FISKARSIN LEONARDO DA VINCI

Isot puutarhasakset on suunnittelija Olavi Lindénin tärkein keksintö. 

Torviviulu keksittiin jo vuonna 1899. Olavi Lindén on tehnyt parannuksia harvinaiseen soittimeen. 

Fiskarsin legendaarisen oranssinvärisen saksisarjan suunnitteli alun perin 1960 -luvulla muotoilija Olof Backström, mutta Lindén päivitti sen nykyiseen muotoonsa 1980 -luvun alussa. 

Olavi Lindén, 61, lakaisee työverstastaan Pohjan kunnan Billnäsin kylässä. Muotoilijan siivous keskeytyy, kun toimittaja ja kuvaaja saapuvat paikalle puolta tuntia sovittua aiemmin.

”Älkää välittäkö. Lattialla on sahanpurua ja tavarat ovat vähän sekaisin. No, näettepähän verstaan todenmukaisessa kunnossa”, taideteollisuuden valtionpalkinnon vuonna 2002 saanut keksijä tuumii.

Viis siivouksesta, sillä pitkien peltojen ympäröimällä pihamaalla alkaa tapahtua jotain mielenkiintoisempaa. Lindén on kasannut nurmikolle merkillisen näköisen instrumentin, torviviulun. Lindénin ei keksintö kuitenkaan ole. Torviviulu keksittiin jo vuonna 1899. Sen sijaan hän on tehnyt parannuksia harvinaiseen soittimeen.

”Tämä liittyy kokeiluun, miten vanhasta keksinnöstä saisi luotua hauskan soittimen, josta lähtisi vahva ja kelvollinen ääni. Torviviulu sopii hyvin ulkosoittoon, sillä sen ääni on tavallista viulua voimakkaampi ja matalampi. Ääni kantaa yli sadan metrin päähän, joten naapurikin voi nauttia soitosta”, Lindèn virnistää.

Lindén löysi torviviulun vuonna 2002 Kansallismuseossa katsellessaan aikansa kuluksi museon vanhoja filmejä. Hän on rakentanut perinteisiä viulusoittimia 1960-luvulta saakka. Myös torviselloja on syntynyt Lindénin verstaassa.

”Harva ammatikseen soittava viulisti on suostunut edes kokeilemaan torviviulua. Ehkä heidän on vaikea suhtautua soittimeen, koska vallalla on käsitys ettei 300 vuotta vanhaan viulumalliin saa kajota. Itselleni torviviulunsoitto on harrastus, johon suhtaudun puolivakavissani. Minulla on suunnitelmia torviviuluihin liittyen.”

Musiikki on Olavi Lindénin suuri intohimo. Hän on soittanut viulua Lohjan orkesterissa yli 20 vuotta. Lindén kuvailee itseään amatöörimuusikoksi, joka on saanut olla armosta mukana isossa orkesterissa.

”Musiikinopettajani sanoi 50-luvulla, että turha luulla kaiken olevan helpompaa, jos kehityt hyväksi soittajaksi. Päinvastoin vaatimukset vain kasvavat taitojen myötä. On siis mukavampi soittaa, kun siihen ei suhtaudu väärällä tavalla vakavasti.”

Turhaan ei Lindéniä kutsuta Fiskarsin Leonardo Da Vinciksi. Hän valmistui insinööriksi vuonna 1970 ja on siitä asti toiminut tehtaan tuotantopäällikkönä ja saksituotteiden pääsuunnittelijana. Lindénin luomien tuotteiden lista on pitkä: Avanti-sakset, oksasakset, lehtiharava, kokoontaitettava lapio ja niin edelleen.

Fiskarsin legendaarisen oranssinvärisen saksisarjan suunnitteli alun perin 1960-luvulla muotoilija Olof Backström, mutta Lindén päivitti sen nykyiseen muotoonsa 1980-luvun alussa. Maailman designmuseoihin päätyneet sakset ovat vuonna 1649 perustetun Fiskarsin tunnetuin myyntituote. Saksien myötä Fiskarsista tuli menestyvä kulutustavaroiden valmistaja ja kansainvälinen brändi.

