Miksi meihin ei luoteta?

Meihin toimittajiin ei oikein luoteta nykyään.

Tämä ilmenee selkeästi Valittujen Palojen sekä sen eurooppalaisten Reader’s digest -sisarlehtien viime viikolla julkaisemasta kyselystä.

Vuodenvaihteessa laadittu mielipidetiedustelu osoittaa, että kansan jo ennestään heikonlainen luottamus journalisteihin on vajonnut yhä alemmas.

Vain joka neljäs vastanneista kokee ”melko paljon” tai ”suuressa määrin” luottamusta ammattikuntamme edustajiin.

Täkäläisten kynäilijöiden saamat lukemat laahaavat jopa kolmisen prosenttia eurooppalaisen keskitason alapuolella.

Suomalainen journalisti voittaa luotettavuusarvioissa hyvin täpärästi kotimaisen autokauppiaan, johon luottaa 24 prosenttia vastanneista.

On oireellista, jos vain joka neljäs lukija kokee voivansa aidosti uskoa siihen, mitä pravdan sivuilla tänään kerrotaan.

Kriittinen suhtautuminen ympäröivän yhteiskunnan ilmiöihin on toimittajille jokseenkin tyypillinen luonteenpiirre. Näin pitääkin olla.

Tarvittavaa itsekritiikkiä omiin tai kollegan edesottamuksiin ei silti samassa mittakaavassa useinkaan löydy.

Journalistin ei pidä vetäytyä tylyjen lukujen edessä kilpikonnapuolustukseen. Sen sijaan on katsottava rehellisesti peiliin.

Itselleen voi esittää myös kysymyksiä.

Onko suomalainen nykyjournalismi kauttaaltaan korkealaatuista?

Onko vika lukijoissa, jotka eivät vain tyhmyydeltään ymmärrä, miten hienoja juttuja me suollammekaan maailmaan?

Mediaseksikkyyttä ja raflaavuutta korostetusti tavoitteleva tabloidi-iltapäivälehti on oikeastaan aika tylsä tekele.

Viikosta ja kuukaudesta toiseen toistuvat sokit, superhelteet tai -pakkaset, kääk-juorut sekä julkkisten yksityiselämää koskevat kohupaljastukset kiertävät kehäänsä tuomatta julkiseen keskusteluun juurikaan mitään uutta saati tähdellistä.

Viihdelehti on loppujen lopuksi ratkaisuissaan äärettömän konservatiivinen. Jopa otsikoissa kierrätettävät sanat toistavat itseään.

Jos lukijan mielenkiinto pyritään kerta toisensa jälkeen herättämään jollakin räväkällä kikalla, niin keksisivät edes joskus jotain uutta.

Pakko on toki myöntää, että iltapäivälehdille löytyy kiistattomasti oma paikkansa. Siitä kertovat omaa kieltään myyntiluvut.

Kokonaan toinen kysymys on, miksi ihmeessä Hesarin tai Kauppalehden sitten pitäisi ryhtyä vapaaehtoisesti kilpailemaan samoilla pelisäännöillä?

Itseäni on jo pitkään häirinnyt niin kutsuttu tabloidisaatiokehitys, joka jyllää voimalla perinteisesti asiapitoisiksi miellettyjen päivälehtien piirissä.

Tabloidisaatiolla viitataan kehityskulkuun, jossa viihteelliset, pintapuoliset ja sensaatiomaiset elementit uivat asialehdistön liiveihin.

Perinteisellä ”kovalla” journalismilla ei ole sensaatiopuolella mitään todellista voitettavaa.

Pikavoittoja tavoitellessaan asialehti voi hävitä sitäkin enemmän.

Viihdelehti pärjää tässä maassa viihteellä.

Eikö olisi kohtuullisen looginen ajatus, että laatulehti saattaisi pärjätä laadulla?

Terveellä tavalla vanhakantainen tapa tehdä asiajournalismia voi olla valttia kovenevan kilpailun keskellä.

Tämä ei tarkoita sitä, että asioita pitäisi tehdä hampaat irvessä.

Sensaatioiden perässä on kuitenkin turha juosta, sillä muut tekevät sen jo paremmin.

Myös merkittävä osa lukijakunnasta arvostaa taustoittavaa journalismia, jossa asioihin on perehdytty ja faktat pitävät paikkansa.

Joskus sanotaan, ettei lukijakuntaa kannata yliarvioida.

Jutut pitäisi kirjoittaa siten, että maailmankuulu Pihtiputaan mummokin ymmärtää lukemansa. Pitänee paikkansa.

Vielä suurempi synti kuitenkin on ihmisten aliarviointi.

Kun lukija kokee, ettei journalismi käsittele oikeita saati järjellisiä asioita vaan keskittyy turhanpäiväisyyksiin, alkaa häntä ärsyttää.

Ajan saatossa katoaa luottamus.

Kaikkein synkimmissä syvyyksissä journalistitkaan eivät sentään taivaltaan taita.

Poliitikkojen luottamus kansalaisten silmissä mataa täysin pohjamudissa.

Vain 8 prosenttia kansasta luottaa päättäjiinsä paljon tai melko paljon.

Terve kriittisyys kannattaa toki säilyttääkin, olipa kyse sitten valtaa pitävästä tai vallan vahtikoirasta.

Aivan kaikkea lehdestä luettua ei kannata purematta niellä.