Kauko ja Irene Kivelä ovat kokeneet huoltamoalalla kaiken mahdollisen. ”Uuraisten Shell” ei ole enää Shell.
PALUU LAPSUUDEN BENSIKSELLE
Reijo Kivelä ei kaihda pienimpiäkään korjaustöitä.
Carita Huuskonen tuo kotiruoan pöytään. Se on nykyisin suositumpaa kuin koskaan.
Kuplavolkkarit ovat tärkeä osa Uuraisten Autopalvelun historiaa.
Paavo Siik ja Kauko Kivelä hoitavat kassan ja tankkauspalvelun.Öljyntuoksuiset vanhat huoltoasemat ovat autoistuvan Suomen historiaa ja tärkeä osa suomalaista sielunmaisemaa. Kantri kävi katsomassa, mitä kolmelle perinteiselle huoltamolle kuuluu nyt.
P ienten huoltoasemien aika oli ohi 1980-luvulla. Huoltamoalan rakennemuutos muutti valtaosan perinteisistä bensa-asemista joko suuriksi liikennemyymälöiksi tai kustannustehokkaiksi automaattijakelupisteiksi.
Huoltamot siirtyivät valtateiden varsille, ja niistä tuli päivittäiskaupan ja palveluiden keskittymiä. Samalta autohuolto siirtyi nyrkkipajoilta merkkikorjaamoille.
Silkkaa huoltamoromantiikkaa
Vanhat rasvamontulla varustetut huoltoasemat ovat jo lähes kokonaan kadonneet maanteiden varsilta. Sellaisia, kuten Uuraisten Autopalvelu, on enää kourallinen.
Vuonna 1964 perustettu palveluasema sijaitsee näkyvällä paikalla Uuraisten keskustassa. Huoltamo toimii samoissa tiloissa ja samoin periaattein kuin 1960-luvulla.
Ajan patinoima baari, tarvikemyymälä ja korjaamohalli ovat edelleen kovassa käytössä.
Uuraisten Autopalvelu Oy:n toimitusjohtajan Kauko Kivelän, 76, ura huoltamoyrittäjänä on jatkunut 48 vuotta. Baarin seinällä on kuva, jossa Kivelä odottaa ensimmäistä asiakastaan aseman avajaispäivänä.
”Tuolloin ei käytetty kassakonetta, mutta Shellin luottokorttileimasin näkyy olevan pöydällä”, Kivelä tuumaa kuvaa katsoessaan.
Kulta-aika meni jo
Autojen kehittyminen on osaltaan vähentänyt huoltopalvelujen tarvetta.
Vielä 1980-luvun puolella huoltoasemien rasvamontuilla kävi kuhina. Moni tuon ajan lapsi muistaa syöneensä jäätelöä baarin puolella samalla kun perheen autoon vaihdettiin öljyjä. Nortti kärysi ja keittiöstä leijui paistirasvan tuoksu. Joku hakkasi pajatsoa.
”Aikoinaan moottoriöljyt vaihdettiin jopa puolentoista tuhannen kilometrin välein, kun nykyisin niillä saatetaan ajaa kymmeniä tuhansia. Entisaikaan autot olivat vika-alttiimpia, mutta niissä ei ollut joutavia tietokonevikoja kuten nykyisissä”, Kivelä vertailee.
Palvelut eivät ole enää itsestäänselvyys huoltoasemilla. Uuraisten Autopalvelu on tarjonnut aina ilmaisen tankkauspalvelun. Kun auto pysähtyy mittarikentälle, tiskin takaa riennetään avuksi.
60-luvun tunnelmaa
Uuraisten Autopalvelu on museotyyppinen nähtävyys. Huoltamon sisämiljöö palautettiin perustamisvuoden asuun 2000-luvun alussa.
Ajan patinoimat kalusteet, verhot ja ruokalistat ovat peräisin 1960–70-luvuilta. Wunderbaumit, Omar-karkkipussit ja kinofilmit pilkistävät tiskin takaa.
Täällä voi sukeltaa vanhan huoltoaseman kiehtovaan maailmaan.
”Kerran nainen ja pikkutyttö kulkivat tavaramyymälän puolella. Menin kysymään, että mitä saisi olla. Nainen vastasi, että hän vain näyttää tyttärelleen, minkälaisia huoltoasemia oli hänen nuoruudessaan.”
Myymälän puolella ei seiso olutlaatikoita, mutta senkin edestä kaikkea autoiluun liittyvää: muttereita, jakohihnoja ja sytytystulppia. Vanhojen traktoreiden ja autojen suodattimiakin löytyy.
