Huono kunnossapito pilaa tieverkon
Sorateiden heikko kunto puhuttaa kansalaisia ja myös liikennöitsijät ovat alkaneet tulla julkisesti keskusteluun. Elykeskuksen vastaus arvosteluun koostuu kunnossapitorahojen riittämättömyydestä ja käytön määrään perustuvista erilaisista hoitokriteereistä.
On tietysti selvää, että on järkevää luokitella tiet käyttömäärien tai muun merkittävyyden perusteella eri luokkiin ja sen mukaan määritellä hoitojärjestys. Elykeskuksesta todetaan, että sorateiden kunnolle on asetettu ajomukavuuteen vaikuttavia vaatimuksia, kuten tienpinnan tasaisuus, kiinteys ja pölyävyys.
Listasta puuttuu tien pinnan muodosta huolehtiminen. Ehkä tästä johtuen sorateiden lanauksia onkin suoritettu niin, että jokaisella ajokerralla tien reunalle muodostuu kerta kerralta kasvava soravalli, joka estää sadeveden valumisen tien pinnalta ojaan.
Mikään pintarakenne ei kestä pinnalla olevaa vettä. Ei asfaltti, mutta ei varsinkaan sorapinta.
Tien rakenteen kestävyys perustuu siihen, että tien perusta pysyy kuivana. Tien pinnan olisi oltava ojaan viettävä niin, että tielle satava vesi valuu kohdaltaan ojaan ja ojitus on kunnossa. Nämä vaatimukset eivät tällä hetkellä useinkaan täyty. Esimerkkiteitä ei tarvitse luetella.
Pahimmat vauriot syntyvät, kun vettynyt tiepohja syksyllä jäätyy.
Ensin syntyy ”routaheittoja” maan routiessa ja sulamisvaiheessa liejuksi vettynyt tiepohja painuu liikenteen alla. Tiehen syntyy painumia, tie leviää, tien reuna nousee ja oja täyttyy. Sen jälkeen entistä pienemmät sateet saavat lisätuhoa aikaan. Lopulta tarvitaan kalliiksi tuleva peruskorjaus. Tiepohjan vettymisellä on sama vaikutus myös päällystetyillä teillä.
Jos teitä jatkossakin hoidetaan nykyiseen tapaan, seurauksena on tieverkon rappeutuminen ja massiivinen peruskorjaustarve. Siihen hukkakustannukseen Suomella ei ole varaa.
Ota kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
