Puolustusvoimauudistus peruutettava
Keskustajohtoinen hallitus linjasi puolustusbudjetin tasoksi kahden prosentin lisäyksen vuosittain. Sen katsottiin olevan minimitaso, jolla maanpuolustuksen taso pystytään pitämään. Valtiontalouden heikkeneminen on pakottanut budjettileikkauksiin.
Miten on selitettävissä puolustusmenojen kaksinkertainen säästövaade (10 prosenttia) muihin hallinnonaloihin nähden? Jos puolustusvoimia kohdeltaisiin samalla säästöprosentilla, ehkä puolet lakkautettavista varuskunnista säästyisi, samoin puolet työpaikoista.
Miten tähän on tultu?
Vastaus tulee hallituksen kokoonpanosta ja viime kesän hallitusneuvotteluiden tuloksesta. Tässä kohtaa on syytä palauttaa mieliin, ketkä ovat tämän päivän ”käpykaartilaisia”.
Hallituspuolueiden kansanedustajat perustelevat, että päätökset ovat puolustusvoimien itsensä tekemät.
Tosiasiassa puolustusvoimat on asetettu lähes mahdottoman tehtävän eteen: On toteutettava 10 prosentin leikkaukset. Tämä ei ole ollut puolustusvoimien tahto. Mutta suomalainen sotilas on koulutettu noudattamaan tinkimättä saamansa käskyt.
Kenenkään ei pidä luulla, etteikö päätös olisi ollut poliittinen. Sen teki presidentin (Halonen) johtama ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta, jossa ovat mukana hallituksen keskeiset ministerit. Ehdotus tähän valiokuntaan on tullut puolustusministeriöstä ja kenraalit ovat toimineet poliittisten päätösten mukaisesti.
Hallituksen tulisi peruuttaa meneillään oleva uudistus, koska se on liian suuri riskinotto maamme puolustukselle. Ylimitoitetuilla säästötoimenpiteillä heikennetään tai jopa romahdutetaan maanpuolustustahtoa pitkässä juoksussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
