Nurmikko Nurmikko kutsuu kesäleikkiin
Maan tasaisuus on kaiken a ja o niin nurmikon talvehtimisen kuin kesäpelienkin kannalta. Painaumia voi kesällä tasoittaa lapioimalla niihin multaa tai hiekkaista turvetta.Vihreä nurmikko kuuluu kesäiseen pihaan. Tuuhea ruohikko on kaunis katsoa, mutta ennen kaikkea se tekee pihasta viihtyisän. Kotoisan nurmikon hoidonkaan ei tarvitse olla nokonuukaa.
Pihanurmen hoidossa on yhtä monta näkemystä kuin on nurmikon hoitajaakin. Yhdelle kelpaa vain paraatinurmi, jonka samettista pintaa vaalitaan ja huolletaan keväästä syksyyn. Toinen antaa nurmikon kasvaa, eikä pane pahaksi, vaikka heinikosta puskee esiin myös päivänkakkaroita, mansikoita tai mataraa.
Yhtä kaikki, nurmikko on vihreä, ja kesän lämmössä sillä kelpaa kirmailla.
Keskimäärin nurmikko olisi hyvä leikata vähintään kerran viikossa, jotta se säilyy hyvässä kunnossa. Varsinkin helteillä saa nurmikko kuitenkin rauhassa venähtää, sillä korret varjostavat maan pintaa ja suojaavat juuristoa kuivumiselta. Elinvoimainen nurmikko säilyttääkin vehreytensä melko hyvin myös kesäkuumilla. Varsinaiseen kasteluun on aihetta vasta, kun hellettä on jatkunut vähintään viikon tai kaksi.
Jos pihanurmikolleen haluaa tehdä palveluksen, kannattaa ruohonleikkurin terä huoltaa muutaman kerran kesässä, sillä tylsä ja repivä terä vioittaa heiniä aina juuria myöten.
Vanhaan nurmikkoon herkästi pesiytyvää sammalta voi torjua pistelemällä nurmikkoon talikolla reikiä ja haravoimalla nurmen tyveen uutta hiekkaa, mutta useimmiten pääsee helpoimmalla, mikäli sammalen kanssa vain ryhtyy sinuiksi.
Huolettoman tarhurin pihalla vihreä ”nurmi” syntyy maanpeittokasveilla. Maanmyötäisesti kasvavat taimet levittäytyvät nopeasti tiheäksi matoksi, joka kestää kohtuullista kulutusta, eikä kaipaa leikkaamista. Kestävimpien ja kiitollisimpien lajien joukossa ovat esimerkiksi suikeroalpi, maahumala ja ketohanhikki.
Edellä mainituista elinvoimaisin ja nopeakasvuisin on maahumala (Glechoma hederacea), jonka pyöreät lehdykät sopivat etenkin sinne, missä kasvi saa vapaasti levitä.
Keltakukkainen suikeroalpi (Lysimachia nummularia) sen sijaan leviää hillitymmin ja viihtyy parhaiten perinteisessä puutarhamaassa. Ketohanhikki (Potentilla anserina) taas on hyvä valinta kuivemmille kasvupaikoille, kuten ajoreiteille, laattojen saumoihin ja kivikkoiseen maastoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
