Maalla toteutuu nörttihippien haave

Mielipide

9.12.202001:00

Kolumni

Tuulikki Viilo

Internet on pilalla.

Ennen internet oli epäkaupallinen villi länsi, jossa ihmiset saivat muodostaa rauhassa omat yhteisönsä.

Käyttäjät keskustelivat sen sijaan, että olisivat jakaneet kuvia omasta pärstästään. Tieto oli yksilöä tärkeämpää, ja oma yksityisyys oli suojattu.

Nyt selainikkunaan lävähtävät heti aamulla Facebook-kirpputoreilla rähjäävät tädit, Qanonin salaliittoteoriat ja videot, joissa nauretaan, kun kissa tippuu verhotangosta.

Internet pilasi mediankin. Kun paperilehti seikkailee jossakin Postin jakelukeskuksen syövereissä, netissä on jo jaettu sama juttu ilmaisena ja Kärnän tuohtunut kommentti siitä, miksei jutun käsittelemiä otuksia jo pistetä pannulle.

Toimittajat, jotka joskus haaveilivat tekevänsä tutkivaa journalismia, koostavat jumalattomassa kiireessä verkkojuttuja poliitikkojen ja puolijulkkisten Twitter-rähinöistä.

Suomi24-palstan pitkäaikainen moderaattori Pirjo Väyrynen on sanonut, että käännekohta netin keskustelukulttuurissa oli vuoden 2004 tsunami Kaakkois-Aasiassa.

Onnettomuutta seurasi tiedonmurusilla mässäily netissä. Vihakommentteja tuli yllättäen sellainen vyöry, ettei moderointi pysynyt perässä.

Joskus voi unohtua, ettei internetistä pitänyt tulla tölväisyjen tannerta. Yle Areenassa pyörii historiallinen dokumentti Piilaaksosta, joka on samalla kuvaus internetin alkuajoista. Nörttien joukossa oli vapaasta tiedonvälityksestä haaveilevia hippejä ja Bill Gatesin kaltaisia menestystä janoavia bisnesmiehiä.

Hippejä innosti internetin tasavertaisuus. Kaikki voisivat jakaa tietoa ja hyötyä siitä. Tasa-arvoisuuden sijaan internetin ruokkima digitaalinen vallankumous on kuitenkin kiihdyttänyt pääoman kasautumista harvoille ja valituille. Isoveli valvoo tavalla, josta Orwell olisi voinut vain haaveilla.

Ehkä juuri maaseudulla internet on silti muuttamassa asioita toiseen suuntaan.

Kun olin teini, pitkän hiekkatien päässä asuva tuttu pyysi, että toisin tullessani muotivaatteita. Harvaan asutulla seudulla eläminen ennen nettiä tarkoitti usein sitä, että ihminen oli joistakin asioista syrjässä: syrjässä paitsi vaatekaupoista, myös alakulttuureista ja siitä energiasta ja tiedon kasvusta, mitä syntyy, kun erilaiset ihmiset kohtaavat suurissa joukoissa.

Sateenkaariväki on jo pitkään karannut ahdasmielisempiä ympyröitä kaupunkeihin.

Nykyisin maaseudulle virtaavat sama tieto ja kulttuuri-ilmiöt kuin kaupunkeihinkin – netissä. Jos pikkukylän koulusta ei löydy hengenheimolaisia, niitä voi löytää ainakin verkosta.

Tänä vuonna kaupungit ovat olleet epäkiinnostavampia paikkoja kuin koskaan: maamme pääkaupungissa voi saada samalla reissulla koronatartunnan, ihastella lumetonta talvea ja seikkailla loputtomilla tietyömailla.

Pitkän hiekkatien päässä ei enää sijaitse kulttuurinen periferia. Virtuaaliselle museokierroksellekin pääsee mistä vain. Etätöiden yleistyminen on tehnyt välimatkoista yhä yhdentekevämpiä.

Suomessa on yhä paikkoja, jossa nettiyhteydet eivät pelaa tai ne ovat turhauttavan hitaita.

Ihmiset ovat silti tasavertaisemmin kiinni siinä, mitä maailmalla tapahtuu. Siitä Piilaakson nörttihipitkin olisivat olleet ylpeitä.