Kevätriemua kaupan
Kolumni
HEIDI JAATINEN
Muualla maailmassa tästäkin tapahtumasta otettaisiin rahat pois turisteilta. Kyllä Suomessakin osataan kutsua vieraita katsomaan laitumelle laskua ja tapahtuma televisioidaankin joka vuosi, mutta rahastaa emme sillä tohdi.
On se aika vuodesta. Työntää turpa ulos navetasta ja nuuhkaista ulkoilmaa. Muistaa haka, muistaa aurinko, päällä kaartuva taivas, ruohotuppaat, juurakot ja savimättäät, vedenjuottopaikka.
Tämä on se päivä, kun Vanha Rouvakin arvokkuuttaan menettämättä rallattaa rinnettä alas, ensikot kuopivat tannerta ja sarventyngät tanassa käyvät järjestystä setvimään ja pikkuvasikat loikkaavat navetan käytävällä, mutta ulkona tuulessa niiden kokemattomat sieraimet väräjävät arvellen.
Mutta hiehot, ne elämälle ahneet, jytistävät laumana tutkimassa aidatut alat ja kevyellä hyppäyksellä myös laitumet langan tuolla puolen. Jos lehmät juhlisivat uutta vuotta, niin tämä se olisi, sorkat kattoon viidennellä askelparilla!
Kyllä meilläkin osattaisiin. Vai tuleeko laki tai eettiset ongelmat vastaan vai olemmeko liian häveliäitä tuomaan esiin erikoislaatuisuuttamme? On eksoottista, että meillä on navetat, ei monessa maassa sellaisia tarvita. Siksipä ei ole myöskään laitumelle laskun riemua.
Uudessa-Seelannissa, missä toki turistivirratkin ovat toista luokkaa, vierailimme tilalla, jonka iso sali oli pullollaan turisteja katsomassa, kun letkeä juontaja nappasi lampaan kainaloonsa ja keritsi sen karvanajokoneella. Seuraavaksi lavalle astahteli lehmä, jota vapaaehtoinen yleisönedustaja pääsi lypsämään ja juontaja piti huolen siitä, että kaikilla oli hauskaa, kun maitoa suihkusi sinne tänne.
Myös paimenkoira pääsi näyttämään, kuinka se ajoi hanhia pelkillä silmänliikkeillä. Näytöksen jälkeen sai käydä juottamassa pieniä karitsoja pullosta ja ihastella erikoisia kanalajeja tepastelemassa pihan vapaudessa. Kotoista mutta pirun hauskaa. Ja sali täyttyi monta kertaa päivässä.
Espanjassa juostaan henkensä edestä karkuun härkälaumoja, Yhdysvalloissa on rodeot, meillä voisivat rohkeimmat osallistua hiehojen uloslaskuun ja muu yleisö ilakoisi katsomossa. Samalla pääsisivät suurten navetoiden elikotkin ulos muutama kerrallaan.
Vai kävisikö siinä niin kuin marraskuisessa poikimisessa, jolloin olimme lähdössä teatteriin. Ja sinne me myös pääsimme, tämän ensemblen kahdeksantuntiseen näytökseen sai yleisökin osallistua olkapäitään myöten. Alkuosan johdannossa ihasteltiin vesipäätä, toisessa osassa eläinlääkäri astui näyttämölle ja vasikkaa vedettiin ja työnnettiin, kunnes turpaan ei enää ulotuttu.
Väliajalle mentiin jännittävissä tunnelmissa, odotettiin pääosan esittäjän puuttumista, toista eläinlääkäriä ja enoa istumaan lehmän päälle. Yleisöksi saapuivat myös pyöreäsilmäiset lapsemme ja ulkomaiset ystävyyskouluvieraat.
Toinen näytös, jossa annettiin tekohengitystä vasikalle ja jossa onneksi vain yksi unkarilainen lääkäriksi haaveileva nuorukainen pyörtyi keisarinleikkausviillon nähtyään, jäi lähtemättömästi mieliimme.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