”Kellarissa on lisää varaosia. Monet vanhojen autojen harrastajat käyvät niitä penkomassa. Meillä on mikrofilmillä vanhojen kuplavolkkarien varaosatiedot”, Kivelä kehaisee.
Vanhan ajan toimintamallista kertoo sekin, että yrityksessä ei käytetä tietokonetta. Tavaratilaukset ja muu yhteydenpito hoidetaan ”korvaan puhumalla”.
Apua moneen pulmaan Uuraisten Autopalvelu on pitkän linjan perheyritys. Vaimo Irene Kivelä hoitaa konttorin, häärii keittiössä ja käy tukkuostoksilla Jyväskylässä.
Kaukon poika Reijo Kivelä on työskennellyt korjaamossa vuodesta 1984 lähtien. Hän tankkasi jo pikkupoikana linja-autoja.
Uuraislaiset ovat saaneet korjaamolta apua monenlaiseen pulmaan. Nyt paikattavana on rollaattorin puhjennut kumi.
”Suurella merkkikorjaamolla työskentelevä kollega ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin, että meillä korjataan kaikkea pyöräkoneista rollaattoreihin”, Reijo Kivelä naurahtaa.
Simpukka meni Finnoilit, Kesoilit, Unionit ja Essot ovat väistyneet Nesteen, ABC:n ja St1-asemien tieltä.
Uuraisten Autopalvelu toimi Shell-yhtiön alla, kunnes alennuksiin sidottu yrityskorttimyynti kääntyi liian tappiolliseksi. Yritys siirtyi itsenäiseksi bensiinikauppiaaksi vuonna 2009.
Vaikka simpukkalogot noudettiin pois, paikka tunnetaan edelleen ”Uuraisten Shellinä”.
Vuosikymmeniä kestäneestä Shell-kumppanuudesta jäi hieman ikävä jälkimaku.
”Yhtiöstä tuli kasvoton. Siellä ei ollut enää tuttuja ihmisiä, joiden kanssa oli helppo asioida. Toki polttoainetilaukset hoituivat, mutta ongelmatilanteissa kukaan ei auttanut meitä.”
Kivelä sanoo, että vaikka polttoainekauppa ei ole ollut kovin kannattavaa sitten 90-luvun, ala on ihan hyvä. ”Polttoainetta ja ruokaa tarvitaan aina.”
Valttina tuore munkki Lounasaikaan baarin puolella työhaalareihin pukeutuvat miehet syövät isoja pihviannoksiaan. Tarjolla on ehtaa kotiruokaa.
Joka aamu leivotut munkit ovat saavuttaneet legendaarisen maineen paikkakunnalla. Irene Kivelän reseptillä valmistettuja munkkeja käydään syömässä pidemmänkin matkan takaa.
”Kerran eräs rakennusmies ihastui munkkeihin niin kovasti, että hän lähetti munkkipussin bussirahtina kotipuoleensa Pietarsaareen. Meillähän toimii Matkahuolto”, Irene Kivelä päivittelee.
Loppu häämöttää Kauko ja Irene Kivelä ovat olleet naimisissa 55 vuotta. Molemmat jäivät eläkkeelle pitkälti toistakymmentä vuotta sitten.
Historiallinen asema on myytävänä – ja tähän tietoon kauppojen syntyminen on enää ajan kysymys. Kivelät toivovat, että paikka säilyisi jälkipolville ”jonkin sortin museona”.
Asema sijaitsee isolla ja arvokkaalla tontilla. On mahdollista, että uusi omistaja purkaa vanhan asemarakennuksen uuden tieltä.
Tämän vuoksi Shellin vanhat baarikalusteet on varattu museokäyttöön. Vanhoille tavaroille, kuten ikkunaverhoille, on ilmoittautunut useita ostajakandidaatteja.
Kyläläiset ovat tottuneet kokoontumaan jo vuosikymmenten ajan ”Shellille” juttelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä. Aseman kohtaloa on ehditty surra jo ennakkoon.
”Jos toiminta loppuu, missähän kanta-asiakkaamme pitävät aamuparlamenttinsa. Olen minäkin miettinyt, että miltä tuntuu herätä, kun ei enää tarvitse lähteä asemalle hommiin”, Irene Kivelä sanoo hitusen haikeana.
Kauko Kivelä toteaa perään, että huoltamouran loputtua työsavottaa riittää kotitilan metsissä.
”Odotan jo puuhommiin pääsyä. Tässä iässä ei enää kannata pysähtyä. On hikoiltava joka päivä, muuten voi käydä huonosti”, hän virnistää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
