Painetaanko demareissa kaasua vai jarrua?

Viikko sitten perjantaina Jutta Urpilaisen poliittinen valta-asema murentui Seinäjoki Areenan lattialle.

SDP:n puoluekokousväki valitsi tiukassa äänestyksessä uudeksi puoluejohtajaksi Antti Rinteen. Urpilaisesta tuli puolueensa historian ensimmäinen istuva puheenjohtaja, joka on syrjäytetty.

Dramaattisen kokouksen jälkeisen sankimman tomun hälventyessä on aika pysähtyä pohtimaan, mitä Seinäjoella

oikeastaan tapahtui, ja miksi valta vaihtui.

Jutta Urpilaisella oli takanaan useat hävityt vaalit. SDP:n kannatus on päässyt valahtamaan ennätyksellisen alhaisiin lukuihin, mikä on ollut historialliselle valtapuolueelle traumaattista.

Ennen Seinäjoen puoluekokousta ja demariaktiivien parissa vietettyä viikonloppua en ollut täysin tiedostanut, miten suuri polvilleen lyödyn demaripuolueen ahdistus on. Kokouspaikalla kuuli mantrana hoettavan, miten kannatus olisi nyt saatava nousuun.

Antti Rinne ratsasti kampanjassaan taidokkaasti kenttäväen tyytymättömyyden aallonharjalla. Kyseessä oli klassinen vastakampanja puolueen nykyjohdon menolle.

Ehdokas korosti aatteellisuuden ja poliittisen omaleimaisuuden merkitystä tulevan menestystarinan rakentamisen ainespuina.

Urpilainen oli helppo maali. Valtiovarainministerinä hän joutui puolustamaan ylileveällä hallituspohjalla sorvattuja, SDP:lle epämieluisia päätöksiä.

Urpilainen puhui vastuunkannosta ja korosti kansakunnan asioiden raskasta, mutta välttämätöntä hoitamista. Rinteen sanoma osui ja upposi, sillä tuskin virkamiesmäinen asiainhoito riittää minkään puolueen julkilausutuksi politiikan

sisällöksi.

Myös Rinteen esittämä kokoomuskritiikki lankesi otolliseen maaperään. Suuri osa puolueen kannattajakunnasta

ei kokenut omakseen Paavo Lipposen johdolla aikoinaan harjoitettua oikeistolaista politiikkaa. Lipposen varjo lankeaa osittain myös kokoomusyhteistyön nimiin vannovan Urpilaisen päälle.

Edes viime hetken junttaukset Seinäjoen yössä eivät riittäneet, vaan Urpilainen suistettiin vallasta.

Edellisen kerran sanailin demareista viime syksynä. Moitin silloin kolumnissani vanhan valtapuolueen taantumista yhteiskuntaa uudistavasta voimasta jarrupuolueeksi 2000-luvulla.

Rinteen valinnan on, etenkin kriittisissä puheenvuoroissa, uumoiltu palauttavan SDP:n poliittisesti kauas menneisyyteen ja murentavan kannatuspohjaa erityisesti naisten joukossa.

Pelko SDP:n nuukahtamisesta on aiheellinen, mikäli Rinne osoittautuu vanhoilliseksi ay-demariksi, jonka poliittinen näkökenttä ei ulotu teollisuuskaupungin savupiippuja kauemmas.

On ymmärrettävä, että suomalainen yhteiskunta on muuttunut. SDP:n politiikka on rakentunut perinteisen tehdastyön normin kautta, mutta 2010-luvun työmarkkinat ovat pätkätöiden pirstaloimia.

Aatteellisen keskustelun paikka puolueessa eittämättä on, ja Rinteen

valinta vastannee kutsuun Urpilaisen jatkokautta paremmin.

Sen sijaan hallitusyhteistyön kannalta

johtajavaihdos on huono uutinen. Kokoomuksessa on ehditty ampua alas Rinteen vaatimus hallituksen jo tehtyjen kehysriihipäätösten avaamisesta.

Mutta painaako Rinne kaasua vai

jarrua? Tuoreen puheenjohtajan puheet ovat olleet reippaita, ja luottamuksensa Rinteelle suonut demariväki odottaa

otteiden ärhäköityvän.

Rinne joutuu kahden tulen väliin. Nyrkin pöytään lyöminen voisi johtaa lopulliseen välirikkoon kokoomuksen kanssa ja ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin.

Toisaalta säyseä suhtautuminen hallituksen harjoittamaan politiikkaan saisi Rinteen näyttämään sanansa syöjältä.

Antti Rinne on toinen suurten puolueiden puheenjohtajista, joka ponnistaa

politiikan ulkopuolelta. SDP yrittää tehdä keskustat. Juha Sipilän valinnan myötä keskusta sai alavireisen kannatuksensa selkeään nousuun.

Ajan henki suosii ”oikeissa töissä” kannuksensa hankkineita hahmoja. Kansa on kyllästynyt poliittisiin broilereihin, joten Rinteen valinta pitää sisällään mahdollisuuksia.

Rinne on hallituspuolueen puheenjohtaja, toisin kuin oppositiossa keskustaa luotsaava Sipilä. Pian päästään käytännössä todistamaan, miten politiikan ulkopuolelta saapuva henkilö onnistuu luotsaamaan Suomi-laivaa hallituksesta

käsin.