Maausko pitää pihdeissään
Jaana Kankaanpää17.11.201015:00
Suomi kuohuu homojen ja kirkon kinastelun alla. Valtionkirkosta erotaan tuhannen hengen päivävauhtia. Ihmisten usko kirkkoon on hiipunut.
Haluan kertoa teille uskonnosta, josta ei niin vain erotakaan. Uskonnosta, jota ei kukaan ole perustanut, se on vain olemassa. Se on ilmestynyt maahamme vuosituhansien aikana. Haluan puhua uskonnosta, jonka tenho ei hiivu.
Uskonnosta, joka on valmis ottamaan luokseen kaikenmoiset jäsenet, siunaamaan heidät ja antamaan kunnolla kärsimyksiä: kunhan vain löytyy multaa kynsien välistä, eikä tiedä matematiikasta yhtään mitään ja on kova uskomaan.
Olen ennenkin kirjoittanut tästä maatalouden harjoittamisen älyttömyydestä. Mikä on se voima, joka saa ihmiset uurastamaan vuositolkulla valtava velkataakka harteillaan? Ei se ole ainakaan taloudelliset syyt, helpon elämän etsiminen ja rikastumisen halu. Tuntuu, ettei se ole edes perheelle elannon saamisen halu. Velkarahalla syörähän.
Maatalouden täytyy olla uskonto: uhrauksia vaativa, sielunkin ottava maausko, usko maahan. Siihen tämä kaikki perustuu.
Ajatelkaas työläistä, joka hitsaa kiukaita tehtaassa: Kukaan ei koskaan tohtisi tulla sanomaan hänelle, että saadaksesi saman ansion kuin tänään, sun pitää huomenna hitsata viiskymmentä kiuasta enemmän.
Mitäs tekee uskoon tullut maanviljelijä? Saadakseen saman ansion kuin eilen, ituniska rakentaa vanhan 25 lehmän navetan viereen 100 lehmää lypsävän laitoksen. Ostaa kiskurihinnalla lisää peltoa, että saa lannat hävitettyä ja elukoolle apetta.
Kukaan muu kuin uskoon tullut ei tekisi moista ratkaisua. Tätä maauskon ilosanomaa sitten saarnataan kylillä. ”Ei oo yhtään työmäärä lisääntynyt, vaikka lemmuja on 75 enemmän, robotit hoitaa.”
Kyllä tuo on niin paskapuhetta. Työ on siirtynyt johonkin muualle, isoon laitoksen pyörittämiseen, robottien korjaamiseen, huoliin ja ainaiseen tressiin valtavan velkataakan ja paineiden alle.
Onko työ silloin enää mukavaa? No, ei uskonnon tartte mukavaa ollakaan. Mitä enemmän kärsit sen kirkkahamman kruunun saat!
Etelä-Pohjanmaalla on sanonta: ”Ei maata myyrä, sitä ostetahan.” Mark Twain on sanonut nämä legendaariset sanat: ”Maata kannattaa ostaa, sillä sitä ei enää valmisteta lisää.”
Tässä on maauskonnon luomiskertomus lyhykäisyydessään. Mutta onko se enää tänä päivänä näin? Tottakai on.
Niihin, joilla maata on tarpeeksi, pätee nuo vanhat sanonnat. He ovatkin yleensä jollakin muulla tavalla rahansa hankkineita, kunnolla rikastuneita.
Aidot maataloususkonnon harjoittajat yrittävät raapia maata kasaan uskon tuomalla vimmalla. Ei ole väliä mitä uhrauksia joutuu kuppaasen maapläntin eteen tekemään. Maausko vaatii lisää, se ei anna rauhaa ennen kuin savimaa on ittellä. Ei ole väliä vaikka menisi työkyky ja terveys, vaimo ja taloo alta. ”Maajumalalle” on tehty palvelus. Se on täytetty!
Mitähän minä tässä messuan ja mesoan. Kun kevätaurinko päästää ensimmäiset kirkkaat, pitkät auringonsäteensä kuivattamaan valkomustaa lumen ja kynnöspellon yhdistelmää kuin valkokylkistä koivua, silloin värähtää ensimmäisen kerran sielussa. Kun maantie vihdoin pölyää ja jättää savuvanaa auton perään, olen jo täysin pellon pauloissa.
Tuntuu hyvälle tehdä työtä, missä näkee työnsä jäljen, jatkaa esi-isien ja -äitien jatkumoa, pitää tämä kaunis maa viljeltynä ja hoidettuna myös tuleville sukupolville. Katsella kesä omaa onnistumista ja kerätä sato talteen, niin kuin on tehty vuosisatoja.
Meiltä voi viedä taloudellisen elämisen ehdot, meitä voi höykyttää lailla ja asetuksilla, mutta uskoa meiltä ei voi viedä!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
