Maaseudulle pitää saada rakentaa

Monissa kunnissa erityisesti kaupunkiseuduilla on ryhdytty hyvin voimakkaasti rajoittamaan maaseudulle rakentamista.

Esimerkiksi Tampereen seudulla on erikseen valittu ne kylät, jotka on nimetty kehitettäviksi maaseutualueiksi, ja rakentaminen pyritään ohjaamaan pelkästään niihin.

Kehittämisalueiden ulkopuolella saa lähinnä vain korvata käytöstä poistuvaa rakennuskantaa uudella. Eli siis, jos maatalon päärakennus palaa, niin sen tilalle saa rakentaa uuden.

Yksittäisiä poikkeuksia tiukasta peruslinjasta voidaan myöntää, mutta ne ovat varmaankin tiukassa.

Yhdyskuntarakenteen tiivistämistä perustellaan ympäristösyillä. Lisäksi kunnissa pelätään kuljetuskustannuksia päiväkotiin, kouluihin ja terveyskeskuksiin.

Pakko on silti sanoa, että nyt ollaan hyvää vauhtia menemässä liian pitkälle.

Yksittäisten talojen nouseminen maaseudulle on kokonaisasutuksen volyymiin nähden niin pieni asia, että se ei kaada sen paremmin Suomen ilmastotavoitteita, kuin kuntien talouttakaan.

Joskus asia on jopa päinvastoin. Joissakin tapauksissa muutama uudisrakennus saattaisi turvata kyläkoulun tai jonkun muun lähipalvelun säilymisen.

Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen on toki isossa mittakaavassa oikeaa politiikkaa. 2 000–5 000 asukkaan asuinalue pitääkin rakentaa radan varteen tai ainakin hyvien tieyhteyksien päähän.

Sekin on ymmärrettävää, että valitaan tietyt alueet, joilla mahdollistetaan aktiivinen kaavoittaminen.

Ymmärrettävää on sekin, että minne tahansa ei saa rakentaa esimerkiksi 20 omakotitalon keskittymää. Silloin kun tonteilla tehdään bisnestä, niin toki yhteiskunnalla pitääkin kaavoituksen kautta olla siihen oma sanansa sanottavana.

Sen sijaan on kohtuutonta, että omistamastaan maa-alueesta ei voisi lohkaista tonttia tai paria omille lapsille tai hyville ystäville.

Haja-asutusrakentamisen normeja määriteltäessä on myös muistettava se, että Suomessa on hyvin erityyppisiä alueita. Nopeasti kasvavia alueita ovat suurien kaupunkien keskukset, lähiöt ja kaupunkia lähellä olevat maaseutumaiset alueet.

Näillä alueilla kuntien haasteena on palvelutuotannon kehittäminen vastaamaan väestön kasvun vaatimuksia. Jotkin kunnat joutuvat jopa hillitsemään muuttoliikettä alhaisella tonttien tarjonnalla ja pitämällä tiukkaa linjaa poikkeuslupien osalta.

Suurimmassa osassa Suomea ongelmana ei ole väestön kasvu, vaan päinvastoin pelko väestön vähenemisestä. Kun väestö vähenee ja vanhenee, niin ostovoima heikkenee. Tämän seurauksena yksityiset palvelut ja julkiset palvelut näivettyvät.

Ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla tulisikin sallia esimerkiksi vapaampi rantarakentaminen, jolla samalla hillittäisiin muuttoliikettä ja turvattaisiin maaseudun palveluita. Tuhoisaa elinvoimalle olisi se, että kaupunkiseutujen tiukkaa linjaa haja-asutusaluerakentamiseen ryhdyttäisiin soveltamaan myös maaseutumaisissa kunnissa.

Haja-asutusaluerakentamisen normituksessa tulee käyttää maalaisjärkeä.

Kaavoitetaan uudet isot asuinalueet radan varteen, annetaan yhdyskuntarakenteen tiivistyä kylissä.

Mahdollistetaan silti myös haja-asutusaluerakentaminen pienessä mittakaavassa ja annetaan väestöään menettäville lisää mahdollisuuksia houkutella kuntaansa uusia asukkaita.