Hätähuuto Afrikan puolesta

Tuntuisi, että mediamme,

ja ”Suomen herra”

toivottavasti, on heräämässä siihen hätään, mikä

Somaliassa ja Sudanissakin on.

Tosiasiat ovat tiedossa, tarvitsee ne vain tunnustaa, organisoida, suunnitella ja toimia.

Resurssit eli mahdollisuudet ja rahat ovat olemassa, tarvitaan vain toimijat eli osaajat ja johtajuus eli tahto.

Olen minäkin jo tuskastunut tuuleen huutamiseen, kun kaikua ei kuulu. Media tyytyy vielä biisien ja puuhastelun välillä kyselemään lähetystyöihmisiltä, miltä tuntuu nähdä tuota hätää kansan keskellä työssä ja leireillä.

Hehän ovat ainoita toimijoita, mihin lie menevät esimerkiksi Haaviston budjettivarat ja muu poliittinen puuha?

1960–1980-luvuilla tehtiin valtionkin toimesta teitä,

kaivoja, kouluja ja infrastruktuuria muun muassa Nigeriassa, Libyassa ja Itä-Afrikassa sekä Pakistanissa.

Olin kotimaan projekteissa

tuuraamassa heitä, jotka olivat kohteissa, minäkin nyt jo ikämies mutta voisin olla suunnittelemassa pienellä palkalla ja korvauksilla,

eli suunnittelussa ellei

johtajuutta löydy?

Puuhastelut sikseen, nyt kehitysyhteistyöministerille heti valtuudet ottaa yhteys Yhdysvaltain, Englannin, Ranskan, Saksan, Venäjän ja Ruotsin vastaaviin, jotka hallitustensa kautta varaavat esimerkiksi sata kuljetuskonetta rahtaamaan ruokaa (ja puutavaraa rakennelmiin) Kenian, Etiopian ja Ugandan ja Etelä-Sudanin kentille, ja edelleen 200 rekkaa

toimittamaan kohteisiin sekä tuhat ihmistä jakeluapuun.

Tässä esimerkki yleissuunnitelmaksi. Meillä ja

ko. maissa menee jo kaupoista 10–30 prosenttia pakatuista elintarvikkeista roskiin.

Sen organisointi kentille pääkauppaliikkeiden asiaksi työllistäen ja korvaten

kohtuullisesti.

Syy hätään on pääosin heimojen ja islamin valtapolitiikassa, luonto sitä kärjistäen. Valtiopäämiesten velvollisuus on sopia ko. väen kanssa avun perillemenon edellytys. Sen he ovat jo entisille alusmailleen velkaa ja omat kansalaiset edellyttävät sen antaessaan heille vallan virkaansa.