Henkisiä tuottavuusloikkia
Aura Pilkama: On arvokasta, että kansanopistoissa on tilaa vapaalle ja luovalle sivistystyölle.30.9.201502:00
Kävin viime viikolla tutustumassa Kaarinan kansalaisopiston matonkudontapajaan, jonne kokoontuu kerran viikossa naisia kutomaan räsymattoja.
Joku oli ensi kertaa ihmettelemässä loimia, kuteita, pirtoja ja sukkuloita. Monella oli kurssia takana vuosikymmen, mattoa kenties satoja metrejä.
Eräältä kutojalta kysyin, oliko hänellä jo paikka suunniteltuna mattopuille syntyvälle, vaivalla väkerretylle matolle. ”Kyllä on. Pistän sen sängyn alle rullalle, sinne minne edellisetkin matot ovat menneet”, nainen nauroi.
Niin, täällä ensisijainen tarkoitus ei ole valmistaa tehokkaasti tuotteita tarpeeseen, vaan kehittää taitoja ja pitää perinnettä elossa. Rouvien kädenjälkeä katsoessa päättelin, että myös kehittää uutta ja ruokkia luovuutta. Kuteet paukahtelivat mattoon niin napakkaan, että ymmärsin täällä valmistuvan tinkimätöntä laatua.
Vähintään yhtä tärkeää taisi olla yhdessä oleminen ja seurustelu. Opettaja vahvisti huomion: ryhmässä oli paljon toisistaan välittämistä. Ihan kuin entisajan ompeluseuroissa. Työn lomassa juodaan kahvia ja seurustellaan, kohdataan ja vaihdetaan kuulumisia.
Kansalaisopistot tarjoavat vuosittain yli kaksi miljoonaa opetustuntia noin 650 000 opiskelijalle. Suosituimpia ovat kädentaitoihin liittyvät kurssit, mutta myös musiikki, kielet, liikunta ja kuvataiteet vetävät opiskelijoita. Luulen, että nikkariverstaalla, japanin kurssilla, yövalokuvauksessa ja filosofisissa illoissa paneudutaan aiheeseen samalla intohimolla kuin mattopajallakin.
Tällaisen koulutuksen tuottavuutta laskiessa ei takuulla pystytä ottamaan huomioon sen synnyttämää henkistä pääomaa. Käytännön taitojen kehittämisen lisäksi kurssit ovat nimittäin tärkeitä kohtaamispaikkoja monelle eläkeläiselle, työttömälle ja yksinäiselle. Epäilen, että Suomen lähes 200 kansanopistossa ylletään sellaisiin henkisiin tuottavuusloikkiin, joista ei Suomen talouden kanssa tasapainoilevassa hallituksessa osata haaveilla.
Joillekin harrastuksena alkaneet kurssit saattavat yllättäen avata myös uusia polkuja työelämään. Sen tiedän varmuudella, sillä en itse kirjoittaisi tänä kirjoitusta ilman vuosia sitten aloittamaani työväenopiston kirjoituskurssia. (Siellä syntyneestä noin kymmenen naisen porukasta muuten jokainen on löytänyt itselleen kirjoittamisesta täysin uuden ammatin, hieman ehkä itselleenkin yllätyksenä.)
Kaarinan mattopajalla kaikkein parasta kuitenkin oli, että kudonnasta syntyvää hyvää fiilistä ja välittämistä levitettiin myös kurssin ulkopuolelle. Kun monella omat lattiat jo täyttyvät matoista, niitä on alettu kutoa hyväntahdon eleenä muille.
Päiväkotien ja koulujen vanhoista tekstiileistä saadaan kuteita, joista valmistuu mattoja päiväkodeille, vanhustentaloille ja omilleen muuttavien nuorten koteihin.
Kun kouluissa ja yliopistoissa puhuvat tulospaineet, opetussuunnitelmat ja tilastot valmistuneiden määristä, on arvokasta, että kansanopistoissa on vielä tilaa vapaalle ja luovalle sivistystyölle. Kun muualla keskitetään opiskelupaikkoja suuriin kaupunkeihin, kansalaisopistojen vahvuus on niiden levittäytyminen pieniinkin pitäjiin, joissa tehdään tärkeää kulttuurityötä, vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja jopa kotoutetaan maahanmuuttajia.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
