Lukijalta: Sähkölinjojen aiheuttamille metsäkatoalueille voisi raivata peltoa
Nykyinen systeemi, missä linja-aukko on joutomaata ja mistä yhtiö poistaa puuston muutaman vuoden välein, on järjetöntä tuhlausta alueella missä linja-aukosta voisi tehdä peltoa.Suomen tuleva ja jo meneillään oleva uusiutuvan energian buumi lisää metsäkatoa ympäri maan valtavasti. Se on fakta, jolle emme voi mitään. Siksi esimerkiksi lunastuslakia ollaan parhaillaan päivittämässä, ja se tullee ensi talvena lausuntokierrokselle. Suomi ja Eurooppa tarvitsevat tulevaisuudessa paljon lisääkin uusiutuvaa sähköä, joten rakentaminen tuskin lakkaa myöskään tulevaisuudessa. Toki suhdanteiden tekemiä notkoja voi investointien määrässä olla, mutta näinhän on oikeastaan joka alalla.
Nyt kun linjojen rakentaminen aiheuttaa metsäkatoa, pitäisi miettiä, mitä järkevää käyttöä linja-aukolle voi tehdä? Rakentaminen kun on lähtökohtaisesti kielletty ja metsää ei voi kasvattaa, niin jäljelle jää käytännössä viljely.
EU:n metsäkatoasetus ja sen takautuvuus käytännössä kuitenkin kieltävät näiden alueiden raivaamisen pelloksi, joten jälleen ollaan hankalassa tilanteessa, jossa EU puuttuu järkevään maankäyttöön.
Suomen tulisikin välittömästi lähteä edistämään poikkeusta metsäkatoasetukseen, millä muun rakentamisen aiheuttama metsäkatoala voitaisiin ottaa viljelykäyttöön ilman rajoitteita. Nykyinen systeemi, missä linja-aukko on joutomaata ja mistä yhtiö poistaa puuston muutaman vuoden välein, on järjetöntä tuhlausta alueella missä linja-aukosta voisi tehdä peltoa.
Sanoisin jopa, että tuossa kohtaa olisi paikallaan pellonraivaustuki, tai vähintäänkin uusien linjaraivioiden saaminen suoraan korvauskelpoisuuden piiriin ilman rajoitteita.
Verrattuna väkisin avoimena pitämiseen ja puun maahan raivaamiseen olisi pelloksi muuttamisella paljon hyviä puolia. Sopivilla maalajeilla hiilipäästö muuttuisi hiilensidonnaksi, lisäisi biodiversiteettiä ja tuottaisi lisäksi laadukkaita kotimaisia elintarvikkeita.
Antti Kangas
kansanedustaja (ps.)
- Osaston luetuimmat







