Suurpetoratkaisut sivuuttavat voimassa olevan lain − suden kannanhoidollinen metsästys on täysin mahdollista

Kirjoittaja avaa Bernin sopimuksen merkitystä ja tulkintaa Suomen suurpetojen suojelussa.  Kuva: Markku Vuorikari

Suurpetoasioiden oikeudellinen arviointi hallintotuomioistuimissa on osoittanut, että tuomioistuimilla on ollut haasteita perustaa ratkaisujaan oikeisiin oikeuslähteisiin. Oikeuskäytännön perusteella ratkaisuissa on tukeuduttu toissijaisiin oikeuslähteisiin.

Suomi on sitoutunut Euroopan neuvoston johdolla laadittuun Bernin sopimukseen, joka sääntelee muun muassa suurpetojen suojelua. Sopimus on saatettu Suomessa voimaan niin sanotulla blankettiasetuksella vuonna 1986. Voimaansaattaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että itse Bernin sopimuksen teksti on asetuksen tasoisena Suomessa noudatettavaa lainsäädäntöä.

Sopimuksen 14 artiklan mukaan sen soveltamista ohjaa Bernin sopimuksen pysyvä komitea, joka käytännössä tarkoittaa vähintään joka toinen vuosi pidettäviä sopijavaltioiden välisiä kokouksia. Bernin sopimuksen pysyvän komitean apuna on sopimukseen perustuvia asiantuntijaryhmiä, joista yksi on keskittynyt suurpetoihin. Kyseinen asiantuntijaryhmä tekee yhteistyötä eurooppalaisten suurpetotutkijoiden kanssa.

Euroopan unioni on Suomen tavoin yksi Bernin sopimuksen sopimusosapuolista. Se liittyi sopimukseen vuonna 1982. Jäsenvaltioissaan Euroopan unioni panee sopimusta täytäntöön vuonna 1992 annetun luontodirektiivin avulla. Luontodirektiivin tulkintaa ohjaavat Euroopan unionin komission ohjeet ja Euroopan unionin tuomioistuimen kannanotot.

Suomen liittyessä Euroopan unioniin vuonna 1995 Bernin sopimus oli meillä edellä kerrotusti jo saatettu voimaan. Suomi ei periaatteessa tarvitse Bernin sopimusta täytäntöön panevaa luontodirektiiviä, Euroopan unionin komission direktiiviä koskevia ohjeita eikä Euroopan unionin tuomioistuimen kannanottoja. Se, mitä Suomi tarvitsisi, on osaava Bernin sopimuksen soveltaminen ja tulkinta.

Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen mukaan Bernin sopimuksen soveltaminen tulisi perustua valtiosopimustekstiin, valtiosopimuksen valmistelutöihin ja soveltamiskäytäntöön. Suomalaiset hallinto-oikeudet ovat käytännössä kieltäytyneet soveltamasta Bernin sopimusta Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen edellyttämällä tavalla. Sen sijaan ne ovat ratkaisuissaan nojautuneet yksinomaan Euroopan unionin luontodirektiiviin, Euroopan unionin komission ohjeisiin ja Euroopan unionin tuomioistuimen kannanottoihin.

Euroopan unionin asiakirjat ovat Bernin sopimukseen nähden toissijaisia. Hieman kärjistäen ne ovat vain yhden sopijapuolen kannanottoja Bernin sopimuksesta. Wienin valtiosopimusoikeutta koskeva yleissopimus ei tunnusta valtiosopimuksen yksittäisen osapuolen kannanotoille minkäänlaista itsenäistä oikeudellista painoarvoa. Suomalaisten hallintotuomioistuinten tapa sivuuttaa Bernin sopimus, sen pysyvän komitean ja asiantuntijaryhmien kannanotot ovat johtaneet Suomessa Ruotsista poikkeaviin oikeudellisiin lopputulemiin.

Valtiosopimusten tulkinta on haastava laji, sillä valtiosopimuksia ei kirjoiteta samalla tavalla kuin kansallisia lakitekstejä. Siksi Bernin sopimuksen määräys pysyvästä komiteasta sopimuksen soveltamisen valvojana puolustaa paikkaansa. Bernin sopimukseen perustuvia, muun muassa pysyvän komitean, suosituksia ja kannanottoja löytyy Euroopan neuvoston sivuilta noin 250 kappaletta. Bernin sopimuksen toinen artikla edellyttää lajien suojelun rinnalla myös muiden näkökohtien huomioon ottamista suurpetojen suojelussa. Ruotsin korkein hallinto-oikeus on vuonna 2016 antamassaan ratkaisussa edellyttänyt, että lajien suojelun tulee olla tasapainossa taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen intressien kanssa, minkä lisäksi siinä tulee ottaa huomioon alueelliset ja paikalliset näkökohdat. Suomalaisessa oikeudenkäytössä Bernin sopimus on tältä osin täysin sivuutettu.

Osin suomalaisten hallintotuomioistuinten tulkintoja selittää kyvyttömyys irrottautua yksittäisten eläinyksilöiden suojelusta. Suurpetojen suojelun alkuvaiheissa onkin ollut perusteltua pitäytyä yksittäisten eläinyksilöiden suojelussa, mutta suojelun edistyessä ja suurpetokantojen vahvistuessa tilanne on muuttunut. Muutos kulminoituu Bernin sopimuksen pysyvän komitean vuonna 2008 antamaan suositukseen, joka siirsi keskustelun yksittäisten eläinyksilöiden suojelusta populaatiotasoiseen suojeluun. Se puolestaan mahdollistaa ruotsalaisen esimerkin mukaisesti myös muiden intressien huomioon ottamisen lajien suojelun rinnalla. Bernin sopimuksen perusteella suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on täysin mahdollista ja jopa suositeltavaa.

Jarmo Kiuru

oikeusinformatiikan lehtori

Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta