TÄYTTÄ ELÄMÄÄ TAITEILIJA-YHTEISÖSSÄ
Jukka-Pekka Levy muutti Kirsikotiin vuonna 1997.
Laura Nykänen nimesi työnsä huhtikuisen tekstiviestikohun innoittamana Ilkka Kanervaksi.
Laura Nykäseltä ja Santtu Miettiseltä sujuu maalaus yhteisen pöydän äärellä.Kirsi- kodin taiteilijayhteisössä jokaisella on oma vahva tyyli, muita ei matkita. Taidetta ei kuitenkaan vetäydytä tekemään yksin, vaan töitä tehdään lähes aina yhdessä yhteisten työpöytien ääressä. Yhteisössä onkin Kirsikodin voima.
Työt vasemmalta oikealle: osa Kirsi Mikkosen Toscana-peitosta, maalaus kankaalle; Laura Nykänen, Havumetsä, tempera; Jukka-Pekka Levy, nimetön tussipiirros.
Kirsikodin taiteilijayhteisössä jokaisella on vahva oma tyyli, muita ei matkita.
Jokainen Kirsikodin yhteisön jäsen on hyvin erityinen omalla tavallaan.
Yhteisön jäsenten erityisyys ja ilmaisun voima ovat osaksi peräisin heidän erilaisuudestaan, jonka perusteella yhteiskunta helposti jättää huomioimatta heidän yksilöllisyytensä. Kirsikoti on kehitysvammaisten taiteilijayhteisö, missä jokainen saa toteuttaa itseään ja tehdä taidetta.
Santtu Miettinen on 25-vuotias nuori mies. Hän muutti Kirsikotiin kolmisen vuotta sitten.
Tällä hetkellä Miettisestä mieluisinta on taulujen maalaaminen ja kuvanveisto.
”Ajallaan minusta kypsyy taiteilija, haen vielä sitä minulle ominta tekniikka.”
Vaikka ateljee ei ole kovin suuri ja siellä työskentelee kymmenisen ihmistä, hälinästä tai tuskastuneesta huokailusta ei ole tietoakaan. Kaikki keskittyvät intensiivisesti omien töidensä tekemiseen.
Taidenäyttelyt ovat tärkeä juttu
Jos Miettinen on rauhallinen ja jämpti puheissaan, on hersyvä ja pulppuileva 24-vuotias Laura Nykänen hänen vastakohtansa.
Nykänen kulkee päivittäin kotoaan Lieksan keskustasta Kirsikotiin ja takaisin. Hän on ollut taiteilijayhteisön jäsen jo noin viiden vuoden ajan.
Aivan kuten muistakin taiteilijoista myös Nykäsestä on mukava saada omaa taidetta esille.
Kirsikodin taiteilijoiden teokset ovat olleet esillä monissa kymmenissä yhteisön omissa näyttelyissä, kymmenessä kansainvälisessä ja kotimaisessa yhteisnäyttelyssä sekä muutamissa yksityisnäyttelyissä kotimaassa.
”Haaveeni on, että joku teokseni olisi joskus esillä venäläisessä museossa”, kertoo Nykänen.
Kirsikodin perustajan Raija Mikkosen mukaan Kirsikodin taiteilijoiden töitä ei ole koskaan tarvinnut tuputtaa tai tyrkyttää mihinkään.
Mikkonen asuu Kirsikodissa tyttärensä Kirsi Mikkosen kanssa, jonka hän adoptoi lastenkodista neljävuotiaana.
Joukossa taiteilija- seuran ammattijäsen
Kirsi Mikkonen on Joensuun taiteilijaseuran ammattijäsen, ja tulevaisuuden haaveena siintelee Taidemaalariliiton jäsenyys.
”Inspiraation puute tai tympääntyminen eivät vaivaa oikeastaan koskaan. En voisi kuvitella elämää ilman taidetta”, sanoo Kirsi.
Joskus tekemisen palo ottaa niin tiukkaan otteeseen, että töitä jatketaan pitkälle yöhön.
”Olen minä joskus käynyt herättämässä Raijan yöunilta katsomaan valmista teosta.”
Raija Mikkosen mukaan ketään ei ole tarvinnut koskaan houkutella tarttumaan taiteen tekemiseen. Töitä tehdään jaksoittain erilaisilla tekniikoilla toiminnanohjaajan tai vierailevien opettajien johdolla.
”Vierailevia opettajia on ollut todella helppo houkutella tänne. Muun muassa kuvanveistäjä Erkki Kannosto tulee taas ensi kesänä pitämään kurssia”, hän kertoo.
Töitä tehdään paljon tilauksesta
Kirsikodin toimintaan ei ole haettu toiminta-avustuksia.
”Investointeihin on saatu rahaa Raha-automaattiyhdistykseltä. Olemme hakeneet kulttuurimäärärahoja sekä saaneet yksityisiltä ihmisiltä lahjoituksia, mutta muuten taiteen tekeminen rahoitetaan taiteilijoiden töillä”, kuvailee Raija Mikkonen toimintaa.
Perinteisten taulujen ja veistosten lisäksi Kirsikodin taiteilijoiden kätten jälki näkyy monissa tekstiileissä ja käyttöesineissä.
Painoväreillä kankaille maalatut teokset voidaan esimerkiksi ommella ja käsitellä kulutusta kestäviksi päiväpeitoiksi, päällystää vahakankaaksi tai laminoida tarjottimen pinnaksi. Tuotekirjo myymälässä on laaja.
Nykäsen mielestä on aina jännittävää nähdä, ostaako Kirsikodin myymälässä piipahtanut asiakas juuri hänen tekemiään töitä.
Ideoita erilaisten värien tai kuvioiden yhdistelystä hän kertoo kokeilevansa jonkin verran ensin luonnoskirjaansa.
”Jokaiselle yhteisön jäsenelle on oikeastaan muodostunut oma asiakaskuntansa. Suurin osa töistä on tällä hetkellä tilaustöitä”, kertoo Raija Mikkonen.
Esimerkiksi Ateneumissa odotellaan Kirsin maalaamaa vahakangasta, joka on tilattu isoa työpöytää varten.
Pakettiautolla ulkomaanreissuille
Kirsin töitä on innoittanut jo pitemmän aikaa Italian Toscana. Siellä Kirsikodin väki on käynyt parikin kertaa työskentelyjaksolla.
”Olemme muutamia kertoja pakkautuneet pakettiautoon tarvikkeiden kera ja käyneet maalaamassa ulkomailla. Lähteminen on isossa porukassa helpompaa”, sanoo Raija Mikkonen.
Hän kertoo, että vastaanotto ulkomailla on ollut uskomattoman positiivista. ”Eräänkin kerran olimme maalaamassa Italian Toscanassa, kun paikalle saapui kaupungin pormestari ja televisioryhmä tutustumaan meihin.”
”Nämä ihmiset ovat tarjonneet minulle valtavasti elämyksiä. Heissä on huikeaa elämän iloa, lahjakkuutta ja ilmaisun voimaa”, toteaa Raija Mikkonen ja katselee lämpimästi töidensä parissa ahertavia ihmisiä.
Ei hänen sanomiseensa voi kuin yhtyä.
”En voisi kuvitella elämää ilman taidetta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
