Halpa kuitupuu takaa teollisuuden miljardivoitot

Miksi puun myyjät eivät saa kuitupuusta sen jalostusarvon mukaista hintaa? Syy on siinä, että on vain kolme ostajaa, jotka yksin hallitsevat kuitupuun ostamisen ja jalostamisen Suomessa.

Markkinatalouden pelisäännöt pitävät huolen, että UPM, Stora Enso ja 105 000 metsänomistajan sataprosenttisesti isännöimä osuuskunta Metsä­liitto ja sen rahanteko­kone Metsä Group vahtivat ostokentillä toistensa hinnoittelua sairaalloisen mustasukkaisesti.

Kolmen ostajan kesken se näyttää onnistuvan täydellisesti. Siitä kertoo parhaiten runsaan 30 euron voitto jokaista metsäomistajalta ostettua kuutiota kohden.

Helsingin Sanomat kertoo, että viime vuonna jokainen metsäteollisuuden työntekijä hankki omalla työpanoksellaan työnantajansa voittoriville 50 000 euroa riihikuivaa.

Kun toimitaan markkinatalouden pelisäännöillä, eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että jalostusketjun lopputuotteetkin myydään eniten tarjoaville ostajille. Voiton suuruus tuotettua yksikköä kohden syntyy siis avoimilla markkinoilla.

Myös puun myyjä saa puistaan markkinahinnan, ei yhtään enempää. Kysynnän puutteessa se merkitsee ostajille ennätyksellisen halpoja kuutioita ja miljardiluokan voittoja.

Se, miten voittojen alku­lähde, puun myyjät maakunnissa ja metsäomistajat, pääsisivät saaliinjaolle ja nauttimaan teollisuuden superhyvistä tuloksista, ei olekaan yksinkertainen asia.

Sellun ja kartonkien hinnat ovat nousseet pilviin. Niiden raaka-aineen hinta taas on jämähtänyt vuosikymme­nien takaiselle tasolleen 15–17 ­euroon kuutiolta.

Kantohintojen kehitystä kuvaa vuodesta toiseen vaakasuora viiva, kun hintakilpailua ei ole. Ei, vaikka metsäteollisuus on investoinut miljardeja euroja uusiin tehtaisiin.

Viime vuonna Etelä-­Savosta myytiin kuitupuuta lähes neljä miljoonaa kuutiota ja koko maassa runsaat 35 miljoonaa kuutiota hintaan, joka lähinnä sanellaan myyjälle. Hinta ei lähimainkaan vastaa lopputuotteiden maailmanmarkkinahintoja, ei sinne päinkään.

Puukauppa kaipaa lisää vahvoja toimijoita. Kukaan kolmesta nykyisestä ostajasta ei hyvää hyvyyttään maksa puista senttiäkään enempää, kuin sen hinnan, jolla se saa nimet puun myyntisopimuksen alle.

Markkinatalous ei ole hyväntekeväisyyttä, ei edes puukaupassa, vaikka se myyjien näkökulmasta käänteisesti koettuna siltä tuntuukin.