Lukijalta: Muualla pyritään yhtenäisyyteen, Suomessa rajuun eripuraan
Nykyisellä asenteella Suomi ei nouse kuin työttömyyden huipulle, kirjoittaa Matti Tuominen.Kun vertaa ohjelmia eri maissa tehtävistä investoinneista, niin näkee, miten vahvasti niissä on tarkoituksena yhdistää maata: tehdä maasta tasapuolinen ja mahdollistaa koko maan olemassaolo ja elinkelpoisuus. Näin esimerkiksi Espanjassa tehdään rautatieinfrastruktuuria.
Miten on Suomessa? Nykyinen hallitus on ajanut systemaattisesti alas tätä maata. Tavoitteena näyttää olevan, että 20 prosenttia maasta on elinkelpoista ja loppu pärjätköön miten pärjää.
Onko tämä Suomen alakulon yksi syy? Muualla pyritään yhtenäisyyteen, Suomessa rajuun eripuraan.
Tällä asenteella Suomi ei totta vie nouse. Muuta kuin työttömyyden huipulle.
Matti Tuominen
Ulvila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





