Petri P. Pentikäinen pukeutuu toisinaan asemapäällikön pukuun.
Omalla asemalla
Petri P. Pentikäinen on museoinut junanlähettäjän huoneen. Vastaavia on Suomessa vain kaksi muuta.Kun asemapäällikön pukuun pukeutunut hahmo heilauttaa kättään Kalvitsan ohi kiitävälle Pendolinolle, veturista vilkutetaan reippaasti takaisin. Veturimiehet tietävät Kalvitsan uuden päällikön.
Kalvitsan vanha asemarakennus sai kolme vuotta uuden isännän, kun Petri. P. Pentikäisestä tuli sen omistaja. Siitä lähtien jylhää rakennusta ja pihapiiriä on kunnostettu entisaikojen asuun.
Rakennus oli ostettaessa rähjäisen ja rapistuneen näköinen. Keskeisellä paikalla sijaitseva asemavanhus oli kyläläisille surullinen nähtävyys.
Rakennus oli kuitenkin terve, vaikka se oli seissyt kylmillään vuosia.
”Kyllä vanha hirsitalo kestää, jos katto ei vuoda. Iällä ei ole merkitystä, vaan sillä miten rakennusta on remontoitu vuosien mittaan. Toisaalta jos näin vanhaa rakennusta alkaa kunnostaa liian täydelliseksi, elämästä loppuvat vuodet kesken”, Pentikäinen sanoo.
Talon uudisasukas on restauroinut asemaansa 60-luvun tyyliä suosien. Odotussali ja junaohjaajan tila on rakennettu ja sisustettu sellaisiksi kuin ne olivat rautatiekäytössä.
”Asema on 120 vuotta vanha, joten olisin voinut valita jonkun muun vuosikymmenen. 60-luku tuntui kuitenkin luontevalta, koska se on lähimenneisyyttä, jota itsekin ymmärrän. Se oli myös aseman liikenteellistä kulta-aikaa.”
Junakuume iski varhain
Pentikäinen lumoutui rautateistä jo pikkupoikana. Hän ihaili mummolan ohi kiitäviä junia Jyväskylän Köhniöllä.
”Niissä oli jokin käsittämätön vetovoima.”
Junista tuli ennen pitkää harrastus. Pentikäinen opetteli ulkoa muun muassa junatunnelien pituuksia. Myös veturinkuljettajan ammatti kiinnosti.
”Valitessani ammattia 80–90-lukujen taitteessa VR:llä oli rekrytointikielto päällä. Se purkautui vasta 2000-luvun puolella. Kyllä työ rautateillä kiinnostaisi minua vieläkin. Kaikki on edelleen mahdollista, ja kiskoillahan on nyt muitakin kuin VR.”
Pentikäinen on ollut mukana Pieksämäellä Venetmäen museoaseman kunnostushankkeessa, mutta oma asema oli unelmien täyttymys.
”En tiennyt, että minulla on tällainen unelma. Asia kirkastui minulle vasta kun asemia alettiin myydä yksityisille. Onneksi unelmani ei ollut tämän suurempi. Oma lentokenttä olisi ollut vaikeampi toteuttaa”, Pentikäinen pohtii.
Oma museoasema
Käyskentely Kalvitsan asemalla ja sen pihapiirissä on melkoinen nostalgiapaukku. Aseman odotussalista ja junanlähettäjän huoneesta on vaikea löytää mitään nykypäivään viittaavaa.
Pentikäisen mukaan Suomessa on museoituna vain kolme junanlähettäjän työhuonetta.
Kalvitsan komentokeskukseen astuessa tuntuu kuin tupsahtaisi paikalle kesken työpäivän 60-luvulla. Pöydällä lojuu vanhoja VR:n lomakkeita, leimasimia, mustepulloja, silmälasit ja puolikas norttiaski. Vanha piletinleimauskone odottaa matkalipun ostajaa.
Kaikesta huomaa, että Pentikäinen on paneutunut entisöintiprojektiinsa huolella. Hän on kerännyt tietoa – valokuvia, karttoja ja dokumentteja - paikallisilta ihmisiltä sekä aseman entisiltä työntekijöiltä.
Kun Pentikäinen osti aseman, hän alkoi kerätä rautateihin liittyvää vanhaa tavaraa. Hän on hankkinut niitä nettihuutokaupoista ja kirpputoreilta. Osan hän on saanut lahjoituksena.
”Kaikki esineet ovat yksittäisiä löytöjä. Jokainen niistä tuo askeleen lähemmäksi lopputulosta.”
Pienten esineiden vastapainoksi asemapäällikön huoneeseen on asennettu vanha ja järkälemäinen puhelinkeskus. Asemalla on sisäinen puhelinjärjestelmä ja oma numero. Keskuskellojärjestelmän ansiosta isot kellot raksuttavat tarkkaa aikaa aseman korkeissa huoneissa.
