Kauppa on kansainvälisen kilpailun suurin hyötyjä

Kilpailu maailman ruokamarkkinoilla kiristyy koko ajan. Kansainvälisen elintarvikekaupan kasvu kiihtyi, kun maataloustuotteet tulivat kaupan vapauttamisesta käytävien neuvotteluiden piiriin 1990-luvun alussa. Rajasuojan heikentäminen pakotti uudistamaan myös kansallisia maatalouspolitiikan järjestelmiä, joka edelleen paransi markkinoiden toimivuutta.

Kansainvälisen kilpailun vaikutuksista käytävässä keskustelussa osapuolet ovat jumiutuneet varsin tiukasti omiin näkemyksiinsä. Maataloudessa tuonti koetaan uhkana, mutta samalla vientiä pitää edistää. Kauppa kokee kilpailun kohdistuvan siihen itseensä, vaikka se on todellisuudessa merkittävin hyötyjä. Ruokateollisuus tarpoo näiden välissä.

Päivittäistavarakauppa on Suomessa merkittävän keskittynyt. S-ryhmän, K-kauppojen ja Lidl:n markkinaosuus on arviolta noin 95 prosenttia. Pelkästään S- ja K-ryhmän osuus on arviolta 86 prosenttia.

Maatalous ja elintarviketeollisuus kohtaavat kotimarkkinoilla siis kolme hankintavoimalta ja markkina-asemalta vahvaa kauppaketjua. Kauppaketjut päättävät viimekädessä sen, miten kuluttajilta tulevat rahavirrat ohjautuvat elintarvikeketjussa alaspäin.

Kaupan hankintavoima korostuu kolmen tekijän seurauksena.

Kauppa pystyy hankinnoissaan kilpailuttamaan tiukassa kilpailutilanteessa olevaa kotimaista teollisuutta keskenään ja suoraan tuontituotteilla. Lisäksi kauppa pystyy kilpailuttamaan teollisuutta täysin globaalisti sekä sen omien merkkien valmistuksessa että hyllytilan jakaumana jokaisessa yksittäisessä myymälässä.

Samaan aikaan päivittäistavarakaupan kohtaama kilpailu on täysin erilaista verrattuna muihin elintarvikeketjun toimijoihin. Verkkokaupan kasvu on lisännyt kilpailua esimerkiksi vaatteiden ja elektroniikan osalta. Näiden osalta kaupan markkina-alue on lyhyessä ajassa kasvanut merkittävästi kotimaan markkinoita suuremmaksi.

Ruuan osalta markkina-alueessa ei kuluttajan näkökulmasta tarkasteltuna ole tapahtunut merkittävää muutosta. Ruuan kansainvälinen verkkokauppa, ja sitä kautta tuleva kilpailu, on pientä suhteutettuna elintarvikekaupan kokonaismyyntiin. Kauppa ei Suomessa kohtaa merkittävää kansainvälistä kilpailua, joten kaupan keskinäinen kilpailu käydään edelleen kotimarkkinoilla.

Kaupan keskittymiseen ja aseman vahvistumiseen johtaneet rakenteellisen muutokset näkyvät myös elintarvikesektorin rahavirtojen kehityksessä. Kulutuksen määrän ja lisäarvon kasvusta elintarvikeketjussa selvästi merkittävin osa on tämän vuosituhannen aikana kilissyt kaupan kassaan

Kaupan johdolla tapahtuneessa rakennemuutoksessa on myös paljon hyvää.

Elintarvikekaupan kansainvälistymisen seurauksena kuluttajien kohtaamat valikoimat ovat täysin eri tasolla parinkymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Päivittäistavarakaupan toiminta on mahdollistanut sen, että maailmankaupan vapauttamisesta syntyvät hyödyt välittyvät mahdollisimman laajalle.

Kaupan rooli elintarvikeketjun koko logistiikan pyörittämisessä on korostunut. Tehokkaat jakelukanavat ja keskusvarastot ovat mahdollistaneet työn tuottavuuden kasvun ja tehostaneet tavaratoimituksia kokonaisvaltaisesti. Ilman tätä kehitystä ketjun kokonaiskustannukset olisivat korkeammat ja viime kädessä ruuan kuluttajahintataso korkeampi.

Tässä asetelmassa kotimarkkinoiden toiminnan varmistamiseen on kiinnitettävä huomiota. Merkittävää markkina-asemaa hallitsevilla toimijoilla ja heitä valvovilla viranomaisilla on tässä tärkeä rooli.

Kilpailuviranomaisten päätöksillä on ollut vaikutuksia päivittäistavarakaupan rakenteen muotoutumisessa. Tästä seuraa, että viranomaisella on vastuu myös markkinoiden kilpailun varmistamisessa. Selvitystyö ruokavaltuutetun viran perustamisesta on siis ymmärrettävä ja aiheellinen.

Kaupan lisäksi myös muilla sektorin toimijoilla on vastuu oman asemansa parantamisesta.

Monilla elintarvikeyrityksillä on hyvät mahdollisuudet kääntää kansainvälisen kaupan hyödyt myös omaksi edukseen Ideaalitilanteessa kotimainen teollisuus pystyisi kilpailuttamaan kauppaa samalla tavalla kuin kauppa nyt teollisuutta.

Sama vaikutus pystytään saavuttamaan uusilla tuotteilla ja innovaatioilla. Ne ovat ehdoton edellytys koko ruokasektorin pärjäämiselle. Myös maatalouden on pysyttävä tässä selvästi nykyistä paremmin mukana.