Kasvatuskeskustelu on vanha asia

Nyt se on sitten keksitty – kasvatuskeskustelu kouluissa, kake. Jälki-istunnot ovat jäämässä historiaan. Jälki-istunto on nähty tylsäksi keinoksi, joka ei enää tepsi. Uusi menetelmä on nyt saatu esiin.

Tällaista kirjoitti Satakunnan Kansa 16.1. etusivullaan. Mahtaneeko kenenkään mieleen juolahtaa, miksi tähän ihmeitä tekevään kakeen piti nyt turvautua – miksi tällaista lakia ei ole tarvittu ennemmin?

Lukemattomat miespolvet ennen meitä ovat kasvaneet Suomessa ilman kakea, ja kuten tiedetään, meillä on ollut rehti, toimellinen, oikeuteen nojautuva sekä isänmaallinen kansa aina näihin päiviin asti. Tämän kansan kasvatuksen juuret ovat aina olleet syvällä kotikasvatuksessa, jota koulu on kiitettävästi jatkanut. Valtakunnassa kaikki hyvin – kunnes alkoi vapaa kasvatus.

Allekirjoittanut on aina ihmetellyt, kuinka osa lasten vanhemmista on voinut hyväksyä aatteen, jossa lapset saavat tehdä mitä haluavat. Lapset ovat juuri parhaassa herkässä kasvuiässään ottamassa vastaan täysin rinnoin vanhempiensa heille antamia elämänohjeita, sekä myönteisiä että kielteisiä. Eivätkö vanhemmat todella käsitä, että lapset tarvitsevat rakkaudellista neuvontaa silloin, kun he ymmärtämättömyydessään tekevät sopimatonta? Myös ei-sanan merkitys on hyvä saada lapsen ymmärrykseen ajoissa, ettei se tule ensi kertaa esiin vasta aikuisena.

Tehdessään kielteistä tai myönteistä lapsen tulee mahdollisuuksien mukaan saada tietää, mikä on hyvää ja mikä ei. Asioita oikein tehdessään lasten tulee saada tyytyväistä mieltä, rakkautta ja hyväksyntää. Jos lapset eivät ole tällaista kotona saaneet, heille on uutta ja ihmeellistä tämä ”korvike” mitä kake heille nyt antaa.

Tänä päivänä kake on ehdottomasti sille kuuluvalla paikallaan, mutta millään tavalla uutta se ei ole. Sen ovat vanhempamme ja esivanhempamme aikoja sitten ilman kirjanoppineita ratkaisseet tulevia sukupolvia kasvattaessaan kunnon kansalaisiksi.