Pihan kutsuvat kosteikot

Suihkulähde tai vettä kierrättävä pumppu helpottaa veden puhtaanapitoa. Hyvä kikka levää vastaan on myös veteen upotettu ohrapaali. Ohrasta erittyvät mikrobit estävät tehokkaasti rihmalevien kasvua. 

Lumpeet (Nymphaea) nauttivat auringonpaisteesta ja seisovasta vedestä. Niiden punakukkaisia muotoja saa ostaa puutarhamyymälöistä. 

Vedellä on aina ollut tärkeä rooli puutarhojen maisemassa. Vesi korostaa kasvien vehreyttä, se voi pulppuilla tai solista, joskus taas päilyä hiljalleen ja heijastaa väreileviä kuvia veden ylle kaartuvista versoista. Kesäisinä hellepäivinä jo pelkkä veden näkeminen riittää tuomaan tunteen raikkaasta viileydestä.

Lammet ja luonnonläheiset vesiaiheet yleistyivät eurooppalaisissa puutarhoissa 1700- ja 1800-luvuilla. Erilaisia kastelu-uomia ja palolampia toki on rakennettu jo antiikin aikoina. Vaikka vanhanajan uomien käyttötarkoituksena oli ennen muuta puutarhan kastelu ja tulipalojen torjunta, toimivat ne yhtä lailla maiseman kaunistuksina.

Suomessa maisemalampia rakennettiin melko vähän, sijoittuivathan useimmat kartanot ja kantatilat oivallisesti luonnonvesistöjen varsille.

Ehkä juuri tästä syystä vesiaiheen suunnitteluun ja rakentamiseen suhtaudutaan vieläkin pienellä varauksella. Lammet, purot ja ojakosteikot voisivat kuitenkin lisätä monin tavoin pihojen viihtyisyyttä. Riittävän syvissä lammissa viihtyvät myös lumpeenkukat ja kalat.

Yksinkertaisimmillaan vesiaihe rakentuu valmiin ojan, puron tai lammen ympärille. Heinittynyt, nokkosten ja mesiangervojen valtaama oja voi jo melko vähällä hoidolla muuntua pihan joutomaasta sen katseenvangitsijaksi.

Vanhan, luonnontilaisen lammen tai ojan kunnostuksen voi aloittaa keräämällä vettä saastuttavaa kiinteää ainesta pois ja muotoilemalla veden partaalle terassin niin kutsutuille matalanveden kasveille. Niiden joukossa voi olla sekä tuttuja kosteiden paikkojen luonnonkasveja että kosteutta sietäviä puutarhakasveja.

Puita on syytä välttää, sillä ne likaavat lampien ja purojen vettä. Puiden tuoma varjo on myös liian kattava useimmille vesikasveille, joiden luontaiset kasvupaikat ovat avoimia ja aurinkoisia.

Vesi kannattaa johtaa liikkeeseen joko muotoilemalla ojat ja purot viettäviksi tai tuomalla lampeen pumpun sekoittamaan vettä. Tavanomaisen mullan sijasta vesiaiheen pohjaa muotoillaan kivien, soran, hiekan ja saven avulla. Veden ääreen istutettavat kasvit saavat nekin mahdollisuuksien mukaan juuriensa ympärille savea tai erityistä, vesikasveille tarkoitettua multaa.

Veden partaalla viihtyvät muun muassa keltakurjenmiekat (Iris pseudacorus), rantakukka (Lythrum salicaria), suikeroalpi (Lysimachia nummularia), konnantatar (Bistorta officinalis) ja haarapalpakko (Sparganium erectum). Tutusta osmankäämistä (Typha) löytyy ojanvarsien somistukseksi kolmea erilaista muotoa.

Luonnosta pihan kosteikkoon voi siirtää myös komeaa suovehkaa (Calla palustris), joka innostuu helposti kasvattamaan heleää, hieman keihäslehtistä mattoa. Vehkaa siromman vaihtoehdon tarjoaa valkokukkainen raate (Menyanthes trifoliata), jota pidetään monesti yhtenä kauneimmista vesipuutarhoihin sopivista lajeista.

Sopivan varjostavaa suojaa lammen ympärille saa vaikkapa villapajusta (Salix lanata), pihlaja-angervosta (Sorbaria sorbifolia) tai taikinamarjasta (Ribes alpinum).

Moni haluaa kasvattaa lammessa esimerkiksi lumpeita (Nymphaea) tai ulpukoita (Nuphar). Tällöin nyrkkisääntönä pidetään, että enintään kolmannes veden pinnasta saa olla vesikasvien peitossa. Lumpeiden istutusaika on keväällä tai varhain kesällä, kun lammen vesi on lämmennyt noin kymmeneen asteeseen.

Puutarhamyymälöiden valikoimissa on niin valkoisia kuin punakukkaisiakin lumpeita, jotka upotetaan lammen pohjaan erityisissä kasvikoreissa.

Luonnonvaraiset lumpeet ja ulpukat voi saada talvehtimaan ulkona lammen uumenissa, jos veden syvyys on vähintään metrin luokkaa. Puoli metriä syvässä pihalammessa menestyvät kääpiölumpeet, jotka nostetaan talven ajaksi viileään kellariin tai autotalliin.