Mikä laulaen tulee, se laulaen tulee

Mielipide

17.2.201601:00

Kolumni

Satu Lehtonen

Eräs tuttavani julisti kerran vastustavansa perinneruokia ja kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Minä julistan nyt vastustavani vanhoja sanontoja.

Ei monikaan asia ärsytä ihmistä niin rankasti kuin vanhat viisaudet, joissa ei ole päätä eikä häntää tai jotka ainakin hujahtavat yhtä suurella todennäköisyydellä ohi maalinsa kuin osuvat siihen.

Näitä viisauksia on lapsena saanut kuunnella turtumiseen saakka, vanhoille sukulaisille nyökytellen.

Ei se vaihtamalla parane, sanoi eräs toinen tuttu usein. Tarkoittaen, ettei kannata erota, koska uusi kumppani ei kuitenkaan ole vanhaa kummempi.

Tämä tuttava oli eronnut ilmeisen huonosta liitosta ja löytänyt sittemmin sielunkumppaninsa, jonka kanssa eli harmonisessa ja onnellisessa suhteessa. Silti hän jaksoi viljellä vanhaa viisauttaan.

Loistoesimerkki hölmöistä viisauksista: "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa".

Onko tarkoituksena sanoa, että älä turhaan opiskele, älä investoi tai yritä edetä urallasi, pieleen se menee kuitenkin?

Sanonta lienee peräisin sellaisen ihmisen suusta, jolla ei ole paloa edetä elämässään, mutta jota harmittavat ne, joilla on.

Samaan lannistamissarjaan kuuluu "itku pitkästä ilosta".

Isoäitini totesi usein, että kone on aina kone. Tarkoitti sillä, ettei mihinkään koneeseen voi luottaa vaan käsin tekeminen on aina varmempaa ja järkevämpää.

Kilttinä lapsena en koskaan kysynyt, miksi hän käytti niin ahkerasti ompelukonetta.

Tämän viisauden mukaan pitäisi kai edelleen lypsää käsin? Painaa sanomalehteä latomalla irtokirjaimia kehikkoon ja ottamalla siitä lyijyvalos? Kutoa vaatekankaat kangaspuissa?

Mies tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Näin kasvatettiin jurottajamiehiä, jotka eivät tunteistaan puhu.

Rumat ne vaatteilla koreilee. Kyllä ne risaiset verkkarit välttää työpaikkahaastatteluun, älä turhaan mitään siistejä farkkuja laita.

Ei haukku haavaa tee. No ei ehkä fyysistä, mutta henkinen haavoittuminen on kyllä ihan yhtä paha asia.

Ei omena kauas puusta putoa. Tuttu asenne: Turha edes ottaa selvää, olisiko siitä tyypistä mihinkään, sehän on niitten poika, ei siitä mitään tule kun vanhemmat on sellaisia.

Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Siinäpä vasta viisauksien pohjanoteeraus, joka toivottavasti on jo hautautunut unohduksen alhoon.

Pakko silti myöntää, että jotkut vanhat sanonnat ovat oikeasti viisaita.

Jokainen on oman onnensa seppä. Näinhän se on, ainakin tiettyyn rajaan asti. On turha odottaa saavansa kaiken valmiina tai syyttää muita epäonnistumisistaan.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru vain puolet. Tämänkin allekirjoitan: kun on joku, jonka kanssa jakaa ilonsa ja surunsa, elämän töyssyt tasoittuvat ja aurinko paistaa kirkkaammin.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Totta tämäkin. Jos kohtelet muita hyvin, voit itsekin odottaa hyvää kohtelua, jos huonosti, saat sen korkoineen takaisin.

Ehkä en siis julista täyttä boikottia vanhoille sanonnoille, vaan seulon ne ja pidän vain helmet.