Kalojen virikekasvatuksen kupla

Suomessa kalavesien hoito perustuu kalaistutuksiin. Ylikalastuksen ja kalavesien hoidon virheitä korjataan vapauttamalla kalanviljelylaitoksissa kasvatettuja kaloja luonnonvesiin hyvien saaliiden toivossa.

Vielä 1970–1990-luvuilla istutukset tuottivat hyvin, mutta 2000-luvulla istutukset eivät ole enää tuottaneet juuri mitään ja ovat olleet resurssien haaskausta – paitsi Inarilla, jossa taimenistutusten tuotto on edelleen hyvällä tasolla.

Luonnonvarakeskus Luke uutisoi keväällä tieteellisesti testatusta, kalaistutusten tuloksellisuuden mullistavasta istutuspoikasten virikekasvatusmenetelmästä.

Luken virikekasvatusoppaan mukaan viljelylaitoksissa virikkeellisesti kasvatetut poikaset selviytyvät paremmin luontoon vapauttamisen jälkeen kuin perinteisesti kasvatetut poikaset antaen hyvä saalistuoton.

Mutta mitään tutkittua tietoa virikekasvatettujen poikasten paremmasta menestymisestä luonnon vesissä ei esitetä, on vain oletuksia.

Ainoa virikekasvatusoppaassa esitetty tutkimus luonnonvesistä on Torniojoessa tehty lohen vaelluspoikasten vaellustutkimus, jossa virikekasvatetut poikaset selvisivät jokisuuhun saakka kaksi kertaan paremmin kuin tavanomaisesti kasvatetut vaelluspoikaset.

Se, että lohismoltit selviävät jokisuuhun, ei kerro vielä, menestyvätkö ja tuottavatko nämä poikaset aikuisia lohia kalastettavaksi ja lisäävätkö ne tulevien vuosien kutuvaeltajia joessa yhtään enempää kuin perinteisesti kasvatetut istukkaat. Missä siis tieteellinen testaus tässä asiassa on?

On hämmentävää, kuinka hatarilla perusteilla Luken tutkijat esittävät otettavaksi käyttöön uuden, vanhat käytännöt syrjäyttävän istutuspoikasten tuotantomenetelmän. Pelkkä uskomus menetelmän paremmuudesta ei riitä.

Nykyinen kalaistutusten heikko tuotto voi juontua myös jostakin muusta, tutkijoille tuntemattomasta syystä kuin istutuspoikasten kasvatusmenetelmä. Verovaroilla tehtäviltä tutkimuksilta odottaisi selvästi parempaa luotettavuutta.