Onko sinulla käärmekammo? Ei hätää, matelijanäyttelyssä voit päästä siitä eroon

Käärmeyrittäjä Timo Rissanen pelkäsi itsekin ennen matelijoita. Mieli kuitenkin muuttui. Kuva: Rami Marjamäki

Kyröskosken kirkonkylä uinuu hiljaisena talvipäivänä. Eloa harmauteen tuovat matelijanäyttelyn trooppiset eläimet: käärmeet, liskot, sammakot, kilpikonnat ja skorpionit.

Näyttelypaikkana on entinen pankkikonttori. Kun ovet avataan, lipunmyyntikassalle muodostuu pieni jono. Sali täyttyy iloisesta puheensorinasta ja lasten kiljahduksista.

Sastamalan Karkussa asuva Merja Suuniitty on liikkeellä lapsenlapsena Tilhin kanssa.

"Mietimme pitkään, että missä näkisimme käärmeitä. Korkeasaaressa on matelijoita, mutta siellä niihin ei pääse tutustumaan yhtä hyvin kuin täällä", Suuniitty kertoo.

"Sitten huomasin ilokseni, että matelijanäyttely tulee ihan meidän kotiseudullemme. On suoranainen ihme, että tänne keskelle ei-mitään tuodaan käärmeitä."

Käärmeyrittäjä Timo Rissanen pitelee käsissään kuningaspythoneita Hemulia ja Naksua.

Omistaja erottaa toisiinsa kietoutuneet käärmeet värityksen perusteella, mutta toimittaja näkee ne myttynä, joka saa aikaiseksi kauhunsekaisia väristyksiä.

"Pitelepäs näitä hetki", sanoo Rissanen ja ojentaa yllättäen käärmeet.

Kas kummaa, mieli on yllättävän rauhallinen. Käärmeet eivät tunnukaan niin pahalta.

Timo Rissanen tietää tunteen, sillä ennen hän pelkäsi itsekin matelijoita. Hän päätyi käärmenäyttely-yrittäjäksi kiertotien kautta.

Matelijat matkustavat erikoisvarustellussa kuorma-autossa, jossa on aina oikea lämpötila ja kosteusprosentti. Kuva: Rami Marjamäki

Kuopiossa varttunut Rissanen haaveili jo lapsena tivolityöstä. Päästyään armeijasta vuonna 1991 Suomea koetteli lama ja työpaikat olivat kortilla.

"Olin vuoden töissä kuopiolaisessa päiväkodissa työllistämistuella. Kuorin perunoita ja sen sellaista. Sitten kaverini vinkkasi, että norjalainen Lundin tivoli etsii rekkakuskia. Tivolista luvattiin työpaikka, jos pääsen parin päivän sisällä Norjaan. Lähdin siltä istumalta ja sillä tiellä ollaan", Timo Rissanen kertaa.

Tivolissa Rissanen joutui tekemisiin myös käärmeiden kanssa. Hän kantoi matelijoita laatikoissa, mutta pelkäsi edes katsoa niitä.

Eräänä päivänä tivolin käärmevastaava sysäsi pythonin Rissasen käsivarsille.

"Kauhistuin, mutta muutaman sekunnin kuluttua tuli helpotuksen tunne, että eihän tässä ole hengenhätää. Pelkäsin matelijoita ehkä siksi, koska siihen aikaan niistä oli saatavilla vähemmän tietoa. Ensimmäisen oman liskon hommasin vuonna 1996."

Norjan reissun jälkeen Rissanen meni töihin Tivoli Sariolaan. Vuosituhannen vaihteessa tivolityöstä oli kadonnut hohto, jotain uutta piti keksiä.

"Menin palkkatöihin kiertävään käärmenäyttelyyn. Siellä meni kymmenen vuotta. Viimeiset kymmenen vuotta olen kiertänyt oman näyttelyn kanssa ja tämä jatkuu edelleen."

Kyröskoskelaista Sanna Hirsilää jännittää. Viljakäärme luikertelee hänen olkapäillään. Hän on tullut näyttelyyn poistamaan käärmekammoaan.

"Kävin samassa näyttelyssä kuusi vuotta sitten. Olisin jo silloin halunnut pidellä käärmettä, mutta en vielä uskaltanut. Lupasin lapsilleni, että ensi kerralla uskallan ja nyt se tapahtui", Hirsilä toteaa huojentuneena.

"Sitten vaan käärmekauppaan ja oma käärme", Timo Rissanen virnistää.

Matelijanäyttely panostaa asiakaspalveluun. Jokainen asiakas kohdataan henkilökohtaisesti ja kaikki saavat halutessaan tutustua matelijoihin.

Timo Rissasen mukaan on tyypillistä, että eniten pelkäävä innostuu lopulta kaikista eniten matelijoista.

"Työssä hienointa on nähdä, että ihminen oivaltaa jotakin. Moni käärmekammoinen lähettää muutaman kuukauden päästä sähköpostia, että nyt hänellä on oma käärme ja hän kyselee neuvoja."

Yksikään matelijanäyttelyn käärmeistä ei ole myrkyllinen – ja siihen on syynsä. Muutama vuosi sitten Rissasten ystävä menehtyi kobran puremaan.

