Paljon onnea vaan!

Kolumni

KIRSTI MANNINEN

Muutaman päivän päästä kaikuu taas suvun vähän epävireinen, mutta sitäkin kuuluvampi onnittelulaulu kolmella kynttilällä koristetun kakun ympärillä. Meillä näet vietetään syntymäpäiviä ainakin kerran kuussa ja huhti–toukokuussa on juhlia lähes joka viikko.

Kun samassa kylässä kilometrin säteellä asuu liki 30 perheenjäsentä ja sukulaista, joista puolet on alle 15-vuotiaita, syntymäpäivät ovat olennainen osa yhteistä elämäämme.

Erityisen tärkeitä syntymäpäivät ovat tietysti lapsille, sillä jokaisella on oltava oikeus olla edes kerran vuodessa kaiken keskipisteenä. Varsinkin isommassa lapsijoukossa oma syntymäpäivä on tärkeä, kun muuten kaikki pannaan tasan, oli kyse sitten karkkipussin sisällöstä tai vanhempien ja sukulaisten antamasta huomiosta.

Lapselle syntymäpäivän juhlinta viestii, että me kaikki olemme iloisia sinun olemassaolostasi. Silloin myös kerrotaan ja kerrataan kaikki ne vaiheet ja tunteet, jotka liittyivät siihen ensimmäiseen syntymän päivään.

Lasten syntymäpäiväjuhlia meillä järjestettiin jo silloin, kun omat lapseni olivat kotona. Vanhoja valokuvia katsoessa oikein hämmästyy, miten sitä jaksoi alle kolmekymppisenä organisoida synttäreitä, joihin kutsuttiin koko kylän lapset ja esitettiin nukketeatteria tai vuokrattiin elokuvakone ja lastenelokuvia.

Siihen aikaan kun ei videoista ollut vielä tietoakaan. Kälyn kanssa kokosimme parhaat juhlaideat myös Lastenkutsut-kirjaksi.

Perinne näyttää siirtyneen seuraavallekin sukupolvelle: lastenlapsia on juhlittu milloin sirkus-, milloin prinsessasynttäreillä. Välillä on järjestetty naamiaisia tai seikkailtu metsässä.

Piippolan vaari -synttäreille tyttäreni teki pöydästä lehmän, josta lypsettiin mehua.

Kun huhtikuinen sankaritar oli mieltynyt Amerikassa halloween-höpsötyksiin, hän sai viettää omat halloween-synttärinsä vähän ennen vappua. Edellisissä pikkuväen synttäreissä taas syötiin motocross-radan muotoista kakkua, jonka koristeena oli oikea muovinen pikkuprätkä.

Turhaa hössötystäkö? Ei minusta. Kysehän on yhteisestä leikistä ja tapahtumasta, jonka rakentamisessa pienet ja isot ihmiset saavat käyttää luovuuttaan ja kaikkia kykyjään. Juhlavalmistelut ovat ainakin yhtä tärkeitä kuin itse juhla eikä siihen tarvita kallista ostoroinaa.

Kun vanhin poikani täytti yhdeksän ja halusi viettää kauhusynttäreitä, tehtiin pimennettyyn lastenkamariin lakanoista labyrintti. Sen erikoistehosteita olivat muun muassa käteltäväksi työntyvä, vedellä täytetty ja jäädytetty kertakäyttöhansikas sekä sankarin isosisko, joka kurkkasi verhon raosta taskulamppu alaviistosta sojottaen ja kuiskasi käheästi: haa!

Tietysti on helpompaa ulkoistaa lasten syntymäpäiväjuhlat tai kuitata ne kummien ja mummien kahvituksella. Silti uskon, että koko perheen voimin rakennetut lastenjuhlat, joiden jäljet myös siivotaan yhdessä, ovat paitsi ikimuistoisia myös kauaskantoisia. Ainakin meillä niistä on iloa sukupolvesta toiseen.