Yksinkertaista susimatematiikkaa
Luonnonvarakeskus päivittää vanhoja kanta-arvioitaan ylöspäin uusimman arvion tulosten myötä. Tavallisen kansalaisen luottamus tutkimustoimintaan on ollut jo pitkään koetuksella susien kanta-arvion äärellä, kirjoittaa kolumnissaan MT:n toimittaja Johanna Koskiahde.
Maaseudun arkielämässä todeksi nähtyä susikannan kasvua ei ole kanta-arvioon kohdistetusta kritiikistä huolimatta saatu kirjattua päteviksi luvuiksi päätöksenteon perustaksi. Kuva: Hannu HuttuLuonnonvarakeskus (Luke) julkaisi susien kanta-arvionsa kuun vaihteessa. MT:n uutisen mukaan Luke myönsi tiedotustilaisuudessa, että aikaisempien vuosien kanta-arviot ovat olleet alakanttiin. Maaliskuun 2025 susikantaa koskeva havaintoaineisto osoitti susikannan olevan merkittävästi suurempi kuin maaliskuun 2024 kannaksi oli aikaisemmin arvioitu.
”Kanta-arviomalli korjaa takautuvasti aikaisempien vuosien arvioita. Edellisen vuoden kanta-arviota on päivitetty ylöspäin”, tutkija Samu Mäntyniemi totesi tilaisuudessa (MT 30.9.).
On vaikea hyväksyä sitä, että Luke on menneet vuodet kieltäytynyt muuttamasta laskumallejaan, vaikka niiden tuloksen on susien elinalueilta käsin katsottuna nähty olevan räikeästi alakanttiin.
Tavallisen kansalaisen luottamus tutkimustoimintaan on ollut jo pitkään koetuksella susien kanta-arvion äärellä.
Tavallisen kansalaisen luottamus tutkimustoimintaan on ollut jo pitkään koetuksella susien kanta-arvion äärellä. Suomen susikannan koon määrittelyssä Luke on tutkimuslaitoksena monopoliasemassa ja sillä on kanta-arvionsa kautta yksinomainen valta vaikuttaa suurpetopolitiikkaan. Tätä asiaa ei muuksi kukaan saa muutettua, sillä hyväksyttyjä vaihtoehtoisia laskelmia ei ole olemassa.
Maaseudun arkielämässä todeksi nähtyä susikannan kasvua ei siten ole kanta-arvioon kohdistetusta kritiikistä huolimatta saatu kirjattua päteviksi luvuiksi päätöksenteon perustaksi.
Virallisesti Suomessa on ollut parisataa sutta vuodesta 2005 vuoteen 2020, jolloin määrän kerrottiin nousseen kolmensadan tuntumaan. Luken mukaan susikanta lisääntyy maassamme 10 prosenttia vuodessa. Vaikka vuosittaisesta lisääntymisestä poistetaan Luken arvion mukainen määrä kuolleita yksilöitä, susia on tällä matematiikalla maassamme tuplamäärä nyt kerrottuun nähden.
Täysin epäuskottavalta tuntuu myös se, että DNA-näytteitä eli suden ulostetta olisi saatu kerättyä 70–80 prosentilta Suomen susiyksilöistä. Keräykseen lähetetyistä näytteistä hyväksyttiin 75 prosenttia ja niistä tunnistettiin 383 susiyksilöä. Eli kolme neljännestä kerätyistä kakoista edustaa yli 70-prosenttisesti Suomen kaikkia susia? Näin ollen ei voi kuin onnitella: keräys on ollut mieletön saavutus. Eihän metsässä törmää edes hirven tai ketun kakkaan niin usein, että saisi kerättyä otantaa tuolla tarkkuudella.
Hämmennystä herättää myös suden levinneisyyttä kuvaava kartta. Mikä on koko keskisen Suomen kattava tyhjä tila? Ei suden sutta sillä alueella? Ei siinä sentään alppivuoristo sijaitse, vaan tavallista suomalaista metsämaastoa.
Luken tekemisillä on oltava tutkijavastuu, etenkin kun valtion suurpetopolitiikka nojaa sen lukemiin. Ei voida vain olkia kohauttaen sanoa, että mitäs tässä, korjataan nyt näitä ennusteita jälkikäteen. Kanta-arviossa on tehty vuosia iso virhe, josta maksetaan maaseudulla perheiden arjessa ja elinkeinoissa kovaa hintaa.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
