Hyvät veljet ja veronmaksajan kuppaus
Valtiovarainministeri Riikka Purra palaa kolumnissaan Nuorisosäätiön tapaukseen sekä Suomessa esiintyvään poliittiseen korruptioon.
Kohujen keskiössä olivat ministerin ja keskustan puheenjohtajan titteleitä pitävät tai pitäneet Antti Kaikkonen ja Matti Vanhanen, joista ensin mainittu tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja jälkimmäinen vältti rangaistuksen ministerin tavallista korkeamman syytekynnyksen ansiosta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva18.8.202515:54
Kesäloma on hyvää aikaa lukea kirjoja, joihin ei arkisessa kiireessä ehdi perehtyä. Yksi pysäyttävimmistä niistä oli Ari Korvolan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö (Docendo 2023), jonka sisältö on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle.
Korvola kertaa kirjassaan keskustataustaisen Nuorisosäätiön talousrikokset sekä syvään juurtuneen poliittisen korruption. Kohujen keskiössä olivat ministerin ja keskustan puheenjohtajan titteleitä pitävät tai pitäneet Antti Kaikkonen ja Matti Vanhanen, joista ensin mainittu tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja jälkimmäinen vältti rangaistuksen ministerin tavallista korkeamman syytekynnyksen ansiosta.
Kansalaiset muistavat Nuorisosäätiön rikosvyyhdin ennen muuta Kaikkosen vankeustuomiosta ja Vanhaseen henkilöityvästä niin sanotusta lautakasakohusta. Korvolan kirjassa lautakasaa pöyhäistään vielä uudelleen, mutta asian pihvi se ei ole nyt, kuten ei ollut syksyllä 2009 kohun tultua ensi kertaa julki.
Korvolan ehdottomasti tärkein ansio on kuvaus siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi. Useilla esimerkeillä kerrotaan, miten posketonta rahankäyttöä yleishyödyllisen statuksen saaneessa Nuorisosäätiössä harjoitettiin ja miten miljoonatukia pumpattiin Raha-automaattiyhdistyksestä ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Arasta. Toiminta verhottiin kauniiseen ajatukseen nuorten edullisesta vuokra-asumisesta, vaikka todellisuudessa järjestelmä kaikkine välistävetoineen tuli kalliimmaksi kuin avoimeen kilpailutukseen perustuva asuntorakentaminen.
Aran vastuulla ollut viranomaisvalvonta oli kauniisti sanottuna tehotonta. Laskun tästä maksoivat viime kädessä vuokra-asunnoissa asuvat nuoret sekä tietysti lopulta veronmaksajat.
Nuorisosäätiö ei ole ainoa esimerkki poliittisen korruption syövästä. Myös muilla puolueilla oli (ja on) lypsylehmänsä, joilla veronmaksajien rahaa imettiin omalle lähipiirille. SDP:tä lähellä olleista säätiöistä Korvola mainitsee oululaisen Riihisäätiön.
Poliittisen korruption teki mahdolliseksi paitsi olematon valvonta myös yleinen ilmapiiri. Poliitikot vetosivat "maan tapaan", joka on kaunisteltu ilmaisu sille, että kaikkihan nyt vetävät veronmaksajan rahaa välistä, jos sitä ei ole erikseen laissa kielletty. Keskustalaisten puolustukseen kuului myös ohjata julkinen keskustelu mittasuhteiltaan pienempiin ja hähmäisempiin aiheisiin, kuten edellä mainittuun lautakasaan.
Korvolan kirja panee kysymään, millaista on oman aikamme poliittinen korruptio. Millaiset julkisuudelta piiloon jäävät kytkyt ja verkostot estävät kehittämästä Suomen taloutta niin, että rahaa ei hassata poliittisen rälssin etuoikeuksiin, tehottomiin yritystukiin tai asemansa betonoineiden järjestöjen ja säätiöiden tukiin?
Valitettavasti media kykenee vain harvoin siihen, mihin Korvolan kaltainen journalisti on yltänyt vuosikymmenten työllään.
Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