Useita vuosia pimeänä ollut kauko-ohjauksen ilmaisintaulu on myös restauroitu. Vuodelta 1961 peräisin olevaan laitteeseen on rakennettu aidon tuntuinen junien kohtaustilanne. Vilkkuvat valot havainnollistavat, kuinka rataa valvottiin ennen vanhaan.
”Tästä tuli 60-luvun alussa Suomen ensimmäinen kauko-ohjattu rataosuus. Se oli erittäin modernia tekniikkaa siihen aikaan”, Pentikäinen tietää.
Rakennuksen entisessä postihuoneessa sijaitsee aseman kuvitteellinen museobaari 60–70-luvun virvokepulloineen ja mainostauluineen.
Sokerina pohjalla aseman pihalla nököttää aseman vanhan käymälän näköiseksi tehty saunarakennus.
Pätkä rataa työn alla
Kalvitsan aseman museointi ei jää tulevaisuudessa tähän. Lähiaikoina aseman takapihalle rakennetaan junaradan pätkä, jonka varrelle pystytetään vanhanmallinen tasoristeyksen varoituslaitos ja opastimia. Niitä ohjataan talon päätyyn rakennettavasta relehuoneesta.
Pentikäinen ei itse ole tekniikan ihmelapsi. Hän saa asennusapua puhelinharrastajilta ja rautateiden sähkötekniikkaan perehtyneiltä. Myös kylän asukkaat ovat auttaneet uutta asemamiestä.
”Täällä maalla kaikki tarvitsevat toisiaan, joten kannattaa autella puolin ja toisin ja olla muutenkin väleissä ihmisten kanssa”, Pentikäinen toteaa.
Ulkopuoliset ovat suhtautuneet aseman kunnostushankkeeseen hyvin positiivisesti, mutta ihmettelijöitäkin on piisannut.
”Ymmärrän sen, koska onhan tämä hyvin erikoista eikä varmasti kovin kiinnostavaa normaalin ihmisen mielestä. Mutta ei erikoisen tekniikan tarvitsekaan avautua kaikille.”
Kalvitsan asema ei ole museokäytössä. Pentikäinen ei ole kuitenkaan pahastunut, jos joku on sitä mielenkiinnosta käynyt katsomassa.
”Vanhan aseman voi ostaa itselleen, mutta ei sitä saisi ottaa pois kyläläisiltä ja maailmalta. On surullista, että monet suojaavat asemarakennuksensa aidalla. Se kertoo ihmisille, ettei kukaan ole tervetullut katsomaan paikkaa, joka on ollut aikoinaan kyläläisille yhtä tärkeä keskipiste kuin kirkko.”
Kaikki halukkaat ovat voineet tutustua asemaan lokakuun ensimmäisenä lauantaina järjestettävillä Kalvitsa-päivillä. Viime vuonna ihmisiä kuljetettiin paikalle vanhalla lättähatulla.
Elämäntapajunailija
Pentikäinen asuu ja käy töissä pääkaupunkiseudulla. Kalvitsaan hän saapuu viikonloppuisin ja aina kun on mahdollista. Hän toteaa, että kaksoiselämä kahden paikkakunnan välillä on kallista ja rankkaa.
”Tarkoituksena on muuttaa tänne pysyvästi jonain päivänä. Onhan tämä jo nyt eräänlainen nähtävyys. Olen pyöritellyt mielessäni esimerkiksi kesäkahvilan avaamista, mutta aika näyttäköön.”
Kalvitsan kylätoiminnassa Pentikäinen on aktiivisesti mukana. Hän on huolissaan kylän tulevaisuudesta.
”Kun vertaa ruokakaupassa kävijöiden ikäjakaumaa täällä ja Helsingin Vuosaaressa, siinä on huikea ero. Kalvitsassa asuu paljon ikääntyneitä ihmisiä. Mitähän näille kulmille käy, kun aika jättää vanhasta väestä”, Pentikäinen pohtii.
Aseman kunnostaminen ja junaharrastus ovat Pentikäiselle elämäntapa.
”Asema on minulle eräänlainen pakopaikka, koska en arvosta nykyistä maailmaa juuri lainkaan. Nykymaailma näyttää minusta ankealta ja ihmiset, jotka siinä elävät, hukassa olevilta.”
Pentikäinen on aina halunnut talonsa eteen mieluummin ratakiskot kuin liplattavan järven.
”En haluaisi asua omakotitalossa, jonka kylkeen on rakennettu toinen talo. Täällä saa olla rauhassa. Joskus katson ikkunasta ja havahdun, että radan vastapäisellä tiellä menee auto. Siinä on tapahtumaa kerrakseen.”
Juna-aseman museointi vaatii mielikuvitusta ja tarjoaa mahdollisuuden heittäytyä vanhan ajan tunnelmaan.
Niinpä aseman isäntä pukeutuu silloin tällöin asemapäällikön virka-asuun ja katselee ohikiitäviä junia.
”Se junanlähettäjän näköinen henkilö, joka täällä käyskentelee, kuuluu mielestäni paikan kalustukseen”, Pentikäinen tunnelmoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
