Puodin verran puhtia

Kaupan kanssa lähes yhtä tärkeä kyläläisille on sen yhteyteen avattu kahvila. 

Pienet asiat on helppo noutaa ohimennen kyläkaupasta. Ostoksilla piipahtivat Kirsti Hirvasniemi ja Rainer Heinikoski. 

Veera Kuha ei saanut kauppaa varten yrityslainaa, vaan teki lähes kaiken työn talkoovoimin ja omilla säästöillä. 

Asiakkaat toivat kortteja ja kukkia uudelleen avattuun kyläkauppaan viikkojen ajan. 

Viisi poroa juoksee pitkin kapeaa Kuivajoentietä ja ylittää Kivijoen. Matkaa Oijärven kylältä nelostielle on vajaat viisikymmentä kilometriä. Tien poskessa kyhjöttää punainen kauppa, jonka maalipinta on helmoista rapistunut. Ikkunassa lukee uusin kiiltävin teippauksin Veeran puoti.

Myös kaupan sisätilat loistavat uutuuttaan, ja tiskin takana loistaa ylpeyttä tuore kauppias Veera Kuha.

Perustamalla uuden kaupan Kuha kauhoo yleistä suuntausta vastaan. Vuonna 2006 kyläkauppoja oli vielä 563, mutta vuonna 2015 yli puolet niistä oli lakkautettu. Jäljellä oli 275 kauppaa.

Luvut eivät huoleta Kuhaa, joka uskoo puotiinsa ja siihen, ettei kylän asukasluku vähene enää nykyisestä.

”Kaipaan ympärilleni tilaa ja rauhaa. En halua lähteä pois, ja ajattelen, etteivät muutkaan halua.”

Oijärven kylällä oli Veera Kuhan lapsuudessa neljä kauppaa. Jos Veeralla oli rahaa, hän osti suuren lantin kokoiset merkkarit Vapun kaupasta, joka sijaitsi 2,5 kilometrin päästä lapsuudenkodista.

Nykyinen Veeran puoti tunnettiin tuolloin nimellä Jokitupa, ja sinne oli matkaa seitsemän kilometriä. Pieni kauppa sijaitsi rakennuksen keskellä, jonka toisessa päädyssä oli baari ja toisessa asunto.

Lapsena Kuhasta olisi ollut täysin mahdoton ajatus, että hän itse seisoisi joskus kaupantiskin takana.

”Olin niin hiljainen. Olin se käsityöihminen, joka koulutunneilla opetti muitakin, kun osasin jo tehtävät.”

Kuha muutti sittemmin miehensä Kauko Kuhan kanssa silloisen Kuivaniemen kunnan Luujoen kylään, joka sijaitsi lähempänä kuntakeskusta.

Lasten kasvettua Kuhalle jäi enemmän aikaa tyhjälle kotipaikalle Oijärvellä. Kuha rakensi sinne huvilan, jonne hän suunnitteli muuttavansa miehensä kanssa eläkepäiviksi.

Muutto tuli aiemmin, kun hänen miehensä sairastui ihosyöpään. Uusi koti soveltui pyörätuolilla liikkumiseen vanhaa paremmin ja pariskunta muutti sinne 2007. Vajaan vuoden päästä Kauko Kuha kuoli.

Veera Kuha jäi asumaan lapsuudenkyläänsä yksin. Tai yksin ja yksin, vuosien varrella lapsuuden ujous oli karissut ja Kuhasta oli tullut aktiivinen paikallisissa yhdistyksissä ja kunnallispolitiikassa.

Kotipihaansa Kuha hankki lampaita ja silkkikanoja. Hän viljeli kasvihuoneessa ja kasvimaalla lähes kaiken tarvitsemansa ruuan.

Oijärveläisille oli suuri pettymys, kun kylän kauppa lopetti maaliskuussa 2014. Kyläläiset harmittelivat aina kokoontuessaan kaupan lähtemistä ja pohtivat, vieläkö joku alkaisi pitää sitä.

Mitä enemmän Veera Kuha pohti asiaa, sitä selvemmin hänestä alkoi tuntua, että hän voisi olla se joku.

”Olen luonteeltani sellainen, että haluan pitää kylän asuttuna ja elävänä.”

Aiemmin Kuha oli elättänyt itsensä tekemällä yhtä aikaa muun muassa isännöitsijän ja kirjanpitäjän töitä. Kuhan mielessä alkoi elää haave, että jatkossa hän voisi saada elantonsa kaupasta.

