Paperi kertoi pelin hengen
Jouni Kemppainen: Tyytyvätkö muut liitot paperimiehiä alempiin palkankorotuksiin?14.10.201602:00
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala teki tällä viikolla merkittävän avauksen. Nollaratkaisujen ja kilpailukykysopimuksen mukaisten kiristysten sijasta hän esitti omalle väelleen palkankorotuksia ensi vuoden tuloneuvotteluissa (MT 12.10). Vaikka esitys on ay-johtajalle mitä perinteisin, tällä kertaa se kuulostaa lähes retrolta.
Kilpailukykysopimuksen mukaiset työajan pidennykset ja muut alakohtaiset tulkinnat ovat vielä monella alalla viimeistelemättä. Kovalla vaivalla aikaan saatu sopimus ei myöskään vielä käytännössä vaikuta. Sen sijaan talous näyttäisi kääntyneen kasvuun. Erityisen vahva kasvu on rakentamisessa, mutta monilla muillakin aloilla on yrityksiä, joissa kannattavuus kasvaa kohisten. Ilahduttavaa on myös se, että tuotannon kasvu suuntautuu pääkaupunkiseudun sijasta nyt maakuntiin.
Turun telakkaihmeen lisäksi erityisesti metsä- ja biotuoteteollisuus ovat aloja, joissa yritysten parantunut tilanne kohentaa myös työllisyyttä. Ja juuri tästä paljon puhutussa työmarkkinapolitiikassa kansankunnan tasolla on kysymys. Onko meillä nyt malttia vaurastua? Vai syömmekö heiveröisen kasvun eväät jo ennen kuin ne on kääritty voipaperiin?
Ensi syksynä palkankorotukset ovat pelkästään liittojen varassa. Alakohtaisia ratkaisuja on tarkoitus tehdä niin, että vientialat etenevät ensin ja määrittelevät korotusten katon. Tämä on niin sanotun Suomen mallin ydin. Parhaassa tapauksessa tämä myös toimii. Niillä aloilla, joilla on palkankorotusvaraa, sitä voidaan käyttää.
Metsäteollisuudessa hyvään ratkaisuun on mahdollista myös päästä. Vanhalan muotoilut olivat maltillisia. Alalla on tehty myös paikallista sopimista pitkään ja tuloksia näkyy. Tuottavuus on kasvanut selvästi.
Muta malttavatko muut pysyä metsäväen peesissä? Kuten monilla aiemmillakin liittokierroksilla, kustannusten karkaaminen on vaarana. Kuka touhua koordinoi ja millä mandaatilla?
Elinkeinoelämän keskusliitto on vetäytynyt tuloratkaisusta ja riisuu parhaillaan jäsenliittojensa tahdosta organisaatiotaankin sellaiseksi, että sen on vaikea enää tuloratkaisuihin osallistua. Palkansaajapuoli on edelleen nyreissään hallitukselle taannoisista pakkolakisuunnitelmista. Pääministeri Juha Sipilää ei ainakaan tässä vaiheessa Suomen mallin kummisedäksi olla pyytämässä.
Vientialojen työnantaja- ja palkansaajaliittojen olisi yhdessä sovittava marssijärjestys ja jakovara. Helppoa ei ole tämäkään, mutta erityisen hankalaa on saada seuraavassa vaiheessa mukaan naisvaltaisia palvelualojen liittoja tai julkisen sektorin työntekijöitä, joille tuottavuuskehitys ei tarjoa samanlaista ansaintamahdollisuutta kuin vientialoille. Silti näin pitäisi tapahtua. Jos avoin sektori ei tuo maahan tuloja, myöskään julkista sektoria ei pystytä pitämään totutulla tavalla yllä.
Vanhalan avaus osoitti pelin hengen. Jos Suomen mallin taakse ei saada riittävästi yksituumaisuutta ja luottamusta, lopputulos on pahimmillaan se, että nyt kovalla vaivalla aikaan saadut tulokset tuhotaan.
Selvää on, ettei se olisi kenenkään etu. Silti näin on käynyt aiemminkin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
