Etätyön ihanuus

Olen ollut Maaseudun Tulevaisuuden etätoimittaja vuodesta 1988. Väitän tietäväni jotakin etätyöstä.

Toimipaikkani on Kannonkoski, alle 1 600 asukkaan kunta 100 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Helsinkiin on maanteitse 369 kilometriä.

Helsingissä elämisestä on 11 vuoden kokemus, työurani aloitin Maaseudun Tulevaisuuden toimituksessa Simonkadulla, keskellä Suomen pääkaupunkia.

Etätoimittajaksi lähdin omasta halustani. Silloinen lehden päätoimittaja Mikko Vesa suhtautui asiaan myönteisesti, kuten myös lehtitalon hallitus.

Kokemukseni etätyöstä ovat valtaosin hyvin myönteisiä.

Kuinka moni kodin ja työpaikan väliä kulkeva vaivautuu laskemaan ajan ja rahan menekkiä? Vaikka työnantaja korvaisi tai verottaja hyväksyisi kaikki matkakulut, siirtymät ovat pois työnteosta. Tai ei aina, esimerkiksi junassa voi näpytellä näyttöpäätettä ja lähettää sekä lukea sähköpostia.

Minun työhuoneeni on makuuhuoneen seinän takana. Käytävän kautta kiertäen matkaa on kymmenkunta metriä, ajassa muutamia sekunteja.

Työajoa omalla autolla tulee silti lähes 50 000 kilometriä vuodessa. Valtaosa tapahtumista ja haastateltavista on muualla kuin kotipitäjässä.

Asvalttitielle on matkaa liki 9 kilometriä. Näillä syyskeleillä puhtaalla autolla ajo on pelkkä haave.

Jälleen kerran soratie on kuoppainen. Soitto tienkäyttäjän linjaan saattaa tuoda lanatraktorin tielle viikon päästä. Tai myöhemmin.

Talvituiskun jälkeen on itse avattava tie valtion ylläpitämälle tielle. Se on joko aamulla aurattu tai aurataan vasta illalla.

Itella tuo postin nurkalle arkisin, viikonlopun lehdet jäävät laatikkoon puolen kilometrin päähän. Kirjeet lähtevät arkisin samasta laatikosta, johon posti tulee.

Ruokakauppa, pankki, apteekki ja koulu ovat kirkonkylässä. Autoton pääsee sinne kerran viikossa kunnan järjestämällä asiointikyydillä.

Tietoliikenneyhteyksissä on eniten toivomista. Langaton laajakaista on ollut käytössäni muutaman vuoden, sitä ennen piti liikennöidä modeemin kautta.

Lähtevä ja tuleva megabittimäärä on niin onneton, ettei kehtaa sanoa. Nippa nappa olen pärjännyt.

Kun joskus pääsee työskentelemään omalla kannettavalla tietokoneella talon verkossa kaupunkipaikoissa, oikein säikähtää, kuinka nopeasti esimerkiksi nettisivut avautuvat.

Seuraava vaihe tässä etätoimituksessa taitaa olla satelliittilaajakaista. Valta- ja maakunnalliset laajakaistahankkeet etenevät ainakin Suomenselän kunnissa etanan vauhtia, lupaavatpa ministerit mitä tahansa.

Jos järjestelmä tökkii, työnteko tökkii myös. Lähituki on Helsingissä.

Työtoverien kanssa yhteydenpito on sähköpostin ja puhelimen varassa. Toimituksen yhteisiä tilaisuuksia on muutaman kerran vuodessa. Niihin osallistuminen tietää aikaista heräämistä tai vähintään yhtä yöpymistä Helsingissä.

Entistä vaikeammaksi pääsy Jyväskylästä Helsinkiin tulee, kun Finnair lopettaa kaupunkien väliset lennot kokonaan.

Uljas suunnitelma aamupalaverien välittämisestä kameroin ja mikrofonein myös etätoimituksiin on ollut olemassa jo vuosia. Ja aina vaan säilyy suunnitelmana, ilman toteutusta.

Työajan seurantalaatikkoa ei ovenpielessä ole. Hyvällä omallatunnolla saatan pulahtaa kesäkuumalla jopa kesken päivän uimassa. Yön viiletessä kirjoittamastani jutusta en täytä ylityölappua.

Kotityössä on omat häiriönsä. Kun lapset olivat pieniä, tahtoi jompi kumpi kiivetä välillä syliin kesken kirjoitustyön. Siitäkin on selvitty.

Nyt työpöydällä makaa kissanpentu. Jos se ryhtyy heilumaan, se joutuu oven ulkopuolelle. Nukkua saa, häiriköidä ei.

Harrastusmahdollisuudet täällä ovat hyvät, koska harrastukseni liittyvät enimmäkseen luontoon. Metsä alkaa tuvan takaa, järvi on ihan rannassa ja sinne on matkaa alle 300 metriä.

Liikuntaa harrastavalle Kannonkoski tarjoaa paljon, Suomen suurimman leirikoulujen järjestäjän Piispalan ansiosta. Vai onko monessa muussa alle 1 600 asukkaan kunnassa jäähalli, uimahalli, keilahalli ja katettu keinonurmi? Valaistujen pururatojen, tavallisten sisähallien ja ensilumen latujen lisäksi.

Jos joku miettii etätyöhön siirtymistä, suosittelen.