Pelastavatko maaseudun kylät itsensä?

Omaehtoista maaseudun kehittämistä on etenkin Euroopan unioniin liittymisen jälkeen pyritty lisäämään Suomessa. Kehittämisen teoriana omaehtoisuus edustaa kansalaisten aktiivisuutta ja paikallisten ihmisten vastuuta oman asuinalueensa kehittämisestä.

Omaehtoinen kehittäminen on paikallistason asukkaille selviytymisen strategia, jonka avulla he voivat pyrkiä säilyttämään alueensa elinvoimaisuuden ja taistella sen näivettymistä vastaan.

Omaehtoisuus sanana kuulostaa positiiviselta ja houkuttelevalta. Se luo mielikuvan vapaasta toiminnasta, jossa ihmiset ovat oikeutettuja kehittämään itse itseään.

Miten omaehtoisesta toiminnasta kuitenkaan on kyse, jos se on maaseudun kylän elinehto? Miten vapaita ihmiset ovat kehittämään aluettaan, jos vaihtoehtona on näivettyminen, ja toimintaa säätelevät ulkopuolisen rahoituksen ehdot?

Hiljattain valmistuneessa pro gradu -tutkielmassani perehdyin juuri näihin kysymyksiin ja tutkin omaehtoista kehittämistä eteläpohjalaisen kyläyhdistyksen kautta.

Asemanseudun kehittämisyhdistys ry on Seinäjoen Ylistarossa sijaitseva kyläyhdistys, joka päätti rakentaa kyläkoulunsa viereen monitoimihallin.

Halli valmistui vuonna 2017 ja sen kustannukset olivat noin 400 000 euroa.

Merkittävin motivaatio hallin rakentamiselle oli kyläkoulun liikuntatilojen puuttuminen. Seinäjoen kaupungin suunnitelmissa ei ollut hallin rakennuttaminen, ja Aseman kyläläisillä oli syntynyt huoli koulunsa säilymisestä. Ilman kyläkoulua olisi alueelle vaikea houkutella uusia asukkaita tai saada nykyisiäkään pysymään.

Toisin sanoen kyläläiset pitivät sisäliikuntatilojen rakentamista välttämättömänä oman alueensa tulevaisuudelle.

Se oli heille osa selviytymisen strategiaa.

Kyläyhdistyksellä oli jo aiempaa kokemusta hankkeista ja talkootyöllä rakentamisesta. Yleinen ajatus oli, että ”ei meidän palvelujamme kukaan muukaan kehitä, jollemme sitä itse tee”.

Lopputulemana kyläyhdistys rakensi hallin, jota päivisin käyttävät koulun oppilaat ja iltaisin kaikki muut.

Tämän jälkeen Seinäjoen kaupunki on tehnyt päätöksen investoinneista ja kyläkoulu on menossa saneeraukseen. Aseman kylän lähitulevaisuus tuntuisi olevan pelastettu. Kiitos aktiivisen kyläyhdistyksen.

Aseman kylän tapaus on mielenkiintoinen esimerkki aluekehityksen muutoksesta. Sen mukaan haja-asutusalueen yhteisöt kilpailevat keskenään ylemmän tason luottamuksesta ja täten investoinneista.

Haastattelemieni Seinäjoen kaupungin edustajien kommentit tukevat tätä johtopäätöstä.

Maaseudulla vallitsee ikään kuin viidakon laki, jossa nokkelimmat, vahvimmat ja aktiivisimmat selviytyvät.

Olemmeko menossa kohti järjestystä, jossa alempien tasojen on ensin osoitettava kykynsä huolehtia itsestään, ennen kuin saavat ylemmältä tasolta huomiota?

Vastaus on kenties, että samankaltaista kilpailua on tapahtunut iät ja ajat. Merkittävämpi muutos voisi sen sijaan olla julkisten palveluiden toteutusvastuun siirtyminen kolmannelle sektorille.

Tutkimukseni haastateltavien mukaan hallin rakentaminen oli edullisinta talkoolaisten rakentamana. En ihmettele. Toimintamuodon edullisuuden lisäksi muita positiivisia vaikutuksia ovat yhteisöllisyyden ja kyläidentiteetin vahvistuminen.

Siksi tällaista kehittämistoimintaa täytyisi tukea kaikin mahdollisin tavoin.

Maaseudun elinvoimaisuuteen vaikuttavat tietysti monet muutkin asiat kuin aktiiviset yhdistykset tai seurat.

Aseman kylä antaa kuitenkin hyvän esimerkin siitä, että maaseudun kylien ei tarvitse antautua virran vietäviksi, vaan ne voivat itse vaikuttaa omaan elinvoimaisuuteensa.

Tämä vaatii kylältä joukon erittäin aktiivisia ihmisiä, osaamista sekä välineitä.

Omaehtoisesta kehittämisestä terminä pitäisi kuitenkin luopua. Omaehtoisuus luo vääristyneen mielikuvan siitä, mitä kehittämistoiminta ja siihen johtaneet realiteetit todellisuudessa ovat.

Omaehtoisuus sopii hyvin juhlien puheisiin ja poliitikon sanakirjaan, mutta maaseudun paikallisyhteisöjen toiminnasta se on kiillotettu kuva.

Englanniksi teoriasta käytetään sanaa self-reliance, itseen turvautuminen.

Pienen pohdinnan ja reippaan sanajumppailun jälkeen ehdotankin, että Suomessa alettaisiin käyttää termiä itseturvautuva kehittäminen.

Se kertoo, mistä todellisuudessa on kyse: paikallistason ihmiset turvautuvat oman yhteisönsä kykyihin ja päät­tävät itse toimia alueensa elinvoimaisuuden kehittämiseksi.

Toivon, että termi päätyy julkiseen keskusteluun ja itseturvautuva kehittäminen suomalaisiin kyliin.