Brexit olisi uhka Suomelle
Britannia on ollut vastavoima Benelux-maiden, Ranskan ja Saksan liittovaltiopyrkimyksille.
Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Jukka Koivula kannattaa Britannian pysymistä EU:ssa. Kuva: Markku VuorikariBritannian mahdollinen ero Euroopan unionista muuttaisi toteutuessaan ratkaisevasti unionin voimatasapainoa.
65 miljoonan asukkaan saarivaltio on Saksan jälkeen EU:n väkirikkain maa Ranskan ohella.
Jos Brexit toteutuu, tapahtuisi EU:ssa merkittävä vallan siirtymä kohti unionin ytimiä: Saksaa, Ranskaa ja Benelux-maita.
Britannian lähtö saattaisi kiihdyttää merkittävästi EU:n syventymistä liittovaltioksi.
Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa pyrkimys nauttii vanhastaan vankkaa suosiota.
Britannia on ainoana merkittävänä EU-maana puolustanut itsenäisten jäsenvaltioiden oikeutta itsemääräämisoikeuteen.
Jos Britannian ero tarkoittaa EU:n liittovaltiomaisuuden ratkaisevaa syventymistä, saattaa päätösvalta karata unionin reunoilta entistä peruuttamattomammin Bryssel–Strasbourg-akselille.
Edellä esitetty kehityskulku voisi olla maanosan pohjoisimmalla laidalla sijaitsevalle Suomelle kohtalokas.
On myös mahdollista, että Britannian EU-eroa seuraisi niin kutsuttu ”multi-speed Europe”, suomennettuna monenkeskisten kehien Eurooppa.
Mallissa euromaat muodostaisivat tiiviin liittovaltioytimen. Ulommalle kehälle jäisivät yhteisvaluutan ulkopuoliset jäsenvaltiot.
Skenaariossa Suomi tempautuisi euron myötä ainoana Pohjoismaana unionin syviin ytimiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

