Metsänhoitosuosituksia muutettava
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tämänhetkisten tutkimustiedon mukaan jatkuva kasvatus aiheuttaa menetelmänä 20 prosentin kasvutappion. Vertailuna tällöin jatkuvan kasvatuksen koealat, joilla puunkaadot on tehty moottorisahalla kaatovaurioiden minimoimiseksi.
Jatkuvassa kasvatuksessa jopa 20 prosenttia jätettävistä läpimitaltaan alle 14 sentin rungoista vaurioituu – eli kasvutappiota tulee lisää. Jatkuvassa kasvatuksessa menetetään jalostettujen taimien tuoma 15–20 prosentin kasvunlisäys. Jatkuvassa kasvatuksessa ei ole kannattavaa korjata hakkuutähteitä energiatuotantoon. Tasaikäisrakenteinen metsänhoito tuottaa kantorahana 29 prosenttia paremman tuloksen. Vertailuna tällöin myös manuaalisena työnä käsitellyt jatkuvan kasvatuksen koealat, eli ero käytännössä kasvaa.
Perustellusti voidaan katsoa, että jatkuvalla kasvatuksella puuta kertyy hyötykäyttöön 40–50 prosenttia vähemmän kuin mitä olisi saavutettavissa niin sanotun tehometsätalouden keinoin, metsää viljelemällä. Samalla metsänomistajien tulot vähenevät tuntuvasti.
Miten tällaista metsänkäsittelymuotoa voidaan suositella samanarvoisena tasaikäisrakenteisen metsänkasvatuksen kanssa – eli sen käsittelymuodon, joka on saattanut metsiemme ja metsätaloutemme huippukuntoon?
On kuitenkin hyvä, että jatkuva kasvatus on hoitomenetelmänä sallittu, sillä sopii mainiosti maisemanhoitokohteisiin. Sitä ei kuitenkaan pidä suositella yleisesti sovellettavaksi. Kansalliset, Tapion laatimia metsänhoidon suosituksia tulisikin – Luken tutkimustietoon perustuen – ehdottomasti korjata niin, että jatkuvaa kasvatusta suositellaan ainoastaan erityiskohteisiin.
Olen itse 38 vuoden ajan hoitanut taajama- ja virkistysmetsiä osittain jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmällä.
Maisemanhoitomielessä menetelmä toimii mainiosti kun kaato ja karsinta tehdään moottorisahalla ja kaadettavien puiden lukumäärä suhteellisen pieni, eli 20–30 runkoa hehtaarilta. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä taloudellisen metsänhoidon kanssa. Yksi kokeilu motolla riitti – tulos oli järkyttävä.
Carl-Johan Jansson
Raasepori
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
