Laajaan sokeriveroon liittyy suuria ongelmia

Eduskunnasta on lähtenyt liikkeelle vilkas keskustelu elintarvikkeisiin lisätyn sokerin verottamisesta. Uudella verolla haluttaisiin korvata vuoden vaihteessa poistuva makeisvero.

Ehdotuksessa mainitaan, että veron tulisi olla tuntuva, laajapohjainen ja kulutusta ohjaava. Samalla valtiolle saataisiin muutama sata miljoonaa verorahoja.

Kuulostaa liian helpolta ollakseen totta, että yhdellä veroratkaisulla saataisiin makeannälkä aisoihin ja valtion talous kuntoon.

Ensimmäinen ongelma lisätyn sokerin verottamisessa olisi se, että lisätty sokeri ei näy pakkausmerkinnöissä. Pakkauksissa kerrotaan sokereiden kokonaismäärä, joka voi olla luontaista tai lisättyä sokeria. Niitä ei voida erottaa toisistaan edes analyyseillä.

Lisättyä sokeria ei voida myöskään verottaa raaka-aineena, koska se johtaisi vain kotimaisen valmistuksen verottamiseen, ja tuskin meistä kukaan haluaa korvata kotimaiset tuotteet kenties vieläkin makeammilla ja suolaisemmilla tuontituotteilla.

Laajapohjainen sokerivero johtaisi ruuan hinnan merkittävään kohoamiseen ilman, että korotuksesta jäisi senttiäkään viljelijöille. Yrityksille vero tarkoittaisi valtavan suurta veron laskentaan, raportointiin, tilityksiin ja seurantaan liittyvää työpanosta ja byrokratiaa – siis lisää kustannuksia, jotka heikentäisivät mahdollisuuksia kehittää hyvinvointia edistäviä tuotteita.

Sokerivero ohjaisi tuotekehitystä menettelyihin, joilla veroa voitaisiin mahdollisesti kiertää. Vero johtaisi elintarviketeollisuuden tuotannon sekä maidon ja muiden raaka-aineiden käytön alenemiseen, mistä seuraisi työpaikkojen väheneminen teollisuudessa ja alkutuotannossa.

Samalla meille niin tärkeä vienti menettäisi hallinnollisen taakan kautta kilpailukykyään, ja kaupan hyllyillä tuontituotteet saisivat entistä vahvemman aseman. Tätäkö sokeriveron ehdottajat todella haluavat?

Veropäätöksiä tehtäessä on tärkeää selvittää kaikki veron vaikutukset, myös liiketaloudelliset vaikutukset verokertymän lisäksi. Sokeriveron kulutusta ohjaavasta vaikutuksesta ei myöskään ole selkeää näyttöä. Toki tuotteen kymmenien prosenttien hinnannousu vähentäisi kulutusta, mutta samalla muut vaikutukset olisivat jo katastrofaalisia.

Sokerin verottamista selvitettiin jo kolme vuotta sitten valtiovarainministeriön asettamassa työryhmässä. Johtopäätös oli, että sokerin verottamiseen ei ole kehitettävissä taloudellisesti järkevää, yksinkertaista ja tasapuolista verojärjestelmää.

Selvityksen jälkeen on kasvanut tietoisuus siitä, että tällaiset verojärjestelmät ovat myös syrjiviä eri tuotteiden välillä ja aiheuttavat kohtuuttoman hallinnollisen taakan veron tilittämisestä vastuussa oleville yrityksille. Ongelmien todellisuus osoitettiin Elintarviketeollisuusliiton EU:n komissiolle tekemässä makeisverokantelussa, jonka seurauksena makeisten ja jäätelön verottamisesta nyt luovutaan.

Ainoa tasapuolinen ja helppo verojärjestelmä ruokien ja juomien verottamiseen on arvonlisävero. Arvonlisäveroa puoltaa myös se, että sen tilittää verottajalle kauppa eikä teollisuus, jolloin veron määrä ei ole mukana kaupan katteiden laskennassa.

Lasten ja myös aikuisten lihominen on ilman muuta ongelma, johon on haettava ratkaisuja. Vastuu lasten terveydestä on ennen kaikkea vanhemmilla, jotka ohjaavat lastensa ruokakäyttäytymistä ja toivottavasti myös viikkorahojen käyttöä.

Hyvät, maukkaat, säännölliset ateriat kodeissa ja kouluissa sekä riittävä liikunta ovat keinoja, joista löytyy ongelman ratkaisun avain. Aikuisten olisi hyvä perehtyä elintarvikkeiden pakkausmerkintöihin, koska merkinnöistä löytyy runsaasti tietoa ruokakäyttäytymisen perustaksi.

Elintarviketeollisuus jatkaa monipuolisten, hyvinvointia edistävien tuotteiden tuotekehitystä ja vastuullista markkinointia. Myös lapsille ja nuorille halutaan jatkossa tarjota yhä enemmän tuotteita, jotka ovat hyväksi heidän terveydelleen.

Muutoksia tehdään askel askeleelta kaikkein tärkeintä asiaa eli makua unohtamatta.