Ihanuuksien ihmemaa

Mielipide

5.4.201702:00

Kolumni

Mia Palokallio

"Siellä on metsää kaikkialla ja naapuriin niin pitkä matka, ettei sinne edes näe", pariskunta selittää englanniksi naiselle budapestilaisen kylpylän ulkoaltaassa. Tummahiuksinen nainen kuuntelee silmät pyöreinä.

"Järvi oli valtavan suuri, kaksisataa kilometriä pitkä", pariskunnan mies jatkaa. "Me lämmitettiin sauna ja uitiin järvessä."

"Ja siellä saa metsässä poimia marjoja mistä vaan", pariskunnan nainen jatkaa ja tummahiuksisen naisen silmät leviävät entisestään.

"Me poimimme mustikoita, voitko kuvitella, niin paljon, että teimme niistä mustikkapiirakan!"

Juttu suomalaiselta maaseudulta jatkuu. Ihmemaa, mitä kaikkea siellä voi kokea!

Aikansa keskustelua kuunneltuaan suomalainen mies ei malta olla hiljaa.

"Oletteko te käyneet siellä Suomessa koskaan talvella?" hän kysyy ja saa aikaan hämmentyneen naurunremakan. "Anteeksi, en voinut olla kuuntelematta keskusteluanne."

"Oletteko te Suomesta?" porukka nauraa. "Mietittiinkin, mistä voisitte olla."

"Ei, emme ole koskaan olleet Suomessa talvella”, porukan mies vastaa kysymykseen.

"Silloin Suomessa on kylmää ja järvet jäässä. Me tehdään jäähän iso reikä ja..." suomalainen mies aloittaa.

"Ja hyppäätte sinne!" tummahiuksinen nainen huudahtaa.

"No ei sentään, ehkä ennemminkin pulahdamme, kastaudumme. Mutta se on ihanaa, todella virkistävää."

Esittäydymme. Pariskunta kertoo olevansa Itävallasta, tummahiuksinen nainen on Meksikosta. Jatkamme juttua ihmeellisistä suomalaisista jokamiehenoikeuksista.

Meksikolaiselle etenkin marjastaminen toisen mailla on täysin käsittämätön juttu.

"Onko se totta? Saako niin tehdä? Jos meillä Meksikossa joku menisi toisen maille marjastamaan, hänet ammuttaisiin", nainen päivittelee.

Itävaltalaisiin vaikutuksen teki suomalaisen maaseudun rauha. Hiljaisuus metsän keskellä. Heitä huvitti, että heidän suomalainen ystävänsä oli hiukan ihmetellyt heidän haluaan lähteä suomalaiselle mökille, keskelle ei mitään.

Parastahan paikassa oli juuri se, että kaikki oli kaukana, se rikkumaton rauha.

Joskus täytyy lähteä vähän kauemmas nähdäkseen lähelle. Perinteikkään budapestilaisen kylpylän erilämpöisissä vesissä lilluttuaan kaipaa suomalaista saunakulttuuria. Kotikaupungin uimahalliakin on melkein ikävä.

Unkarilaisessa kylpylässä kaikki ovat uimapuvuissa, sillä miesten ja naisten osastot on yhdistetty sekavaksi sokkeloksi. Väki vaeltaa altaasta toiseen ja saunasta toiseen. Peseytyminen tuntuu olevan vähän niin ja näin.

Puhdistuminen ei ole päällimmäinen tunne. Ja sitähän suomalainen kaipaa kylpiessään ja saunoessaan. Sekä fyysisesti että henkisesti.

Tajuan, ettei maailman hienoinkaan kylpylä eikä loistavinkaan uimahalli kilpaile kevättalven mieleenpainuvimman saunomiselämykseni kanssa.

Elämyksen ylin aste on jotain ihan muuta.

Vanha puusauna lapsuusmaisemissa järven rannalla, leuto talvi-ilta, ilmassa jo ehkä hiukan kevään tuoksua, ja avanto.

Saunomista mukavassa seurassa, vilvoittelua hämärässä illassa ja pulahdus järveen. Sama toistuu yhä uudestaan. Tuntuu, ettei malttaisi lopettaa.

Veri kohisee suonissa ja hyvänolon tunne on huikea, taivaallinen. Parasta maailmassa.