Nakit ei naurata

Perheemme osallistui lähisukulaisen 70-vuotispäivällisille, joilla kolmisenkymmentä vierasta istui kauniisti katetun pöydän äärellä.

Kukka-asetelmat, valkoinen pöytäliina ja käsin kirjoitetut nimikortit viimeistelivät hyvän ruuan ja hilpeän puheensorinan siivittämää tunnelmaa.

Ennen päivällisiä valmistauduin ajatuksissani ottamaan vastaan 6-vuotiaan kuopukseni aiheuttaman yllätyksen.

Hänet tuntien oli todennäköistä, että hän ei istu plaseerattuna kauas vanhemmistaan tuntemattomien sukulaisten keskellä. Eikä ainakaan suostu olemaan kertomatta ääneen mielipidettään tarjolla olevista ruuista, vieressä istuvasta serkusta tai ylipäätään mistä tahansa.

Yllätyinkin. Kuopus istui rauhallisesti läpi koko kolmen ruokalajin päivällisen, otti tarjoilijoiden tuomilta vadeilta itse ruokaa protestoimatta sen tuoksua tai ulkonäköä ja vastaili sukulaistätien kysymyksiin.

Jälkeenpäin hän kertoi, että he olivat serkun kanssa potkineet toisiaan pöytäliinan suojissa. Sanoin, että hyvin hoidettu, koska me muut emme huomanneet mitään.

Lapsia ei syntymäpäiväjuhlissa huomioitu mitenkään erikseen. Tarjolla ei ollut lastenruokia eikä leikkinurkkausta. Kuopukselle ja hänen serkulleen ei edes tarjottu mahdollisuutta nousta pöydästä, jos alkaa kyllästyttää.

Tulin siihen tulokseen, että kuopuksen ja hänen hieman vanhemman serkkunsa hyvä käytös oli seurausta siitä kohtelusta, jota he koko juhlan ajan saivat osakseen. Siis kohtelusta, ei erityiskohtelusta.

Heitä kohdeltiin, arvostettiin ja huomioitiin aivan samoin kuin meitä muitakin vieraita.

Kunpa ravintolatkin lopettaisivat lapsiasiakkaidensa erityiskohtelun.

Olen henkisesti kyllästynyt käpristyineisiin ranskalaisiin, nauraviin nakkeihin, kotkot-kananuggetteihin ja viikarien lehtipihveihin. Samoin kyllästyi esikoinen. Onneksi urheileva lapsi jaksaa syödä aikuisten listalta tilattuja annoksia.

Mutta kuopukselle on turha tilata aikuisten listalta, koska sen annokset ovat liian suuria. En halua maksaa ruuasta, josta suurin osa jää syömättä ja päätyy roskiin. Sellaista ravintolaa ei vielä ole osunut meidän perheen kohdalle, jossa aikuisten annoksen saisi tilattua pienempänä.

Lapsia sisältävälle seurueelle tarjoilija tuo ruokalistojen lisäksi värityskirjan ja kynät tai ainakin neuvoo, missä leikkinurkkaus on. Aivan kuin olisi itsestään selvää, että lapset eivät malta istua pöydässä ja odottaa.

Miksi ravintolat kuvittelevat, että lapsille pitää tarjota niitä samoja bulkkieneksiä, joilla parsitaan kotiruokailun kiirettä? Miksi lapsille ei haluta tarjota samanlaisia makuelämyksiä kuin aikuisasiakkaille?

Miksi tästä maasta ei löydy sellaista ravintolaa, joka jättäisi lasten omat ruokalistat tekemättä?

Koska me vanhemmat emme vaadi toisenlaista palvelua. Tyydymme lihapulliin, nakkeihin ja värityskirjoihin. Me annamme jälkikasvun sännätä leikkinurkkaukseen emmekä oleta heidän istuvan kanssamme.

Hukkaamme itse arvokkaan mahdollisuuden nauttia ruuasta ja lastemme seurasta juuri silloin, kun saamme kerrankin istua valmiiseen pöytään.