousmaahan halutaan tutustua.