Lauri Dammert
KOUKUSSA Tärppeihin
Kalastusoppaaksi kouluttautuva Päivi Lähde kehittäisi kalastuksesta kokonaisvaltaisen elämyksen.
TEKSTI: Maria Syvälä
KUVAT: Lauri Dammert ja Pixmac
Intohimoinen. Kiksejä antava. Tärppiaddiktoiva. Näin nokialainen kala-alan ammattilainen Päivi Lähde kuvailee kalastusta, työtään ja harrastustaan. ”Kalastaessa sielu lepää ja on mahdollista keskittyä vain oleelliseen, tyhjentää mieli, jännittää, kokea alkukantaista metsästysviettiä ja luonnon rauhaa.”
Lapsesta asti kalastanut Lähde on opiskellut kalataloutta, työskennellyt kalanviljelylaitoksella ja kalakuskina sekä myynyt kalaa kauppahallissa. Parhaillaan hän opiskelee kalastusoppaaksi pääkaupunkiseudulla.
”Vaikka alan koulutusta on eräopaskoulutuksessa mukana, kalastusopasala on Suomessa suhteellisen uutta. Täysipäiväisesti toimivia oppaita on vähän”, Lähde kertoo.
Hän toivoo, että kalastusmatkailun mahdollisuuksia hyödynnettäisiin monipuolisemmin. ”Puuttuu vain loppusilaus. Kalastus on muutakin kuin tärpin odottamista. Voisimme yhdistää kalastusmatkailuun ruuan valmistuksen, kalan osien käyttömahdollisuudet sekä kokonaisvaltaisen retkeilyelämyksen.”
Koko kala käyttöön
Lähteen visioissa kalastusmatkailusta kehitetään elämyspaketti, missä olisi mukana koko ketju täkyjen hankkimisesta savustukseen ja fermentointiin eli purkitsemiseen saakka.
”Myös koko vuotta pitäisi hyödyntää, leutoina talvina vaikka lautalta pilkkien.”
Lähde uskoo kalastuksen moniin muotoihin: vapakalastukseen, jiggailuun, pilkkimiseen kesät talvet, seisoviin ”ristikko-onkiin” ja tietysti se mato-ongintaan, josta harrastus ja työ saivat alkunsa. ”Niin ja perhokalastukseen, jota itsekin opettelen nyt kovasti.”
Kalalajien suhteen Lähde sanoo olevansa rasavilli. Suosikkikaloikseen hän mainitsee kissakalan, ahvenen ja toutaimen, joka oli kuolemassa sukupuuttoon kotijärvellä Kulovedellä. Hän seurasi lajin elvytysprosessia läheltä, sillä hänen vanhempansa lypsivät emokantaa.
”Toutainko ravinnoksi kelpaamaton? Minusta kalalaji on mainio urheilukalastuskohde ja oiva lisä kalastusmatkailuun.”
”Matkailussa kalalajeja on ajateltu liian suppeasti. Tosiharrastajille ei löydy sopivia kohteita. Eri kalastusmenetelmiä voisi kehittää ympärivuotisiksi elämyksiksi. Oppaat ovat usein itsenäisiä yrittäjiä, mutta yhteistyöllä pystyttäisiin palvelemaan isojakin kalastusryhmiä.
Saalis voitaisiin Lähteen mielestä käyttää alusta loppuun, nahkoineen ruotoineen. ”Kalasta on moneksi: paitsi että se on ruokaa, kalaa voi käyttää vaikka koruihin, ja sen nahkaa parkittuna. Sitä voi käsitellä lukemattomin tekniikoin.”
Lähde itse hyödyntää kalat luineen päivineen. Luomassaan korumallistossa hän käyttää hauen ja toutaimen nikamia. Niihin hän yhdistää erilaisia materiaaleja, esimerkiksi lasia, simpukkaa ja hopeaa.
Lupakäytännöt joustaviksi
Lähteen mukaan sekava lupajärjestelmä heikentää alaa. ”Kalastuslupakäytäntö on pirstaloitunut, sillä samalle järvelle tarvitaan usein monta lupaa. Niiden myyjät eivät aina edes tiedä, minne myyty lupa antaa kalastusoikeuden. Ei ole mukavaa selittää asiakkaalle, että emme voikaan mennä järven toiselle rannalle, vaikka ’ruoho’ siellä näyttäisi vihreämmältä.”
Lähde toivoo, että luontoalan yrittäjille voitaisiin myöntää yksi lupa koko maahan. Ammattilaisten harjoittama hoitokalastus helpottuisi sekin selkeämmän lupamenettelyn kautta.
”Nykyinen lupakäytäntö johtaa sekä ammattilaiset että harrastajat siihen, että hakataan koko ajan samoja paikkoja.”
Missä vaan nappaa
”Imin kalastuksen jo äidinmaidosta”, nauraa Lähde, joka sai mato-ongen käteensä ensimmäisen kerran kaksivuotiaana – omalta äidiltään. Tahtia ei hidastanut se kerta, kun tyttö tipahti veneestä verkkoon ja pelastui kuin ihmeen kaupalla.
Menoa ei haitannut myöskään uistinkelan kolmihaarainen koukkuviritys, jonka väkäset piti leikata etusormen jänteistä.
Kymmenvuotiaana hänellä oli jo oma ”haukilammikko” pikkuveljen kanssa. ”Vuotava pato muodosti lammikon, johon vein hauen poikasia. Ruokin niitä särjillä ja pikkusinteillä. Joka kevät hauet odottivat lammessa, niillä oli omat jurotuspaikat ja nimetkin.”
Lapsuuden maisemissa soljui myös puro, jossa oli tammukoita, raakkuja ja jokirapuja. Aamuisin Lähde kävi kokemassa pohjaan laittamansa syöttionget saaliin toivossa. Naapurin pojan kanssa hän kyhäsi kala-aitausta tammukoille, kunnes naapurin isäntä kävi tuhoamassa sen.
Sen jälkeen matkan varrelle on mahtunut lukemattomia pilkki-, onki- ja uistelukilpailuja sekä kaikkea muuta sorrimista. ”Kalastus on intohimoinen laji. Saalistusvietti vie mennessään.”
Eikä kalanainen ole yhden kortin varassa paikkojenkaan suhteen. Hänet näkee lukuisilla järvillä, Heinäveden metsälammella, Siuronkosken partaalla, luodoilla, pohjoisilla vesillä. ”Intohimoni on Norjanmerellä kalastaminen. Sinne on päästävä!”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