Noora Rissanen käsittelee käärmeitä tottuneesti. Hän ja Timo tapasivat seitsemän vuotta sitten, kun Nooran äiti kysyi leikillään, pääsisikö tytär Timolle töihin. Kuva: Rami Marjamäki

Suhtautuminen käärmeisiin ja matelijoihin jakaa ihmiset kahteen leiriin. Matelijanäyttelyssä valistetaan ja poistetaan ennakkoluuloja luonnonkäärmeitä kohtaan.

"Korostan aina lapsille, että vaikka täällä silitetään käärmettä, niin luonnossa niihin ei saa koskea."

"Samalla valistamme, että kyytä ei tarvitse tappaa. Viime kesänä siirsimme omalta tontiltamme kolmekymmentä käärmettä lasten perhoshaavilla muovisankoon ja veimme kauemmas", Timo Rissanen sanoo.

Noora Rissasen mukaan usein eläimistä annetaan luonto-ohjelmissa vääränlainen kuva.

"Niitä provosoidaan, ärsytetään tai houkutellaan ruualla, jotta ohjelmaan saataisiin toimintaa. Silloin syntyy mielikuva ihmistä jahtaavasta pedosta."

Pariskunta tapasi toisensa seitsemän vuotta sitten, kun Timo piti matelijanäyttelyä Nooran kotipaikkakunnalla Kuusamossa.

"Äitini bongasi mainoksen ja pyysi mukaan näyttelyyn. Hän kysyi puolileikillään Timolta, että löytyisikö tyttärelle töitä. Kyllä löytyi. Viikon päästä siitä olin töissä näyttelyssä ja sillä tiellä ollaan", Noora Rissanen naurahtaa.

Timo Rissasella on neljä lasta edellisestä liitosta. Vanhin tytär on ollut kesätöissä matelijanäyttelyssä.

Pariskunta asuu Juuassa, kirjaimellisesti metsän keskellä. Kirkonkylälle on matkaa 18 kilometriä ja lähin naapuri on neljän kilometrin päässä.

"Se ei ole oikein maaseutuakaan, vaan umpimehtää. Vanhaa teollisuusmetsäaluetta, jossa on entisiä metsurien asumuksia", Timo Rissanen sanoo.

Käärmeet ja reissaaminen ovat pariskunnalle elämäntapa. Suurin osan vuodesta kuluu pyörien päällä. Kotina toimii iso asuntovaunu.

"Eläimet ovat aina ykkössijalla ja sitten tulevat asiakkaat. Me roikumme perässä. Reissaaminen itsensä kanssa on kaikista suurin haaste. Jokaisesta ei tällaiseen työhön ole", Noora toteaa.

Pariskunta on tekemisissä matelijoiden kanssa käytännössä koko ajan. Myös lomamatkat suuntautuvat eksoottisten käärmeiden pariin.

"Kävimme juuri Goalla, jossa meillä on tuttuja, jotka pelastavat käärmeitä ammatikseen eri paikoista. Emme osallistu pelastustehtäviin, vaan seuraamme mielenkiinnolla heidän työtänsä sivusta."

Sanna Hirsilä uskaltautui ottamaan viljakäärmeen hartioilleen. Nyt jo hymyilyttää. Kuva: Rami Marjamäki

Matelijanäyttelyn pitäminen on Suomessa sallittua, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa näyttelytoiminta on kokonaan kiellettyä.

Suomessa on kolme matelijanäyttely-yrittäjää. Rissasten näyttely on ainoa, joka kiertää pienillä paikkakunnilla.

"Olemme kiertäneet Hangosta Utsjoelle, ja vain Helsinki, Turku ja Vaasa ovat ainoat käymättömät paikat. Eksoottisinta on käydä Karigasniemellä tai Utsjoella. Asiakkaat ovat hyvin kiitollisia, koska siellä tapahtumatarjontaa on vähemmän kuin etelässä", Timo toteaa.

Näyttelyiden järjestäminen ja mainosten vieminen tuleville paikkakunnille on osa työtä.

"Eläinlääkärin ilmoitus ja mainosluvat on hoidettava. Mainosten suhteen ei ole kunnissa yhtenäistä linjaa. Joissain kunnissa veloitetaan maksu ja osassa sanotaan, että laittakaa vaan mainokset, kunhan muistatte kerätä pois", Timo Rissanen sanoo.

Matelijanäyttely viipyy yhdellä paikkakunnalla kahdesta kolmeen päivään. Näyttelypaikkoina toimivat tyhjillään olevat liiketilat, seuran- ja työväentalot sekä koulurakennukset.

Näyttelytilojen saaminen tuottaa usein haasteita, koska kaikki eivät halua käärmeitä omiin tiloihinsa.

"Joskus on kovasti kysyntää, mutta paikkakunnalta ei löydy tiloja. Menemme tietysti sinne, missä on tilaa", Timo Rissanen harmittelee.

Päivän hämärtyessä Timo Rissanen esittelee Tilli-iguaania perheen pienimmille. Lapset saavat silittää liskon karheaa ihoa.

Jokaisella näyttelyn eläimellä on nimi. "Asiakasta helpottaa tieto, että käärmeen nimi Hemuli. Silloin hän ajattelee helpommin, että tämäpä on ihana", Timo Rissanen myhäilee.

Lue myös:

Video: Näin lapset tutustuvat iguaaniin Kyröskoskella – juukalaisen pariskunnan matelijanäyttely koluaa Suomen läpikotaisin