Veteraanit unohdetaan arkipäivänä

Minusta tuntuu, että me sodassa joko näkyvästi tai näkymättömästi vammautuneet olemme kuin ongelmajätettä nykyisille päättäjille. Meidän ikääntyessämme nekin vammamme, jotka eivät näy, ovat nuortuneet, siis

pahentuneet.

Veteraanit ovat kuntoutusta annettaessa jaettu luokkiin. Meille kolmanteen luokkaan kuuluville, joilla ei ole virallisia

vammaisuusprosentteja, myönnetään kuntoutusta vain kymmenen vuorokautta tai vaihtoehtoisesti avokuntoutusta 20 kertaa ”tarpeen mukaan”. Kun kunnat päättävät

kuntoutuksestamme, olemme eriarvoisia.

Vaikeimmassa asemassa ovat ne, joiden kuukausitulot ovat alle tuhat euroa.

Heillä ei ole varaa ostaa yksityisiä palveluja. Valtiokonttorin pitäisi vastata

kaikkien veteraanien kuntoutuksesta, jotta saavuttaisimme tasa-arvon ja pääsisimme terveyskeskuslääkäreiden

jatkuvasta vaivaamisesta

kuntoutuspyrkimyksinemme.

On pitkään luvattu, että kaikkien sotien veteraanien tämänhetkinen kunto tutkitaan ja katsotaan, miten sodassa alkunsa saaneet pienetkin vammat, joista ei ole annettu prosentteja, ovat ikääntyessämme pahentuneet.

Väitän, että jokainen sodan käynyt, joista nuorimmatkin ovat 86-vuotiaita, tarvitsee yhteiskunnan tukea, jotta hän voi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Tällä tuella säästetään yhteiskunnan varoja, sillä laitoshoito tulee paljon kalliimmaksi kuin asumistuki.

Me pelastimme maamme sodassa ja rakensimme sodan jälkeen vauraan yhteiskunnan. Tällä hetkellä näyttää siltä,

että luomamme varallisuus hukataan kultaisiin kädenpuristuksiin ja ulkomaisten pörssikeinottelijain taskuihin.

Minun on nykyisessä

terveydentilassani vaikea

käsittää tällaista menoa.

Olen kaularangan

vammautumisen vuoksi 35-prosenttisesti vammainen. Olin sepelvaltimotaudin vuoksi ohitusleikkauksessa vuonna 1992 ja kaksi vuotta sitten

minulle asennettiin tahdistin.

Sen lisäksi selkärangan välilevyt ja kaikki niveleni ovat kuluneet. Silti kuulun kuntoutuksessa

III luokkaan.

Olen keskustellut em. asiasta sekä entisten että nykyisten kansanedustajien kanssa, he tunnustavat epäkohdan ja toteavat, että asia pitää hoitaa, mutta toistaiseksi ei ole

tapahtunut mitään.

Vetoankin päättäjiin,

että ryhtykää viimeinkin tositoimiin. Maamme on sen meille velkaa.