Kuha osti kiinteistön, teollisuushallin ja tontin pakkohuutokaupasta noin 3 000 eurolla. Kaikki eteni suunnitelmien mukaan siihen saakka, kun hän aloitti lainaneuvottelut pankin ja Finnveran kanssa.

”Ei syrjäkylille anneta lainaa”, rauhallinen Kuha puhahtaa ja vaikuttaa ensimmäistä kertaa vihaiselta.

Perusteluina käytettiin sitä, ettei edellinen kauppa ollut kannattanut. Mutta Kuhalla oli selvä suunnitelma, kuinka hän tekisi asiat eri tavalla kuin aiemmin.

Kaupan yhteyteen tulisi kahvila ja baari. Sivuhuonetta voisi vuokrata joinakin päivinä kokouksiin, hierojalle tai kampaajalle. Kuha voisi puolestaan tehdä siellä ompelutöitä ja kirjanpitoa. Kun kaikki yhdistäisi samaan, se kantaisi.

Kielteisen lainapäätöksen jälkeen Kuha kuitenkin lannistui ja päätti haudata unelmansa.

”Sitten sukulaiset lupasivat tulla talkoilla tekemään kauppaa. Lopulta talkoolaisina oli myös paljon kavereita ja pari kyläläistä.”

Kuha rakensi kauppaa muiden töidensä ohessa.

”Tein pitkää päivää, mutta se oli piristävää tekemistä. Minulla oli selvä visio, ja katseeni oli kohti tulevaa.”

Nyt Kuha seisoo uuden tiskin takana. Tosin tiski on tehty 60 vuotta vanhan autotallin seinästä irrotetuista laudoista. Samaa kierrätyspuuta on käytetty muuallakin remontoidussa tilassa. Kahvilan seinää komistaa Veera Kuhan Jani-pojan suuri suota kuvaava maalaus.

Kauppa valmistui muutamia kuukausia suunnitelmia myöhemmin. Yllätyksenä tuli, että kaikki rakennuksen sähkötyöt piti tehdä uusiksi. Kuha joutui hakemaan lisälainaa, mutta tällä kertaa hän haki ja sai sitä norjalaiselta pankilta.

Kuppilan pöydässä istuu kyläläinen oluttuopillisella. Isoäiti lapsenlapsineen ostaa kotiin ruokatarvikkeita. Ulko-ovi kilisee jälleen. Haukiputaalainen metsästäjä Mauri Jaskari unohti termospullon ja eväät kotiin ja tulee linnustuksen välissä Veeran puotiin kahville.

Seinän viereen pikkupöydälle on kerätty kyläläisten ja ohikulkijoiden tuomia lahjoja: eräaiheinen piirustus, kukkia ja pinoittain onnittelukortteja.

Yhdessä korteista lukee: ”Unelmat on tarkoitettu saavutettaviksi.” Osan monista kimpuista Kuha on ripustanut kuivumaan keskeneräiseen takahuoneeseen. Vastaanoton lämpimyys yllätti.

”Avajaispäivinä väkeä oli koko päivän iltaan asti. Kuukauden ajan aina joku tuli kukkapuskan kanssa tai lahjan kanssa. He olivat hyvillään, että kauppa oli pystytetty.”

Kuhan yllätti myös median huomio. Haastattelupyyntöjä on riittänyt, Veeran Puoti esiteltiin Yleisradion televisiouutisten pääuutislähetyksessä ja kaupasta kerrottiin isosti alueen maakuntalehdessä Kalevassa. Vastavirtaan uija on huomattu.

Kuhaa huomio ei haittaa, vaikka hän ei siitä varsinaisesti nautikaan.

Jo ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että kauppa on tärkeä. Moni on kiitellyt, ettei kaikkia ostoksia tarvitse nyt muistaa muualla kaupassa käydessä. Muut kaupat ovat kaukana, lähin seuraava kauppa on noin 35 kilometrin päässä, mutta suuriin marketteihin on matkaa yli 80 kilometriä.

Osa tekee nyt kaikki ostoksensa Veeran puodista. Vielä ostospaikkaakin merkittävämpää monille on se, että nyt Oijärvellä on paikka, missä muita kyläläisiä voi luontevasti kohdata.

”Muutama kyläläinen tulee kahvilaan istumaan hetkeksi melkein joka päivä.”