Suo, kuokka ja Jussi

Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi. Näin aloitti Väinö Linna trilogiansa "Täällä pohjantähden alla". Teossarja sai huomattavan suosion jonkinlaisena Suomen kansan tuntojen tulkkina. Siitä tuli jopa epävirallinen Suomen historia. Luultiin, että Linna taitavana ihmisten ja tilanteiden kuvaajana olisi myös taitava historioitsija. Näin ei ollut.

Teoksen arvo ei kärsi tästä laisinkaan, vaan Linna jää historiaan eräänlaisena pienten olojen Tolstoina.

Modernistit tuomitsivat kirjan heti alkuun, koska ensimmäisessä lauseessa oli ajatusviiva. Tämäkään kritiikki ei mielestäni heikennä teoksen arvoa, vaan se on ja pysyy – myös ensimmäisen lauseen arvo. Se voi jopa kasvaa.

Raamatun mukaan alussa jumala loi taivaan ja maan. Linna korvaa tämän alun omallaan, jossa on yleistettynä luonto, teknologia ja ihminen. Tämä kolminaisuus on muokannut maailmaa rajusti erityisesti viimei vuosikymmenten aikana. Ihminen kehittää teknologiaa ja muokkaa maailmaa tietämättä seurauksia. Näin teki Jussikin.

Jussi oli oikeastaan yrittäjä. Hän havaitsi, että avaamalla laskuojan hän saa vipua omalle kuokkatyölleen. Hän teki "innovaation". Kun menestys huomattiin, se harmitti ja herätti kateutta kyläläisissä aina ruustinnaa myöten, joka vaati maita takaisin pappilalle.

Sata vuotta sitten kuvitteellisen Jussin selkä oli jo painunut kumaraan. Mutta hänen kolmen poikansa koettelemukset olivat vasta edessä.

Vielä 1916 he olivat hyväosaisia. Työtä oli paljon, mutta ruokaa riitti ja vaatteet olivat ehjiä. Jussi oli kuokallaan ja älyllään nostanut perheensä riskirajalta turvaan. Samanlaisesta turvasta ei kuitenkaan nauttinut tilaton väestö eikä kaupunkien proletariaatti.

Viimeksi mainittua ryhmää ei Pohjantähti-trilogiassa kuvata lainkaan. He olivat kuitenkin vuoden 1918 tapahtumien ydin. Heiltä loppui ruoka ja siksi he tarttuivat aseisiin, joita oli tarjolla.

Koskelan veljekset lähtivät sotaan hankkiakseen omistusoikeuden isä-Jussin raivaamiin peltoihin. Linnan luoma paradoksi on, että ne jotka eivät muutenkaan olisi maita saaneet, kaksi nuorempaa veljeä, ammuttiin. Varsinainen järjestelmän pettäjä Akseli lopulta peri maat, jolloin hänestä tuli pettämänsä järjestelmän vankin kannattaja.

Mutta taustalla on vielä suurempia tapahtumia. Väinö Linna ei voinut tietää, että kuvatessaan Jussin ensimmäistä kuokaniskua suohon hän samalla kuvasi maailman ehkä suurinta ja nopeinta muutosprosessia, hiilen vapautumista ilmaan…

Me suomalaiset lienemme hiililaskultamme maailman kärkeä. Kun soita on raivattu viljelykselle, on hiiltäkin vapautunut ilmaan kenties enemmän kuin missään päälukuun verrattuna. Mutta nyt on velvollisuutemme tehdä toisinpäin. Nykyoloissa voimme tehdä sen kuten Jussi, viisaasti ja hieman ennen muita oivaltaen, kovalla työllä toki.

Suoperäisten peltojen hiilikato voidaan pysäyttää ja hiilensä jo menettäneiden peltojen laatua voidaan kohentaa hiiltä sitovia viljelymenetelmiä käyttäen. Näin saadaan ravinteiden käyttöä tehostetuksi sekä peltojen vesitalous paremmalle tolalle.

On aivan varmaa, että tulevina vuosina joudumme tilille hiilipäästöistämme metsissä ja pelloilla, joten meillä on oltava tekoja ja näyttöä siitä, että kykenemme asian hoitamaan kaikkien eduksi.