”Menestys perustuu hyviin tuotteisiin ja sattumien summaan. Yksi menestystekijä on se, että olemme suhtautuneet melkein lapsellisen tarkasti jokaiseen pikkuasiaan ja työskennelleet kunnianhimoisesti.

Monet yhtiöt pyrkivät tekemään tuotteensa mahdollisimman halvalla ja pelkästään voittoa tavoitellen.”

Lindén toteaakin hakevansa uusia ratkaisuja asiakkaan tarpeisiin.

Muotoillessaan tuotteita hän ajattelee aina ensisijaisesti fiktiivistä perusasiakasta, Lundströmin tätiä Sipoosta.

”Monille valmistajille riittää se, että he saavat tuotteensa nopeasti jakeluun. Jakelija ei kuitenkaan maksa palkkaa, vaan Sipoon täti. Jos täti tykkää tuotteesta, hän saattaa ostaa jotain muutakin”, Lindén linjaa.

Lindén uskoo työssään luonnolliseen sattumaan: moni keksintö syntyy, jos on syntyäkseen, usein sattuman kautta. Hän ei lämpene Pelle Pelottoman luomalle mielikuvalle ammatista.

”Ei synny välähdystä, joka ilmoittaa keksinnön syntyneen. Keksiminen edellyttää jatkuvaa hakemista, että löytyisi edes jotain uutta ja kehittämisen arvoista. Työ edellyttää sitkeyttä, sillä asioiden toteutuminen saattaa kestää useita vuosia. Pitää olla samalla sekä euforisen optimistinen että toteutuksen suhteen lähes vainoharhainen.”

Toisinaan pätee myös vanha sanonta: ei tullut takkia, tuli liivi.

”Saadakseen yhden kelvollisen esineen voi joutua tekemään sata turhaa mallikappaletta. Myös nopeasti uusia malleja luomalla voi edetä pikku hiljaa kohti valmista tuotetta.”

Lindénin työpajan pöydällä on haapapuusta veistettyjä mallikappaleita tutunnäköisistä saksista ja sellaisista tuotteista, jotka hakevat vielä lopullista muotoaan. Lindèn tekee ensin pajallaan mallikappaleen puusta ja vasta sitten hän vie sen ihmeteltäväksi läheiselle Fiskarsin tehtaalle. Hän ei käytä suunnitteluvaiheessa hyväkseen tietokoneohjelmia.

”Tietokoneella suunnitellessa joutuu idean kanssa helposti jumiin.

Sanoin juuri kahdelle nuoremmalle kollegalle, että vetäkää töpseli seinästä ja menkää tekemään malli savesta tai puusta. Käsin kosketeltava esine on skaalassa ja sitä on helpompi käsitellä, kun taas tietokoneella zoomatessa kiinnittää helposti huomiota epäolennaisiin seikkoihin.”

Lindénin suunnittelutyön lähtökohtana on tekevä ihminen, hänen voimansa ja muut fyysiset ominaisuutensa.

”Kaikki riskitekijät karsitaan pois testaamalla ja ennakoimalla. Oma vaimoni on hyvä testihenkilö, koska hän on äärimmäisen rehellinen palautteessaan. Jos hän käskee viemään testaamansa pensassakset pois näkyvistään, niissä on jotain vikaa”, Lindén naurahtaa.

Vaikka Lindénin työ on pitkälti yksinään puurtamista, hän peräänkuuluttaa Fiskarsin taustatiimin tärkeyttä.

”Yksin toimiessa jumiutuu helposti. Yksikin taustalla toimiva kollega voi laukaista päähänpinttymän tai jonkun teknisen pulmatilanteen. Voi syntyä myös suunniteltu sattuma, kun kääntää asioita ylösalaisin.”

Olavi Lindén syntyi pieneen syrjäkylään Pohjanpitäjänlahden rannalle, Tammisaaren silloiseen maalaiskuntaan. Hänen perheensä hankki elantonsa luontaistaloudesta, viljelemällä ja kalastamalla ympäri vuoden.

