Isovihan raakuus laukaisi pakolaisaallon Suomessa

Isovihaksi kutsuttu ajanjakso (1713–1721) lukeutuu Suomen historian suurimpiin väestö­katastrofeihin. Venäläismiehityksen aikana suomalaisia kuoli tai joutui orjuuteen vähintään 50 000 henkeä, yli kymmenen prosenttia silloisesta väestöstä. Varsinkin Pohjanmaalla hävitys oli lähes täydellistä.

Joka neljäs Pohjanmaan asukas menehtyi tai joutui orjaksi, kaupungeista Oulu ja Raahe tuhottiin maan tasalle. Kauhutarinat venäläisten sotilaiden tekemistä murhista, raiskauksista ja kidutuksista olivat elävää kansanperinnettä vielä 1800-luvun lopulla.

Ruotsin nuoren soturi­kuningas Kaarle XII sotilaalliset ambitiot kohdistuivat Pohjan sodan (1700–1721) aikana Norjaan ja Keski-Eurooppaan. Pietari I päätti hyötyä Ruotsin itäisten maakuntien puolus­tuksen laiminlyönnistä. Meren­kulusta kiinnostunut tsaari tavoitteli erityisesti Ruotsin itäisiä satamakaupunkeja ja alueita nykyisestä Karjalasta nimikkokaupunkinsa suojelemiseksi.

Voitettuaan ruotsalaiset Pultavassa kesäkuussa 1709 venäläisjoukot etenivät ilman suurempia vaikeuksia alueelle, joka oli kuulunut Ruotsiin jo keskiajalta lähtien.

Valtaosa suomalaisista miehistä oli pakkovärvätty sotatoimiin kauas kotiseudultaan, ja jäljellä olevat joukot saivat käskyn perääntyä valloittajien tieltä ilman tietoa apuvoimista. Muutaman voitokkaan taistelun jälkeen venäläiset valloittivat Viipurin jo vuonna 1710. Turkuun venäläiset joukot saapuivat kolme vuotta myöhemmin ja Pohjanmaalle vuonna 1714. Vain Lappi säästyi venäläismiehitykseltä.

Ruotsin itäisistä maakunnista pakoon lähtenyt siviili­väestö tiesi kertoa venäläissotilaiden raakuuksista. Nykyisen Suomen alueella käynnistyikin ennen näkemätön joukkopako. Lähes jokainen, joka suinkin kykeni, pakeni etenevien venäläisjoukkojen tieltä nykyisen Ruotsin alueelle. Maahan jäi köyhä maatalousväestö, alempaa papistoa ja pieni osa kaupunkien porvareista.

Osa Suomeen jääneestä väestöstä pakeni piilopirtteihin ja korpimökkeihin. Ratsain nopeasti edenneet kasakkataistelijat katkaisivat monen pakoreitin. Venäläissotilaat kiduttivat erityisesti varakkaita porvareita ja tilallisia, jotta saisivat heidät paljastamaan rahakätkönsä.

Nykyinen Suomi oli vuosien 1696–1697 nälkäkatastrofin, Ruotsin kruunun toteuttaman ankaran verotuksen sekä sotaväenottojen johdosta pahoin köyhtynyt. Venäläisen miehityskauden aikana entuudestaan kärsinyt väestö joutui elättämään maahan asettuneet kymmenet tuhannet venäläissotilaat ja maksamaan venäläishallinnolle veroja.

Verotus oli talokohtaista. Veronmaksukyvyttömät tai verotuksesta kieltäytyneet talot ja kylät poltettiin, usein myös asukkaat menettivät henkensä. Erityisen julmasti venäläisvalta kohteli niin kutsuttujen kivekkäiden eli suomalaisten sissitaistelijoiden avustajiksi epäilemiään kyläläisiä.

Venäläissotilaat syyllistyivät paikallisväestön laajamittaiseen orjuuttamiseen. Suomalaisilla orjilla oli kysyntää, sillä Venäjällä rikkaat maanomistajat ja linnoitusten työnjohtajat maksoivat mielellään lisätyövoimasta. Vaaleahiuksisista ja sinisilmäisistä lapsista sai hyvän hinnan idän orjamarkkinoilla.

Rikastumisen toivo ei kuitenkaan selitä aivan satunnaisiin uhreihin kohdistuneita raajojen katkaisuja, sokaisemisia, piiskaamisia ja hirttämisiä, joihin venäläissotilaat syyllistyivät useimmiten omavaltaisesti ilman johtavan upseeriston käskyjä.

Sotilaiden siviiliväestöön kohdistama terrori oli osa aika­kauden sodankäyntiä. Myös suomalaissotilaat syyllistyivät julmuuksiin nykyisessä Saksassa ja Puolassa. Venäläissotilaiden suomalaisiin kohdistama raakuus isovihan aikana oli kuitenkin poikkeuksellista. Nykypäivänä isovihan tapah­tumat täyttäisivät kansan­murhan kriteerit.

Etniset syyt eivät kuitenkaan isovihan hirmutöitä selitä, sillä moderni nationalismi ja kansallisvaltioajattelu kehittyivät vasta 1800-luvulla. Aikakauden valtiot olivat kuninkaiden johtamia monikansallisia hallintokokonaisuuksia, jotka veronkannollaan ja sotaväen­otoillaan ainoastaan rasittivat tavallisten ihmisten elämää.

Venäläismiehitys päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721. Isovihan aikaiset julmuudet jättivät suomalaiseen kansaan venäläisiin kohdistuneen ylisukupolvisen pelon. Isovihan kausi oli suomalaisten mielissä vielä Suomen sodan aikaan (1808–1809). Pelätty venäläisterrori ei onneksi toistunut, kun valta Suomessa vaihtui.

Nykypäivänä iso­vihan tapahtumat täyttäisivät kansanmurhan kriteerit.