Muovipaniikki ei pelasta valtamerta

Harva se päivä media muistuttaa meitä siitä, että Tyynessämeressä velloo ainakin Teksasin kokoinen jätepyörre ja johonkin on taas rantautunut valas, jonka mahassa on enemmän polyeteeniä kuin suolta. Ihmekös tuo, että elämänpiirissäni on ollut havaittavissa yltyvää panikointia muovista.

Minäkin olen jo pienestä pitäen nähnyt Avarassa luonnossa, kuinka kilpikonnat kuristuvat kaljatölkkejä nipussa pitäviin lenkkeihin ja tiedän, että hyvältä tuntuvia muovirakeita sisältävä suihkugeeli ei ole ehkä maailman paras keksintö. Muovipaniikki on hyvästä, koska se saa meidät miettimään, millaisia seurauksia kuluttamisellamme on.

Muovipaniikilla on kuitenkin kääntöpuoli, joka liittyy siihen, mitä tiedostamisen jälkeen tapahtuu. Muovikasseja vaihdetaan kangaskasseihin, hankitaan metallisia mehupillejä ja puuvartisia korvapuikkoja. Ekoshoppailun lomassa kannattaa muistaa, että jokaista kangaskassia pitää käyttää ainakin parisataa kertaa, jotta se on muovikassia ekologisempi. Ja jollain ne roskat täytyy silti viedä ulos.

Yhtä ainutta ruostumattomasta teräksestä sorvattua pilliä puolestaan pitänee imeä pitkään, jotta sen tuotantopäästöt ovat pienemmät kuin muovipillien. Ympäristön kannalta parasta on hörpätä mukin reunasta.

Valtameressä lilluva jätepyörre on pelottava, uhkaava ja helppo vihollinen. Ongelma on siinä, että meiltä käsin siihen ei voi vaikuttaa. Manner-Suomesta meriin päätyvä muovimäärä on lähellä pyöreää nollaa ja vedenpuhdistamoita uusittaessa luku pienenee entisestään.

Toki pikkuroskien heittäminen roskakoriin tuottaa joillekin ihmisille haasteita, mutta lähtökohtaisesti suomalainen jätehuolto pelaa hienosti.

Maalta valtameriin päätyvä muovijäte on lähes yksinomaan peräisin maista, joissa jätteenkäsittely on aivan onnettomalla tasolla. On myös huomionarvoista, että maaliskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan jopa puolet Tyynenmeren muoviroskasta on peräisin kaupallisesta kalastuksesta ja merenelävien viljelystä.

Mutta miksi tässä puolustelen muovia? Eikö olisi kuitenkin parempi, jos siitä tyystin luovuttaisiin? Vastaus on yksiselitteinen ei. Mikromuovia karisevat fleece-takit saa kyllä puolestani sulattaa historian unohdukseen, mutta monissa käyttötarkoituksissa muovi aivan verraton materiaali. Sen luontoa säästäviä ominaisuuksia ei sovi aliarvioida.

Erityisen hyvin muovi sopii ruoan pakkaamiseen. Se on kevyttä, kestävää, ilmatiivistä ja hygieenistä. Keveys ja kestävyys säästävät kuljetuskustannuksia eli polttoainetta. Tiiviys ja hygieenisyys pidentävät säilyvyyttä eli vähentävät hävikkiä. Sekä kuljetus että kaatopaikalla maatuva ruoka tuottavat merkittävästi kasvihuonepäästöjä. Muovin kierrätys on myös ottamassa tuulta alleen, joten pian jätemuoveista saadaan uutta materiaalia, kun nykyisellään ne pääasiassa poltetaan sähköksi ja kaukolämmöksi.

Muoviroskan parissa puuhastelun ohella suomalaisten olisikin syytä keskittyä hiilijalanjälkeensä, joka on Euroopan suurimpia. Eniten omaa ilmastovaikutustaan voi hillitä välttämällä lentokoneella matkustamista ja vähentämällä paljon kasvihuonepäästöjä tuottavien ruokien kuten lihan ja maailman ääristä tuotujen vihannesten kulutusta.