Toimeentulo oli niukkaa ja kaikki pyrittiin tekemään itse

Lindén kertoo perineensä kädentaitonsa rautavalimon omistaneelta isoisältä ja isältä, joka rakensi kaikkea mahdollista veneistä työkaluihin. Pikku-Olavi sai ensimmäisen puukon viisivuotiaana, mutta rakennuspuuhat alkoivat jo aiemmin. Ensimmäisen oman keksinnön Lindén muistaa vain hämärästi.

”Isosiskoni kertoman mukaan aloin rakentaa kolmevuotiaana omaa moottorivenettä, jolla oli tarkoitus kyyditä isoäiti läheiselle juna-asemalle. Veneeni ei kuitenkaan valmistunut ajoissa, ja pettymys oli suuri, kun näin isoisän soutamassa mummoa lahden yli junalle. Se on täytynyt olla pikkupojan mielestä melkoinen petos.”

Ulkomailla paljon matkustanut Lindén on ylpeä suomalaisesta kädentaidosta ja suomalaisten sisukkuudesta luottaa omiin kykyihinsä.

”Käsittääkseni meillä suomalaisilla on ollut näihin päiviin saakka suurempi luovuus- ja ongelmanratkaisukyky kuin keskieurooppalaisilla yleensä, koska heidän porvarillinen järjestelmänsä on vanhempi. Siellä ihmiset ovat tottuneet saamaan apua käsityöläisiltä, kun taas Suomen syrjäisissä torpissa on pitänyt tulla toimeen omin käsin.”

Lindéniä harmittaa, että Suomessa käsitöitä pidetään edelleen teoreettista työtä vähempiarvoisena.

”Eräistä tutuista veljeksistä toista pidettiin teoreettisesti lahjakkaana, koska hän meni yliopistoon, kun taas toista pidettiin vähempilahjaisena, koska hän opiskeli mekaanikoksi. Se on virhearvio, koska eiväthän kädet tee mitään ilman aivoja. Ne ovat ajattelun jatke.”

Muotoilija arvelee, että monen levottoman nuoren elämä asettuisi raiteilleen, jos he harrastaisivat tietokoneiden sijasta käsitöitä.

Lindénin mukaan parannusta on jo ilmassa, sillä Suomeen on syntynyt uusi ilmiö parin vuosikymmenen aikana.

”Meille on syntynyt uusia ja arvostettuja käsityöammatteja, joihin liittyy luovuus. Toisin kuin ennen, nykyisin esimerkiksi viulunrakentamisella pystyy elättämään itsensä.”

Saattaessaan vieraita kotimatkalleen Olavi saa vastata vielä kysymykseen, onko keksijä saanut kylähullun maineen Billnäsin pienessä kylässä?

”Toki siihen on varauduttava ammattiin ryhtyessään. Ehkä omalla kohdalla kylähulluuden raja on siirtynyt ylöspäin, koska olen jollain tavalla julkisesti menestynyt. Silloin kun lapset olivat pieniä, minua kiellettiin ajamasta kylätiellä soutupyörällä ja muilla kummallisuuksilla, ettei perheeni maine kärsisi.

Soutupyörä. Mikähän ihme sekin on?

Lindénin lista

Tärkein esineeni on pieni puuhöylä, jonka hankin osto- ja myyntiliikkeestä Tanskasta. Merkki on Stanley ja se on noin sata vuotta vanha. Näitä on vaikea löytää Suomesta.

Tärkein keksintöni on isot puutar-

hasakset. Sain idean niiden mekaniik-

kaan ollessani uimarannalla Hangossa.

Mielimusiikkiani on esimerkiksi balkanilainen mustalaismusiikki, jota musiikkipiireissä tavataan usein inhota. Siinä yhdistyy upealla tavalla monia eri kulttuurivaikutteita turkkilaisesta arabialaiseen.

Tunnustan, että olen liimannut vahingossa kielen kitalakeen kiinni. Tässä hommassa tarvitaan toisinaan yli kymmentä sormea, joten jouduin pitämään puutikkua suussani. Tikusta pääsi valumaan tippa pikaliimaa suuhun. Se ei tuntunut mukavalta kielenpäässä.

Rentoudun parhaiten, kun saan olla verstaassa ja keksiä rauhassa uusia asioita.