Entinen sikalarakennus toimittaa nykyään varastotilan virkaa.
Siat saivat lähteä
Liisa Vesterinen on työskennellyt sikatilan lopettamisen jälkeen muun muassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun bioenergiatiimissä sekä Saarioisten alkutuotantoneuvojana.
Menneen ajan työkaluja.Ajatus uranvaihdosta ehti kypsyä aikansa, ennen kuin lopullinen päätös syntyi. Kun siat pistettiin pois loppuvuodesta 2005, tiesi Liisa Vesterinen kuitenkin tehneensä oikean ratkaisun.
Yli vuosikymmen tuotannon lopettamisen jälkeen tunne siitä, että päätös oli oikea, on vain vahvistunut.
Sikatalous olisi vaatinut mittavia lisäinvestointeja, byrokratia uuvutti, ja kroppakin alkoi muistuttaa vaivoistaan.
”Puntaroimme miehen kanssa suurta laajennusta pitkään, mutta oli lopulta hyvä asia, että se jäi tekemättä. Sellainen vetkuttelu on pahinta, että jatkaako vai lopettaako. Kun päätös oli tehty, oli se henkisesti iso helpotus. Vaikka ei senkään jälkeen helppoa ole ollut”, Vesterinen pohtii.
Vesterinen perheineen asuu Keuruun Häkkiskylässä sukutilallaan. Suku on Karjalan evakkoja, jotka ovat lähtöisin Kannakselta Valkjärveltä.
”Isä aloitti sikojen pidon 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Silloin tämä oli Keuruun ensimmäisiä sikatiloja.”
Sukupolvenvaihdos tehtiin 1987. Tuolloin sikalassa oli 12 emakkoa.
1990-luvun aikana tila kasvoi, ja emakoita oli 50.
”Mutta se ei riittänyt, olisi pitänyt laajentaa vielä lisää. Nostan hattua niille, jotka nykypäivänä työskentelevät karjataloudessa.”
Sikasektorilla rakennemuutos on ollut Suomessa raju. Vielä 2000-luvun taitteessa Keuruulla oli kymmenkunta sikalaa, nyt ei enää ainuttakaan.
Vesterinen muistelee lämmöllä käytännön puurtamista eläinten parissa.
”Siathan ovat aika ihania eläimiä ja niiden kanssa oli mukavaa viettää päivät. Joskus nukahdin sikalan pahnoille, kun päivystin yöllä porsimista”, hän kertoo.
”Isännällä oli tapana lukea Valittuja paloja ja kurkkia lehden yli, että tuleeko porsaita”, hän sanoo ja naurahtaa.
Arjen työ maistui, mutta EU-aikakaudella jatkuvasti paisunut maatalousbyrokratia alkoi uuvuttaa.
”Paperityön kautta mielekkyys kärsi. Samalla alan kannattavuus alkoi heikentyä. Fyysinen väsymys oli vain hyvä asia.”
Olkapäävaivojen myötä ajatus lopettamisesta alkoi kuitenkin itää.
”Se oli kokonaisuudessaan sellainen parin, kolmen vuoden prosessi. Kun olkapäävaivojen lisäksi aloin saada astman kaltaisia oireita, niin silloin päätin, että on aika siirtyä elämässä eteenpäin.”
Kun lopettamispäätös oli tehty, alkoi sikalan hallittu alasajo.
”Lähestyin kaikkia seudun emakkotiloja ja tarjosin parhaita nuoria emakkoja edullisesti heille. Sillä tavalla kaikkia eläimiä ei tarvinnut laittaa suoraan teuraaksi.”
Loput possut kasvatettiin joulusioiksi. Lopullisesti sikala tyhjentyi joulun 2005 alla.
”Kun viimeiset siat lähtivät, itkin toimistossa niin, että tuli huono olo ja alkoi pyörryttää. Otti se kaikki ilmeisesti aika koville”, Vesterinen pohtii.
Lopettamisen jälkeen Vesterinen päätti kouluttaa itseään. 1980-luvun lopulla agrologiksi valmistuneelta vei kuitenkin aikansa hahmottaa, mitä kokonaan muuttuneessa suomalaisessa koulutuskentässä oikein oli meneillään.
”Monien koulujen nimetkin olivat muuttuneet”, hän muistelee.
Opinahjoksi valikoitui Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Siellä Vesterinen päivitti agrologin tutkintoaan.
”Keskityin opinnoissani bioenergiaan, viestintään ja tiedotukseen. Vuosien saatossa olen opiskellut viestintäalaa lisää. Kirjoittamistyö on eräs vahva vaihtoehto siinä, minne jatkossa suuntaisin.”
Vesterinen on päivittänyt osaamistaan ja ollut aktiivinen järjestötoiminnassa.
Hän on työskennellyt muun muassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun bioenergiatiimissä sekä Saarioisten alkutuotantoneuvojana.
”Lisäksi olen ollut naimisissa muun muassa 4H-toiminnan kanssa. Oma osaamiseni liittyy monipuolisesti maaseudun kehittämiseen, ja haaveena on, että voisin joskus tehdä sitä täyspäiväiseksi työkseni.”
Kilpailu työpaikoista on kuitenkin kovaa.
”Työnantajat tuijottavat muodollista koulutusta, eikä hakijoiden osaamista mielestäni aina täysin tunnisteta.”
Vesterinen myös kokee, että ikä voi olla työnhaussa rasite.
”Toisinaan kohtaa ihan suoranaista ikärasismiakin.”
Vesterinen kokee itsensä yhä pohjimmiltaan maatalousyrittäjäksi.
”Se tietty asenne on edelleen tallella. Se on sinnikkyyttä ja halua mennä eteenpäin, tulevaisuudenuskoakin”, hän kuvailee.
Entisen sikatilan emännän mielestä Suomessa synkistellään nykyään liikaa. Vaikka ajat ovat vakavat, kaipaisi maa tekemisen meininkiä ja toivon näköaloja.
”Suomi tarvitsee uutta työtä, yrittäjyyttä ja innovatiivisuutta. Vain sillä tavalla tästä suosta noustaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
