Silkkaa lieroilua

Jos ei muuta, muistetaan lierojen biologiasta yleensä niiden kaksineuvoisuus ja tehokas uudistumiskyky. Todellisuudessa liero hedelmöittää itse itsensä hyvin harvoin, eikä se läheskään aina kykene kasvattamaan uutta päätä katkenneen tilalle. 

SÄDE AARLAHTI

Kun syksyn lehdet on haravoitu, alkaa syksyn niljakkuus ja koleus verottaa kaikkein ahkerimmankin viherpeukalon intoa. Maan alla sen sijaan paiskitaan vielä pitkää päivää.

Lierojen matkassa kesän jäänteet kulkeutuvat maan pinnalta jopa metrien syvyyteen. Ruokansa vastineeksi madot möyhentävät maata ja puksuttelevat pieniä ulostekasoja. Eikä puutarhuri voisi olla tyytyväisempi.

Matoinen maa on tunnetusti hyvän kasvun merkki. Käytäviä kaivaessaan madot ja lierot sekoittavat maa-aineksia keskenään ja parantavat niin ilman, veden kuin ravinteiden kulkeutumista maassa.

Taipuisa ja hento liero kykenee tunkeutumaan jopa kivikovalta vaikuttavaan saveen. Syömänsä lehdet ja ruohontähteet madot ulostavat pieniksi, tiiviiksi muruiksi, jotka bakteerit ja muut maan pieneliöt hajottavat edelleen muhevaksi mullaksi.

Lierotonta puutarhaa tuskin löytyy, mutta etenkin kovilla ja savisilla palstoilla kannattaa tämän ilmaisen työvoiman viihtyvyyden eteen nähdä jopa hieman vaivaa.

Otollisinta matojen mantua ovat muhevat nurmet ja nurmikot, joissa riittää runsaasti eloperäistä syötävää. Kuiva, tiivis ja hapan maa taas vaikeuttaa lierojen elämää. Lierokantaa laajentaakseen kannattaakin huolehtia maan riittävästä kalkituksesta ja välttää ruohonleikkuujätteiden ja muun kasviaineksen tarkkaa siivoamista. Lehtikompostin hoidossa olennaisinta on huolehtia, ettei kasa pääse tyystin kuivumaan.

Lierojen talvenvietosta ei pitkään tiedetty paljoakaan. Viime vuosina tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin paljastunut, että lierot kestävät kylmiä oloja yllättävän hyvin.

Suuri osa madoista kaivautuu talvikuukausiksi routarajan alapuolelle, mutta osa lieroista viettää talven onnistuneesti jäätyneen maan keskellä ja jatkaa möyhennystään heti maan sulamisen jälkeen. Roudan alla madot viettävät aktiivista elämää jopa talvella.

Suomen oloissa tavataan lähes parikymmentä eri lierolajia, joista yleisimpiä ovat peltoliero, onkiliero ja kasteliero. Näistä kasteliero saattaa kaivaa käytäviään jopa kolmen metrin syvyyteen.

Taipuisat lierot ovat kaivautumisen mestareita. Ihon pienien, parransänkeä muistuttavien sukasten avulla ne liikkuvat vikkelästi jopa pystysuorissa maakäytävissä.

Lierojen pääasiallinen ravinto koostuu kuolleesta kasviaineksesta, jonka ohella ne tulevat syöneeksi myös sienirihmastoa, hiekanjyviä ja muita pieniä maapartikkeleita. Parhaimmillaan liero voi kuluttaa ravintoa vuorokaudessa jopa lähes oman elopainonsa verran.

Liero saavuttaa jopa monen vuoden iän. Se aistii valoa ja pyrkii palaamaan maan pinnalta nopeasti mullan sekaan, kuivattavan auringon ja saalistajien ulottumattomiin.